Ei ollut päättäminen helppoa Soilellekaan. Alkutalven harmaus painoi mielen matalaksi, eikä sitä yhtään kohottanut kamppailu vaikeitten päätösten edessä. Vieläkin Soile muistaa, miten häntä ahdisti ajatus, että avioliitto jatkuisi, vaikka itsekin oli sitä jatkamassa. Ajatus elämästä Mikon rinnalla entistä ahtaammassa avioliitossa ja entistä enemmän tarkkailun alla ollen kauhistutti häntä. Välähdyksen omaisesti hän kerran koiran kanssa ulkoillessaan tajusi, että tämä saattoi olla hänen ainoa mahdollisuutensa päästä irti kuristusnuorasta, joka hänen kaulaansa oli sidottu. Hänen olisi se käytettävä, sillä toista mahdollisuutta ei kukaties tulisi.
 
Niinpä sitten eräänä joulukuun alun pimeänä ja synkkänä aamuna, kun Mikko taas kerran oli eroaikeissa, ilmoitti Soile, että tänään mentäisiin maistraattiin laittamaan ero vireille. Huolimatta siitä, mikä lopputulos aikanaan olisi, eron ensimmäisen vaiheen paperit kirjoitettaisiin tänään. Soile ei enää jaksanut eikä halunnut tuollaista edestakaisin veivaamista, jota Mikko harrasti.
 
Vaikka Soile halusi ainoastaan saada loppumaan epämääräisyyden ja tietämättömyyden Mikon aikeista, oli hän alitajuisesti jo valmistautunut lopulliseen eroon. Kun maistraatista palattiin, oli Soile mieli rauhoittunut. Nyt hän saattoi ryhtyä suunnittelemaan omaa elämäänsä. Sovittiin, että koska joulu oli niin lähellä, vietettäisiin se vielä koko perhe yhdessä. Vuoden alusta muuttaisi Soile pois yhteisestä kodista.
 
Koska Soile oli vuorotteluvapaalla, ei hänellä tietenkään ollut normaaleja palkkatulojaan. Töihin olisi lähdettävä. Se ei Soilea haitannut. Jotain muuta ajattelemistahan olisi oltava, ettei pää aivan sekoaisi eromyllerryksessä. Taas tuli esiin Soilen luonteenpiirre, jossa hän asetti toisen edun oman etunsa edelle. Hänellä olisi ollut mahdollisuus keskeyttää vuorotteluvapaansa ja palata omaan virkaansa. Sitä hän ei kuitenkaan halunnut tehdä, sillä silloinhan ihminen, joka hoiti hänen tehtäviään, joutuisi tuuliajolle. Omaan virkaan palaaminen ei siis tullut kysymykseen.
 
Syksyllä Soile oli kuitenkin kuullut, että hänen työpaikassaan olisi kuuden viikon sijaisuus hoidettavana heti vuoden vaihteessa. Sitä oli hänelle jo tarjottukin, mutta silloin ei Soile ollut korvaansa kallistanut ajatukselle. Hän oli vapaalla ja sillä siisti. Nyt tuo mahdollisuus palasi uudelleen hänen mieleensä. Hän otti yhteyttä esimieheensä ja sai kuulla, että paikka oli edelleen auki. Siltä istumalta lupautui Soile tulemaan tehtävää hoitamaan. Nyt oli yksi huoli poissa mielestä.
 
Seuraavaksi piti ryhtyä järjestelemään asuntoasioita. Auliisti Mikko lupasi, että antaisi Soilelle hiukan rahaa, jotta tämä voisi ostaa itselleen pienen yksiön jostakin kaupungin laidalta. Mikolla oli jo paikkakin mielessä. Totta kai Soile ostaisi asunnon työpaikkansa läheltä, jotta saisi tapailla usein ”rakastajaansa”. Soilella ei ollut aikeitakaan muuttaa asumaan mihinkään syrjäiseen kolkkaan. Miten hän ilman autoa olisi siellä selvinnyt? Ei hän myöskään ollut innostunut ostamaan asuntoa, vaan aikoi asettua asumaan ainakin aluksi vuokralle. Myöhemmin voisi sitten harkita asunnon ostamista, jos se tuntuisi hyvältä ajatukselta.
 
Niin alkoi kuumeinen asunnon metsästys. Soile kävi katsomassa lukuisia toinen toistaan arveluttavampia vuokra-asuntoja. Hänelle ei tullut lainkaan mieleen, että olisi voinut hakea asuntoa myös kaupungilta. Se olisi tullut paljon edullisemmaksi kuin vapailta markkinoilta vuokraaminen. Lopulta sitten löytyi pieni yksiö. Siihen Soile päätti aluksi asettua. Myöhemmin, kun tilanne selkenisi, etsisi Soile isomman asunnon, johon saisi kaikki omat tavaransa mahtumaan. Yksiöön ei voinut viedä kuin kaikkein välttämättömimmän.