Koko päivän kulki Punahilkka kuin unessa. Huulilla leikki pieni, salaperäinen hymy ja raukea, utuinen katse suuntautui tämän tästä jonnekin kaukaisuuteen. Työtovereitten uteliaisiin kysymyksiin hän vastaili vältellen eikä lainkaan osallistunut siihen jokapäiväiseen leikinlaskuun, jota työpaikalla harrastettiin.

Kotiin palattuaan päätti Punahilkka hiukan kuitata yöllistä univelkaa. Ei hän montakaan minuuttia ennättänyt sohvalla lepäillä, kun ovikello pirahti. Oven takana seisoi kukkakaupan lähetti, joka ojensi Punahilkalle kymmenen tulenpunaista ruusua. Kukkien mukana tulleesta kortista Punahilkka luki tekstin: Elävälle ja eläväiselle Punahilkalle kiitokseksi ensimmäisestä yhteisestä illasta ja yöstä. Punaisia huuliasi suukotellen RSPM. Nimikirjoituksen loppuun oli vielä piirretty pienen pieni, punainen sydän.

Punahilkka istahti sohvalle ruusuja ihailemaan ja niiden huumaavaa tuoksua nenäänsä vetämään. Hän luki pienen kortin yhä uudelleen ja tunsi kumman sykähdyksen rinnassaan. Aivan kuin sydän olisi lyönyt muutaman ylimääräisen lyönnin. Menneen yön tapahtumat palasivat kiihottavina kuvina ja muistoina hänen mieleensä, ja Punahilkka tunsi heleän punan nousevan poskilleen.

Punahilkka sulki silmänsä ja antoi ajatustensa vaeltaa kuluneeseen iltaan ja yöhön. Kaiken huuman keskeltä nousi mieleen myös ikävä välikohtaus uteliaan kuvaajan kanssa. Oli vain ajan kysymys, milloin iltapäivälehdissä olisi jotakin vihjausta Punahilkan ja Suden yhteisestä illallisesta. Kuvia, ainakaan aitoja tuskin olisi, mutta vihjaileva teksti olisi vähintäänkin yhtä inhottavaa. Mutta Punahilkka oli nyt tämän polun valinnut ja sitä pitkin hän kulkisi sen loppupisteeseen saakka. Aika näyttäisi, mitä tuleman piti.

Punahilkan siinä istuskellessa mietteisiinsä vaipuneena soi hänen kännykkänsä. Jo näytöstä Punahilkka näki, että Susi sieltä soitti. Punahilkan vastattua Susi ensi kiitti tapaamisesta ja lähes samaan hengenvetoon ilmoitti, että halusi tavata Punahilkan uudestaan mahdollisimman pian. Milloin Punahilkalla olisi sopivaa aikaa?

Punahilkka kiitteli ensin kauniista kukista ja sanoi sitten, että hän voisi kyllä järjestellä asioitaan ja menemisiään niin, että aikaa Suden tapaamiselle jäisi. Mutta eniten häntä nyt huolestutti se, miten tapaamiset voitaisiin järjestää niin, ettei tieto niistä leviäisi kovin laajalle. Hän ehdottikin seuraavaksi tapaamispaikaksi omaa kotiaan. Tässä talossa ei kukaan oikeastaan Punahilkkaakaan tuntenut, sillä hän oli vastikään muuttanut tänne. Ja Susihan voisi tulla aina niin myöhään, ettei olisi pelkoa uteliaisiin törmäämisestä.

Tällainen järjestely sopi Sudelle, ja seuraava tapaaminen sovittiinkin jo kolmen päivän päähän, kun Sudelle sattui vapaailta. Susi kertoi saapuvansa omalla autollaan herättääkseen mahdollisimman vähän huomiota.
Puhelu lopetettiin kiihkeisiin toivotuksiin päästä pian toista näkemään ja sylissä pitämään. Miten kolme päivää saataisiin kulumaan ilman mahdollisuutta nähdä ja tuntea toista lähellään? Onneksi oli sentään mahdollisuus lähetellä viestejä ja soittaakin ja näillä keinoin lievittää ihon ikävää ja kaipausta.

Ei olisi kumpikaan tahtonut puhelua lopettaa, mutta lopetettavahan se kuitenkin oli. Kauan aikaa puhelun lopettamisen jälkeen istui Punahilkka ajatuksiinsa ja haaveisiinsa vaipuneena sohvalla. Sitten hän ojentautui pitkäkseen, levitti tulenpunaiset tuoksuvat ruusut peitokseen ja vaipui sikeään uneen.