Lauantai-illan konsertti oliki hieno elämys! Meillä on täällä korkeatasonen konserttisali, jossa hyvät laulajat esiintyy mielellään vuojesta toiseen. Tällä kertaa oli vuorossa kuulusan ”kaatujan” konsertti. Se oli nimetty joulukonsertiks, mutta oliki sitte tosi monipuolinen. Erityisesti mua ilahutti uus, menevä sovitus yhestä israelilaisesta sävelmästä, jota tähän asti oon kuullu esitettävän, ja iteki esittäny, aina sillä samalla raskaalla polennolla. Nyt siitä oli tehty kermakaikkiaan upea sovitus, josta aluks ei ois voinu ees kuvitella, että kyse oli just siitä laulusta.

Sali oli aivan täynnä väkeä, ja varmasti kaikki sai konsertista sitä, mitä olivat tulleet hakemaanki. Esiintyjän konstailemattomuus teki kans hyvän vaikutuksen. Pari viikkoa sitte olin kuuntelemassa yhtä toista laulajaa, varsinaista diivaa, ja siitä jäi kyllä aika ontto olo. Jos ulukosilla seikolla yritetään peittää ammatillisia puutteita, niin kyllä sen huomaa. Ja jos nöyryys puuttuu, niin se vasta silimään pistääki!

Lauantai-ilta sisälsi sitte vielä yhen mukavan yllätyksen. Mun ystävätär, jonka kans konsertissa olin, oli jo viikolla antanu mulle joululahajan, mutta vannottanu mua, etten saa avata sitä ennen ku vasta jouluaattona. Mää olin tietysti luvannu, ja meinasin lupauksen kans pitää. Mutta ystävätärtä poltteli se lahaja, tai oikeammin mun reakointi siihen niin, että se käski mun avata se heti, ku meen kotiin konsertista. Nymmää lupasin sitte tehä sillä lailla ja teinki.

Sen verran olin pakettia kopeloinu päältä päin, että arvelin siellä olevan jonkinlaisen taulun. Yhtään en kyllä osannu arvata, mitä taulu vois esittää. Ilo ja yllätys oli suuret, ku paketista palijastu kesällä otettu kuva paikasta, jossa oltiin yhessä, ja jonne menosta ja yhen suuren haaveen täyttymisestä kirijotin tänne plokiini kolomastoista kesäkuuta.

Oli paketissa muutaki. Joku aika sitte lueskelin ystävättären plokia. Se on semmonen taitava käsillään kaikenlaista näpräävä ihiminen. Monista tekemisistään se sitte teköö plokijutun. Sillä kertaa sattu silimääni kerrassaan hieno rintarossi, joka oli tehty kirpparitavarasta. Ku se vielä sattu olemaan just sitä oikeaa väriä eli punanen, alon mää tietenki heti himoita sitä itelleni.

En kumminkaan kehannu pyytää sitä, enkä ees puhunu koko rossista mitään, toivon vaan salaa, että saisin sen. Ny se oli siinä paketissa! Kyllä mun mieltä lämmitti, kun näin sen siinä taulun ympärille kultanarulla kietastuna. Sitten sain vielä kuulla, että taulun kehyksetki oli kierrätystavaraa, ja tulin aina vaan ilosemmaks. Tuommoset lahajat on mun mieleen, ku kaikilla on jo niin palijo kaikenlaista muutenki.

Sitte oliki mukava käyvä nukkumaan tyytyväisin mielin!