Se minua kuitenkin jäi vaivaamaan, miksi mies oli niin ankara itselleen? Miksei hän uskaltanut ottaa vastaan lämpöä ja läheisyyttä, jota minulta ja varmasti monelta muultakin naiselta olisi saanut yllin kyllin. Mikä miehestä oli tehnyt niin aran ja varovaisen?

Kysyin mieheltä suoraan näitä asioita vastineessani. En koskaan saanut häneltä vastauksia kysymyksiini. Kun tuosta ajasta nyt on kulunut jo monta vuotta, ja paljon on vettä virrannut jokaisessa joessa, on elämänkokemukseni karttunut ja tietoni lisääntynyt tässäkin asiassa. Varma en voi olla, mutta epäilen, että miehen lapsuudenkokemukset olivat syynä siihen.

Ehkä hän on kärsinyt vanhempien väkivallasta. Jos lapsuudessa on aina lähestytty pelkästään silloin, kun käsillä on haluttu satuttaa, ei ole ihme, jos ihminen kasvattaa ympärilleen vankan suojamuurin. Sellaista on lähes mahdotonta rikkoa, sillä eihän muurin suojassa olija itsekään välttämättä tiedä, mistä hänen pidättyvyytensä ja vetäytymisensä johtuu.

Tarvitaan lempeää ja turvallista syliä, jossa rikottu saa levätä turvassa ja hyväksyttynä. Voi käydä kuitenkin niin, ettei sekään auta. Joskus meidän vain on mahdottomuus ottaa vastaan hyväksyntää silloin, kun sitä on tarjolla pyyteettömästi. Ja silloin kun sitä emme saa, yritämme epätoivoisesti tulla hyväksytyksi toisen silmissä lähes itsemme kieltämiseen asti.

Yritämme muuttua tuon toisen toiveiden mukaisiksi kuvitellen, että sitten meidät hyväksytään ja sitten meitä rakastetaan, kuten mekin rakastamme tai ainakin kuvittelemme rakastavamme tuota toista. Mutta onko siinäkään kysymys oikeasta rakkaudesta? Eikö pikemmin ole kyse riippuvuudesta? Jokin asia tai piirre vetää meitä sellaisen henkilön lähelle, joka vain satuttaa ja vahingoittaa meitä. Tarvitaan aikaa ja etäisyyttä ja omien puutteiden ja heikkouksien näkemistä ja tunnustamista, ennen kuin olemme valmiit luovuttamaan.

Koskaan en saanut vastauksia esittämiini kysymyksiin. Vielä yhden postin mieheltä sain. Siinä hän taas asialliseen ja täsmälliseen tyyliinsä selosti metsänhoidollisia töitään. Hän tuntui olevan niihin kovin tyytyväinen. Se lähentyminen, jota edellisissä viesteissä oli kenties hiukkasen ollut nähtävissä, oli taas haudattu jonnekin suomalaisen korpimetsän uumeniin, josta sitä ei hevillä uudestaan esille kaivettaisi.

En vastannut miehelle mitään. Mitä minä olisin osannut sanoa töistä, joista minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta. Mutta jonkin ajan kuluttua kirjoitin hänelle vielä kerran, sillä ajattelin, että jonkinlaiseen loppuun tämäkin tarina pitäisi saattaa. Kerroin omana käsityksenäni, että tätä olematonta yhteydenpitoa oli turha enää pitkittää. Halusin itse vapaaksi ja samanlaisen vapautuksen antaisin myös miehelle. Sehän oli ohjenuoranani aina ja kaikissa suhteissa. Sen jälkeen olisi hyvä  aloittaa puhtaalta pöydältä uusien ihmisten kanssa.

Nyt en saanut enää mitään vastausta. En sitä oikeastaan odottanutkaan. Uudet tuulet alkoivat taas puhallella ympärilläni, kun kohta tämän jälkeen tapasin miehen, joka omalta osaltaan rikastutti käsityksiäni ihmisen ja erityisesti miehen moninaisista ominaisuuksista.