Ensimmäisestä yhteisestä kesästä ja sitä seuranneesta syksystä Soile muistaa, että hän usein oli itkuinen ja pahalla mielellä. Mikko ”koulutti” Soilea nöyräksi aviovaimoksi, ja siihen kuului tietenkin kaikenlainen vähättely, Soilen tekemien virheiden korostaminen ja paikan osoittaminen.

Vaikka Mikko hääpäivänä oli suureen ääneen kerskunut aikovansa nyt tässä avioliitossa olla ja pysyä, alkoi hän käyttää avioerolla uhkailua kiristyskeinona, jolla Soilen hyvin äkkiä sai takaisin ruotuun. Jos ei kaikki mennyt Mikon mielen mukaan, alkoi hän heti kohta puhua lähtemisestä. Silloin ei Soile vielä tiennyt Martan lähtemisistä mitään. Jos olisi tiennyt, olisi elämä voinut olla helpompaa.

Tai mistäpä sen tietää. Soile oli lapsellinen ja kokematon. Hän tiesi Mikon eronneen jo kahdesti ja lisäksi hän ilmiselvästi pelkäsi Mikon reaktioita, vaikkei sitä silloin oikein tajunnutkaan, saati olisi myöntänyt, jos joku sellaista olisi rohjennut epäillä.

Muutamia tapauksia Soile muistaa aivan selvästi. Eräänä syysiltana lähti pariskunta elokuviin. Elokuva oli todenperäinen ja hyvin koskettava kuvaus rotusorrosta ja siihen liittyvästä väkivallasta. Soile, joka oli herkkä ihminen, liikuttui elokuvan tapahtumista niin, että kotiin tultaessa hän pyyhki kyyneleitä silmistään. Siitäkös Mikko aloitti ivaamisen ja nälvimisen.

On vaikea ymmärtää vieläkään, mistä se johtui. Miksei Soile olisi saanut itkeä tai näyttää tunteitaan? Miksei hän olisi saanut tuntea empatiaa kärsiviä ihmisiä kohtaan? Mikä oli Mikon sisällä niin nitkahtanut, ettei hän voinut sietää itkua ja pehmeyttä?  Oliko hänet jo kotona opetettu siihen, että itkeminen on heikkouden merkki?  Luultavasti niin oli, sillä miten muuten tuollaista asioihin suhtautumista voi käsittää?

Mikolta tuntui tyystin puuttuvan kyky asettua toisen ihmisen asemaan tai lohduttaa lohdutuksen tarpeessa olevia. Sen sai Soile huomata monet monituiset kerrat. Jos Soile sattui vaikkapa kaatumaan tai horjahtamaan yleisellä paikalla, ei Mikko suinkaan rientänyt katsomaan, oliko vaimolle käynyt pahasti. Mitä vielä!

Hän käänsi selkänsä kuin ei olisi Soilea tuntenutkaan. Ei kenenkään sivullisen tarvinnut tietää, että hänellä noin kömpelö vaimo oli. Kahden kesken sai Soile sitten osakseen ivallista hymähtelyä ja moitteita mokomasta kompuroinnista. Ja vaikka syy Soilelle sattuneeseen onnettomuuteen olisi ollut jossakussa toisessa henkilössä, oli Soile tietenkin se, joka oli toheloinut eikä ollut osannut varoa ja olla riittävän huolellinen.

Mikon reagointi ”heikkouden” osoituksiin sai aikaan sen, että Soile alkoi välttää itkemistä Mikon nähden. Enää hän ei pyytänyt Mikkoa kanssaan elokuviin eikä kertonut, jos jotakin ikävää oli sattunut. Ei Mikosta ollut hänen lohduttajakseen, eikä hän itse tapahtuneesta aiheutuneen mielipahan lisäksi halunnut enää lisää mielipahaa Mikon ilkeistä sanoista.

Soile tunsi olevansa kovin yksin. Kaikki sukulaiset olivat kaukana, samoin ystävät. Lisäksi alkoi tuntua ja näyttää siltä, että Mikko aina keksi jotakin pahaa sanottavaa heistä. Niinpä vierailuja oli harvakseltaan, ja ikävien kommenttien jälkeen ne entisestään harvenivat.

Soilen olisi tietenkin pitänyt toimia aivan toisin kuin toimi. Hänen olisi rohkeasti pitänyt ajaa ja puolustaa etujaan, mutta ei hänestä silloin siihen ollut. Pelossaan hän taipui Mikon määräysvallan alle ja niin tekemällä koko ajan kavensi omaa elämänpiiriään.