Ilmoitettuaan myyvänsä talon alkoi Mikko sitten kysellä, miten asiat järjestettäisiin. Mihin laitettaisiin tyttären tavarat, jotka nyt olivat yhtenä sekamelskana osin tyttären entisessä huoneessa, osin varastossa. Tavarat olivat tavaroita, aina niille jokin paikka keksittäisiin, mutta sitten seurasi taas uusi yllätys. Mikko ei enää aikonut ottaa tyttären koiraa vastuulleen. Mihin se laitettaisiin?
 
Tämä oli jo liikaa. Tultuaan puolen vuoden poissaolon jälkeen käymään ja kuultuaan ensin, että koti myytäisiin ja sitten, että koiralle ei ollut paikkaa, ei tytär enää pystynyt hillitsemään tunteitaan. Hän istui sohvalla tikkusuorana, vaiti, ja kuumat kyyneleet valuivat pitkin poskia. Sitten hän nousi ja sulkeutui entiseen huoneeseensa.
 
Soilen sydän oli särkyä tyttären murheen edessä. Hän kiiruhti tämän perään ja aloitti lohdutuksen ja uskon valamisen murheelliseen mieleen. Kaikki järjestyisi. Tavaroille löytyisi paikka, ja Soile pitäisi huolen, että koirakin saisi hyvän kodin. Tällä hetkellä hänellä ei ollut aavistustakaan, miten kaikki järjestyisi, mutta hän luotti kokemukseensa.
 
Onneksi elettiin talvikuukausia, ja talo oli määrä laittaa myyntiin vasta keväällä. Aikaa asioiden järjestämiseen olisi. Salaa mielessään Soile toivoi, ettei talo ihan heti menisi kaupaksi. Silloin ei vielä ollut tietoa siitä, että tytär aikoisi viettää myös kaksi seuraavaa vuotta ulkomailla. Hänen kaikki tavaransa, myös ne, jotka olivat olleet Suomessa opiskelukämpässä, täytyisi siis saada sijoitettua johonkin. Mikko puheillaan osoitti selvästi, että hän sanoutui irti kaikesta. Järjestelyt lankesivat siis Soilen vastuulle.
 
Mikkokin tuli huoneeseen ja ihmetteli taas kovin, miksi tytär itki. Pitihän asioista puhua ja ne piti selvittää. Nyt ei Soile enää voinut vaieta. Suorin sanoin hän ilmoitti, että Mikko joskus voisi ajatella muitakin kuin itseään. Oliko talon myymisestä pakko alkaa puhua lähes samalla hetkellä, kun tytär astui ovesta sisään?
 
Samaan syssyyn antoi Soile tulla vielä senkin, että oli todella kummallista, miten Mikolle joka kerta sattui muita menoja juuri siihen hetkeen, kun tytär olisi tarvinnut jotakin apua, tai ainakin Mikko antoi ymmärtää, että hänen pitäisi olla jossakin muualla. Mikko oli sentään eläkkeellä, joten ainakaan pakollisia työmenoja ei hänellä ollut, ja muutkin menot olivat sellaisia, että niitä hyvin olisi saattanut siirtää.
 
Vierailu päättyi jokseenkin apeissa tunnelmissa. Melko nopeasti tytär kuitenkin pääsi yli pahimmasta mielipahasta. Soilen vakuuttelut, että hän huolehtisi asioista tyttären ollessa ulkomailla, rauhoittivat mielen, ja tytär saattoi aloitella lomansa vieton rauhassa. Ranskalainen poikaystäväkin oli tulossa Suomeen viikon päästä, joten ohjelmaa ja suunnittelemista riitti.
 
Muutaman viikon kuluttua tytär palasi takaisin opiskelemaan. Vierailuun oli mahtunut monenmoista tapahtumaa. Mikkokin oli yrittänyt ottaa osaa tyttären elämään, mutta tytär koki sen väkinäiseksi, kun ei isä kuulemma puhunut juuri mitään edes tyttärelleen. Seurustelu jäi vieraan ihmisen, Ritvan, vastuulle, joka omalla hössötyksellään koetti pitää keskustelua jotenkin yllä.
 
Talvi meni menojaan, ja tuli kevät. Soilella oli paljon puuhaa töissä ja harrastuksissa. Lisätyötä aiheutti taloyhtiön ikkunaremontti, joka kaikenlaisten sattumusten takia venyi ja vanui. Aikanaan sekin kuitenkin valmistui. Sitten eräänä toukokuisena päivänä Mikko soitti.