Asta saa viettää nimipäivääsä ylhäsessä yksinäisyyvessä.

Asta on pohjoismainen naisen etunimi. Nimi on syntynyt lyhennelmänä joko Augustus-nimen naispuolisesta vastineesta Augusta tai pohjoismaisesta nimestä Astrid. Suomessa Astan nimipäivä on 30. heinäkuuta, joka ennen vuotta 1973 oli myös Augustan nimipäivä. Vuoden 2012 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Asta-nimen on Suomessa saanut 6 076 naista ja ainakin kaksi miestä.

Asta taitaa nykysin olla aikusten naisten nimi. Ainakaan ei tällä istumalla tuu mieleeni yhtään pikkusta tyttöä, jonka nimi olis Asta. Sanaristikoissa se on jokseenki tavallinen vihijesan kyllä.

En viiti sanoa sitä yhtä k-kirijaimella alakavaa sanaa, vaikka mieli tekis. Tänäänki on taas ollu semmonen olo. Istun kyllä monta tuntia autossa, eikä siellä ollu semmosta, mutta jos pistää pääsä ulos, tietää kyllä mitä kuuluu ja kuka käsköö. En kumminkaan valita, totean vaan.

Tein oikeen pikavisiitin entiselle kotiseuvulle. Lähin eilen aamulla ja tänään illansuussa tulin jo takasi. Kerkesin käyvä yhteensä ainaki viijessä paikassa. Mulla oli kakski syytä lähteä. Ensimmäinen oli se, että vein siskon kotiisa, ku se oli täällä orpanoimassa, ja toinen oli se, että samalla kuskasin rompetta kirpputorille. Ny joku taas puisteloo päätään ja ihimettelöö, eikö lähempänä oo kirpparia, ku pitää satoja kilometriä autolla huruuttaa ja jättää jäläkeesä ties miten iso hiilijalanjäläki.

No, ohan niitä, mutta ei yhtä vaivatonta, ku se, jota käytän. Sinne ku jättää romut, saa olla niistä huoleta ja aina välillä vaan kysästä, onko tilille ropsahtanu rahaa. Ei tartte päivittäin tai ees viikottain olla kyttäämässä, onko pöytä sotkunen vai siisti. Ei siellä mitään omaa pöytää ookaan kellään, vaan tavarat ripotellaan useaan huoneeseen toisten tavaroijen sekaan. Siellä on astiahuone, kirijahuone, vaatteille oma tilasa ja sitte vielä pari yleistilaa, joissa on kaikennäköstä romua. Ku vähä silimäilin ympärilleni, löysin sieltä yhen lampunvarijostimen, jonka oon vieny sinne jo kaks vuotta sitte. Ei ollu kellekään kelevannu, mutta eipä oo mun omissa nurkissakaan pyörimässä.

Tietysti siellä käyvessä aina käy niin, että jotain mukavaa sattuu silimään ja se on sitte ostettava. Niin kävi eilenki, mutta saimmää kumminki vähä netottua sieltä. Jos aatteloo, mikä vaiva romujen hinnottelussa ja kuskaamisessa on ollu, on tulos varmasti miinuksen puolella, mutta nettoaminen ei ookaan mulla pääasia, vaan se, että hyvän ja käyttökeleposen tavaran saa vielä kiertoon eikä se mee kaatopaikalle.

Ny mulla on taas täällä kotosalla tilaa, ku romut on pois nurkista. Näyttää oikeen välijältä. Viime viikolla pesin matot, ja ne on vielä levittämätä lattioille. Lattiat pitäs ensin pestä. Sisko ehotti, että antasin olla mattojen tykkänään pois lattioilta vähän aikaa, ja sen voin tehäki. Laitan ne sitte vasta, ku syksyn kurakelit on ohi.

Vaikka voi olla, että kyllästyn kahtelemaan mattokasoja tuolilla tai nurkissa ja leväytän ne jo ens viikolla paikolleen. Aika näyttää. Ny on kumminki niin kuuma, ettei jaksa ees aatella siivoamisia. Hyvä ku jaksaa olla vaan. Eikä mulla oo aikaakaan. Rientoja on niin palijo, ettei kotona ennätä käyvä ku kääntymässä.

Eilen käytiin uimassaki. Kyllä oli vesi lepposta, mutta kumminki virkistävää. Järvi on semmonen kuivatusta järvestä EU:n rahoilla ruopattu Eurojärvi. Vesi on kirkasta ja järven pohoja on hiekkaa, eikä se oo kovin syvä. Siinä on mukava uiskennella, vaikkei mikään uimahamsteri oliskaan.

Tänään kotiinpäin ajellessani poikkesin vielä vanhoja ystäviä kahtomassa. Alun perin ei mulla ollu meininki tällä reissulla käyvä siellä, mutta toinen niistä on ny niin huonossa kunnossa, että aattelin olevan viisainta käyvä ny, ku ohi kulen. Ku ei yhtään tiijä, onko se sitte myöhemmin enää mahollista. Siellä tuli mieleen, että kyllä meijät ihimiset riisutaan, ku elinpäivät alakaa olla vähissä. Ja miten vähä meistä sitte jää jälelle. Mutta se on ihimisen ja kaiken muunkin elollisen osa. Se, joka tänne kerran syntyy, tietää jonaki päivänä varmasti kuolevasa. Sitä onneks ei tiijä kukaan, millon se päivä on.