Totta kai miehellä oli oikeus mielipiteeseensä ja sen ilmaisemiseen. Minusta oli vain hyvä, että varsinaiselta lampaantissiltä vaikuttanut mies sai kakaistua ajatuksensa ulos. Jos miehen minusta esittämät käsitykset, arviot ja mielipiteet eivät minua miellyttäneet, ei se tosiaankaan ollut miehen vika. Olen aina ollut sitä mieltä, että kenenkään tunteet eivät ole oikeita tai vääriä. Ne vain yksinkertaisesti ovat. Toisen tunteita on turha mennä selittämään ja ymmärtämään, ja aivan samoin kenenkään on turha yrittää selittää minun tunteitani. 

Mies oli saanut minusta tuollaisen käsityksen ja sillä hyvä. Kovin mairitteleva se ei minua kohtaan ollut, mutta minkäs sille mahdoin. En aikonut ryhtyä käymään puolustustaisteluun, jossa kohta kohdalta kumoaisin miehen käsitykset ja korvaisin ne omilla, ”oikeilla” käsityksilläni. Jotain aioin silti sanoa. Sen verran kova ja mieltäni kismittävä oli miehen viesti.

Aloitin kertomalla ensin ammatistani, joka oli yksi niistä ”punaisista vaatteista”, joita olin miehen edessä heilutellen. Ammatissa vaaditaan esillä oloa ja rohkeutta seisoa ja esittää asiansa isojenkin joukkojen edessä. Mainitsin, että tuskinpa olisin koskaan kyseistä ammattia valinnut, jos esiintyminen olisi ollut minulle kovin vastenmielistä ja vaikeaa.

Seuraavaksi mainitsin teatteriharrastuksestani. Se oli aina ollut haaveeni. Nuorena olin jopa ajatellut sitä ammattina. Onnekseni siitä ei kuitenkaan tullut leipätyöni, mutta harrastuksena se oli mukava. Tätäkin haavettani olin päässyt toteuttamaan vasta muutamia vuosia sitten, sillä avioliitossa ollessani ei se olisi tullut kysymykseenkään.

Ja vielä käsittelin kolmannen syntini eli sen, että lempivärini on punainen. Se on ollut sitä aina, enkä voinut käsittää, että tämäkin asia nyt oli yhtenä naulana arkussani. Jokaisella on omat mieltymyksensä niin värien kuin muidenkin asioiden suhteen. Siihen ei pitäisi olla muilla nokan koputtamista.

Yritin myös vielä selventää niitä asioita, joita suhteelta odotin. Missään nimessä en halunnut takertumista tai toisen jokaisen liikkeen, suupalan, eleen, ilmeen tai askelen vahtimista. Sellaisesta olin saanut kärsiä liiankin kanssa edellisessä elämässäni.

Se sen sijaan oli minulle tärkeää, että kun tavattiin, voisi tapaaminen olla molemmille osapuolille voimia ja energiaa antava, niin että sen avulla selviäisi taas monista arkipäivän vaativista tehtävistä. Että voisi ikään kuin levätä toisen lähellä ja imeä itseensä toisen läsnäoloa, läheisyyttä, lämpöä, hyväksyntää ja huomiota.

Kysymyksilläni en ollut halunnut luoda kuulustelutunnelmaa. Olin pahoillani, jos miehelle sellainen käsitys oli muodostunut. Mutta ilman kysymyksiä ei ollut myöskään vastauksia. Minulle oli tärkeää saada aikaan keskustelua kuustakin kuin säästä tai induktioliesistä, vaikka tietysti niistäkin voitiin välillä puhua. Näin kirjoitin miehelle ja jäin sitten odottelemaan hänen vastaustaan.