Kesä alkoi olla lopuillaan. Monet postaajat olivat pitkin kesää kertoilleet, mitä kaikkea rakkaan kotimaamme metsät tai puutarhatilkut ahkerille metsissä samoilijoille ja puutarhojen hoitajille tarjosivat, jos vain viitsi kumartua ottamaan. Tarjolla oli mustikoita, vaapukoita, sieniä monenlaisia, ja kotipuutarhojen omenapuut ja marjapensaat suorastaan notkuivat herkkuja, joista saattoi valmistaa pitkän talven varalle monenlaista säilykettä.

Myös PA, vaikka Etelä-Suomen rintamailla asuikin, kantoi nyt oman kortensa kekoon. Hänenpä rantatiensä varrella kasvoi kullankeltainen herkku, jota sai vapaasti poimia, ken tahtoi. Helppoakin poiminta oli, kun ei tarvinnut kumarrella. Silti ei poimijoita ollut ollenkaan ruuhkaksi asti.

Syykin siihen selvisi. Vaikka kyseessä siis oli pensas, jonka marjoihin pääsi näennäisen helposti käsiksi, muodostivat pensaan terävät piikit erinomaisen poimintaesteen. Siitä syystä saivat marjat useimmilta poimijoilta olla rauhassa ja taisivat enimmältään jäädä lintujen myöhäissyksyn ruuaksi, vaikka olivat niin terveellisiä, että päätä suorastaan moinen terveellisyys huimasi (Kärpäsen huom!).

Toinenkin erikoisuus tähän terveelliseen kultaherkkuun liittyi. Tarvittiin nimittäin tyttöpensas ja poikapensas, että marjoista saattoi edes haaveilla. Nytkin oli joissain pensaissa marjoja aivan keltaisenaan (tyttöjäkö?), kun taas toiset ammottivat tyhjyyttään (poikia siis!). Vai olisiko se johtunut sitten siitä, että puskat kuuleman mukaan pitivät omia ”sapattivapaitaan”, mene tiedä. Seuraavana syksynä ne joutuisivat tämän ominaisuutensa osalta PA: n tarkan syynin alle.

Tämä terveyspostaus innoitti monet kommentoimaan. Onhan terveys meille itse kullekin kovin tärkeä asia (Kärpäsen huom!). Ensimmäisenä ehätti kommentointipuuhiin yhteisön vanhin lady. Liekö pitkän ikänsä salaisuutena juuri tuo terveellinen, mutta vaikeasti saatava herkkupommi? Hän kehotti PA: kin oitis verhoamaan herkät kätösensä hansikkain ja kiiruhtamaan ”marjakadulle”. Arvokkaita olivat kultamarjat. Mutta PA ei asiasta innostunut. Hänen puolestaan saivat arvomarjat pysyäkin puskissa, mitä nyt joskus lenkillä ollessaan ohimennen muutaman marjan suuhunsa riipisi.

Mutta johan astui esiin yhteisön kotikutoinen tietopankki VKR! Pienemmällä vaihteella, hyvät naiset, pienemmällä vaihteella, oli hänen ensimmäinen sanomansa. Seuraavaksi hän väitti, että kyseessä olevia marjoja oli vaikea edes yksittäin poimia. Sellainenkin tieto, että marjat jätettiin oksiinsa ja puristettiin mehuksi jo paikoillaan, VRK: llä oli.

Sitä ei VRK sentään tiennyt tai ei ainakaan siitä maininnut, että vuonna 2006 kumottiin eräitä kyseisen marjan poimintaa rajoittaneita asetuksia. Tuota vuosilukua aiemmin oli se ollut rauhoitettu lajike, mutta ei ollut sitä enää. Lisäksi oksia sai nykyisin katkoa marjojen poimimisen helpottamiseksi, mutta vastuulliset poimijat tietenkin pitivät huolen siitä, etteivät pensaat vahingoittuneet (Kärpäsen huom!).

VRK myös väitti, että vasta kasvinjalostuksen ansiosta oli kasvista tullut puutarhojen kasvi. Se taitaa olla VRK: n omaa ajatusta, sillä kasvi viihtyy monenlaisessa kasvumaassa, vaikka onkin lähtöisin karuilta seuduilta. Myöskään se VRK: n väite, että kasvi nykyisin olisi yksikotinen kasvi eli emi- ja hedekukat sijaitsisivat samassa kasvissa, ei pidä paikkaansa. Kyllä edelleen tarvitaan niin tyttöjä kuin poikiakin (Kärpäsen huom!).

Nyt innostui KHÄ! Hänellä oli marjanpoimintareissu suunnitteilla merensaareen, ja heti kun sieltä selviäisi, suuntaisi hän kaikki neljä jalkapariaan kohti etelän rintamaita uudelle poimintareissulle. Kaikki halukkaat saivat tulla mukaan saarireissulle, mutta mitään huvimatkaa ei KHÄ kenellekään luvannut.

PA toivotti nelijalkaparisen tervetulleeksi ”helppojen” saaliiden äärelle. Hän kylläkin arveli, että siihen mennessä olisivat marjat jo kadonneet parempiin suihin. Mutta KHÄ oli sitä mieltä, että joskus ammoisina aikoina olivat marjat säilyneet aivan pakkasiin asti, mutta nyt taisivat niin ihmis- kuin luonnon omatkin poimijat ehtiä pakkasia ennen. KHÄ oli oikeassa väitteessään. Yksi hankalasti poimittavan marjan poimintakeinoista on juuri se, että odotetaan pakkasiin asti, jolloin jäätyneet marjat kuuleman mukaan on helppo ravistella pensaista vaikkapa pensaan alle asetetun lakanan päälle.

Seuraavassa kommentissaan päästi VRK taiteellisen puolensa esille. Hän ”lainasi” blogistaan laulun sanat, jotka laittoi esille. Epäselväksi kuitenkin jäi ainakin Kärpäselle, mistä tai keneltä lainaus alun perin oli. Oliko se VRK: n omaa tuotantoa vai jonkun muun. Jos oli omaa, niin olisihan sen voinut laittaa näkösälle, sillä ei runossa mitään vikaa ollut. Jos taas oli jonkun toisen, niin sitä suuremmalla syyllä olisi se pitänyt mainita (Kärpäsen huom!).

Myös AVK vääntäytyi jopa sairaana kommentoimaan. Olipa pällähtänyt hänellä mielensyrjälle, josko niin kovin terveelliseksi mainostettu marja toisi tautiin helpotusta. Ihan pitkäripaisesta oli ostettuna hänellä pullo kyseisestä marjasta valmistettua ”miestä (ja miksei naistakin) väkevämpää”. Siitä jos kunnon tujaukset ottaisi, niin olisikohan tauti menneen kesän marjoja?

PA suositteli AVK: lle kuitenkin oikeita marjoja ja niistä valmistettuja tuotteita, ja VRK ”tiesi”, että tuollainen monopolituote oli pelkkää esanssia ja väriainetta. Ehkäpä AVK oli itsekin tullut samaan ajatukseen kertoessaan jättäneensä tuon lääkkeen vielä pahemman päivän varalle. Näkyi noita piikkipensaita hänenkin kotiseuduillaan kasvavan, mutta AVK oli aina olettanut niiden olevan pelkkiä koristeita.

Lopuissa kommenteissa käytiin vielä keskustelua marjojen kauniista, keltaisesta väristä, niiden voimakkaasta, jopa kitkerästä mausta ja paikoista, joita marjoista valmistettuja tuotteita saattoi hankkia. Sitten olikin terveyttä kohennettu ainakin teoriassa oikein kahmalokaupalla ja voitiin siirtyä muihin postauksiin.

Postausviikon päätti RR. Hän kyseli muiden neuvoja nettitikkuasioissa. Mitä suositeltaisiin hänen tapauksessaan? Ohjeita ja vihjeitä tulikin taas koko joukko. Mutta kun ei Kärpästä juurikaan kiinnosta se, mikä operaattori kenenkin mielestä on paras tai huonoin, koska asia on kovin ihmiskohtainen, ei se välitä ryhtyä asiaa enempää tutkimaan. Niinpä se läjäyttää virtuaalisen kirjan kannet kiinni ja lehahtaa lepäämään ikkunalaudalle palatakseen taas huomenissa tarkkailulennoilleen.