Leolla on tänään nimipäivä. Näyttäs siltä, että Leot saa juuva kahavisa ulukona auringonpaisteessa. Sitä herkkua ei viime aikoina palijo oo saatu nauttia.

Leo on miehen etunimi. Nimi tulee latinasta ja merkitsee leijonaa. Suomessa vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Leo-nimen on saanut 21 197 miestä sekä muutama nainen.

Leo on kautta aikojen ollu suosittu nimi. Wiki kerto, että kolometoista paavia on kantanu sitä nimeä, ja Pysantin keisarissaki on ollu kuus Leo-nimistä. Ukkoväkeä on vissiin aina kiehtonu voima ja valta, ku ne on halunneet ottaa nimekseen leijonaa tarkottavan sanan. Mulla on yks Leo-niminen serkku. Siitä ei kyllä ikään oo voinu sanoa, että siinä olis mitään leijonamaista. Mutta eihän ne nimet aina osu niin hyvin kohilleen.

Justiin tällä päivämäärällä 34 vuotta sitte synty mun siskonpoika. Kolome niitä on kaikkiaan, ja tämä, jota tarkotan, on mun elossa olevista siskolikoista vanhemman siskon poika. Nuoremmalla, mutta kylläki mua vanhemmalla siskolla, poikia on kaks. Niistä taas nuorempi on syntyny kolomekymmentäkolome vuotta sitte kuuves kesäkuuta, joka on mun pienen tytön kuolinpäivä. Heleppo on muistaa monta asiaa samalla kertaa. Ja tässä taas nähään, miten syntymä ja kuolema kulukoo käsikäissä.

Mää muistan, että kun pikkunen poika synty, olin töissä sillon Marskin Majalla, josta mää joku aika sitte kirijotinki. Poijasta ei kumminkaan tehty Leoa, vaikka se Leonpäivänä syntyki. Siitä tuli Hannu. Sillä on siskoki, mutta siitä ei tullu Kerttua, vaikka niille ois kyllä hyvin sopinu ne nimet. Ne tuli nimittäin ulukonäöltään isääsä ja oli jo lapsena tummasilimäsiä ja tummatukkasia. Vähä ku pieniä peikkoja, mutta ei mitään takkutukkia ja sottapyttyjä, vaan tosi sööttiä kakaroita. Aivan toisennäkösiä ku meijän suvun jäläkeläiset yleensä.

Jaa-a, niin se aika rientää. Kaikki tuollon syntyneet on jo isoja ihimisiä ja monilla niistä on perheet. Tuo ”Kerttuki” saa vauvan syksyllä. Muistan, ku sen häitä tanssittiin kuus vuotta sitte syyskuussa. Sillon oli taas mun kihilajaispäivä, ja mun avioliitto natis liitoksistaan kovasti. Sillon aattelin itekseni, että onneks nuo nuoret ei tiijä, mitä kaikkia elämä voi tuua tullessaan. Ne oli onnellisia hääpäivänään ja usko ikuiseen rakkauteen ja hyvä niin. Ei ainakaan mun asiani ollu mennä muuta toitottamaan, vaikka oisin aatelluki jotain. Ja palijohan mää aattelin, se on kyllä sanottava. Ny ne sitte saa vauvan, ja se on mukavaa. Rakkaus on ainaki vielä kestäny ja toivottavasti kestääki.

Hoh-hoijaa, ku taas lipsahti sivuraiteelle tämä jorina. Mutta semmostahan se on elämäki. Jos aina kulukoo vaan valtateitä, jää monta mukavaa asiaa näkemätä, kokemata ja kuulemata.