Kun ruumiisi nyt oli saatu kotipaikkakunnalle, rauhoitti se jotenkin mieltäni. Alkoi hautajaisten odotus ja niiden valmistelu. Hautapaikka sinulle oli jo katsottu valmiiksi. Myös sinut siunaavan pastorin kanssa olimme tavanneet. Isäsi ehdotti, että sinut siunattaisiin hautausmaalla. Minustakin se oli hyvä ehdotus, sillä olihan kesä, ja muutenkin iso kirkko tai siunauskappeli tuntuivat kolkoilta paikoilta, kun siunattavana oli pieni lapsi, eikä saattoväkeä olisi paljon.

Mietimme yhdessä, mitä lauluja haudallasi laulettaisiin. Päädyimme lauluihin, jotka sopivat lapsille ja jotka tyttäremmekin osasi. Yhdeksi lauluksi halusin ehdottomasti virren 135, sillä se on kaunis kiitosvirsi, ja vaikka olin joutunut sinusta luopumaan, en voinut mitään ajatukselle, joka pyrki koko ajan mieleeni. Tunsin syvää kiitollisuutta siitä, että sinä olit saanut syntyä. Olit monien rukousten lapsi, ja syntymäsi ja kuolemasi merkitsivät minulle paljon enemmän kuin silloin osasin edes aavistaa.

Koska sinut siunattaisiin hautausmaalla, ei lauluille olisi urku- tai pianosäestystä. Arvelin, että pieni saattojoukkomme ei kovin hyvin laulaisi muutenkaan, saati ilman mitään säestystä, kun itku puristaisi kurkkua, ja mielessä olisi koko ajan vain se, että kohta sinut peitettäisiin hautaan. Pyysin, että paikalle tuleva kanttori säestäisi meitä kitaralla. Se sopi hyvin, ja niin sitten aikanaan lauloimme laulut jotenkin läpi kitaran säestyksellä.

Myös kanttorille ja siunaavalle papille esitin toivomuksen, että he pukeutuisivat vaaleisiin väreihin, sillä en halunnut synkkiä värejä siunaustilaisuuteesi. Jossain syvällä sisälläni koin, että syntymäsi ja erityisesti kuolemasi toivat elämääni toivon ja uskon siihen, että selviän kaikesta. Tästä hetkestä eteenpäin ne olisivat elämänääni selkeimmin määrittävät asiat.

Sinut siunaava pappi oli nuori nainen. Tilanne oli hänelle varmasti outo ja ehkä vähän pelottavakin. Näin jälkeenpäin ajattelen, että se oli myös hänelle kasvamisen paikka. Olimme sopineet tapaamisesta hänen kanssaan ennen hautajaisiasi.

Muistan, miten ahdistavalta tuo tapaaminen minusta tuntui. Sydämeni oli pakahtua asioista, tunteista ja tuntemuksista, joista olisin hänelle halunnut puhua. Olisin halunnut kertoa hänelle sinusta ja siitä, mitä kaikkea minulle merkitsit. Isäsi oli kuitenkin hyvin vähäsanainen, suorastaan jörö. En pystynyt hänen kuultensa avautumaan papille ja koin, etten saanut tuosta tapaamisesta oikein mitään. Henkisesti turtana lähdin kotiin.

En saanut asialta rauhaa, ennen kuin päivää ennen hautajaisiasi soitin papille ja kerroin puhelimessa hänelle kaiken, minkä olisin jo tavatessamme halunnut sanoa. Sain huomata, että pappi oli kuunnellut minua tarkasti, sillä siunauspuheessaan hän osasi puhua juuri sinun muistollesi ja meidän surevien lohduksi. Lisäksi sain itselleni rauhan ja pääsin taas työstämään suruani eteenpäin.