Aloin sitten toimitella vähäisiä yksinäisen ihmisen askareitani. Siinä samalla annoin ajatusteni viivähtää myös äskeisessä puhelussa. Mies asui kovin kaukana. Ei taitaisi tästä tutustumisesta tulla yhtään mitään. Ja oliko mies edes siinä takoituksessa ottanut minuun yhteyttä. Tuskinpa! Olipahan vain ihastunut kirjoitustyyliini ja hauskaan tarinointiini.

Hänhän tuntui olevan huolissaan lähinnä siitä, miten kirjoittelin tapaamistani miehistä ja myös siitä, millaisen kuvan itsestä annoin, kun tällaisia kirjoittelin. Kyllä varmasti ne miehet, jotka vielä eivät olleet minua tavanneet, mutta olivat ehkä lukeneet blogiani, miettisivät toisenkin kerran, kannattiko saattaa itsensä terävien kynänpiirtojeni kohteeksi ja välillä kipakoina lentelevien vasamien maalitauluksi.

En nyt kuitenkaan aikonut sillä asialla päätäni enempää vaivata. Kyllä asiat tuppasivat lutviutumaan juuri niin kuin niiden kuuluikin lutviutua ilman sen kummempia pohtimisia ja säätämisiä. Minulla oli entisessä elämässäni ollut kovastikin tapana sairastaa tulevaa tautia, kuten mennyttäkin, joten paljon oppimista minulla vielä tässä asiassa olisi. Pyhistä päätöksistäni huolimatta yllätin itseni kuitenkin tämän tästä saman asian kimpusta. En vain mahtanut sille mitään.

Vielä myöhään illalla pirahti kännykkäni. Uusi tuttavuuteni siellä soitteli vielä. Kun siinä jutustelimme, kääntyi puhe taas blogikirjoitteluun. Tulin maininneeksi, etten vielä yhdeltäkään minuun aiemmin yhteyttä ottaneelta mieheltä ollut saanut niin pitkää ja niin hyvin kirjoitettua viestiä. Oliko mies harrastanut kirjoittamista enemmänkin, kun niin lennokkaasti ja sujuvasti tuntuivat sekä ajatus että kynä kulkevan?

Keksin ehdottaa, että myös mies voisi aloittaa blogikirjoittelun, nyt kun siihen oli niin hyvä tilaisuus ja lukijoitakin takuuvarmasti. Kirjoittajien joukkoon mahtui monenlaista kengänkuluttajaa. Kyllä sinne mieskin hyvin sopisi hyvine kirjoitustaitoineen.

Mies torjui ehdotukseni oikopäätä. Hänestä ei blogikirjoittajaa tulisi, vaikka mikä olisi! Mistä hän edes kirjoittaisi? Kai jonkinlainen aihekin olisi hyvä olemassa. Tuskin deittikanavallakaan sentään mitä tahansa saattoi kirjoitella?

Minä olin eri mieltä. Jokainenhan sai omassa blogissaan kirjoittaa mitä halusi. Mitä se kenellekään kuului? Ja hyvähän se vain olisi, jos kirjoituksineen jotenkin erottuisi muusta kirjoittavasta massasta. Jos mies itse ei aiheita keksisi, niin minäpä voisin saman tien ehdottaa muutamia. Mies voisi kirjoittaa vaikka vuokraisännästään, kun hänestä minullekin oli näiden puheluiden aikana ennättänyt tarinoida jo vaikka mitä.

Vuokraisännästään mies nyt ei ainakaan kirjoittaisi. Se oli varma! Eikä kirjoittaisi muustakaan. Ei hänestä siihen ollut. En siis yrittänyt enempää miestä blogistiksi houkutella. Ei se mitään olisi hyödyttänyt. Sen verran vastahakoiselta mies vaikutti. Vielä juttelimme muutaman tovin niitä näitä ja toivottelimme sitten toisillemme hyvät yöt.

Kun varhain seuraavana aamuna heti unet silmistäni karisteltuani pujahdin katsomaan, millaisia päivityksiä yön aikana oli blogimaailmaan ilmestynyt, odotti minua siellä mieluinen yllätys. Siemen oli kylvetty otolliseen maaperään, ja vain muutama lyhyt yön tunti oli tarvittu, kun se jo oli kantanut hyvää hedelmää. Miesblogistien puolelta löytyi tuttu nicki. Kiinnostuneena klikkasin postauksen auki ja aloin lukea uunituoreen blogistin aikaansaannosta.