Totta kai Mikko halusi nähdä lapsen! Miten Soile sellaista edes epäili? Hän alkaisi kotona järjestellä asioita, ja saapuisi tyttären kanssa sairaalaan mahdollisimman pian. Aamulla seitsemän aikoihin seisoivat Mikko ja vanhempi tytär Soilen huoneen ovella. Soile oli aamuyöllä siirretty yksityishuoneeseen, sillä oli todennäköistä, että vauva kuolisi, eikä silloin ollut Soilelle hyväksi olla huoneessa, jossa olisi muita vastasynnyttäneitä vauvoineen. Yksityishuoneessa saattoi koko perhe olla yhdessä ja myös yöpyä niin kauan kuin sairaalassa viivyttäisiin.

Soile oli kaiken yötä kysellyt, milloin hän pääsisi vauvaa katsomaan. Asia oli luvattu järjestää mahdollisimman pian. Nyt kun Mikko ja tytärkin olivat tulleet, lähti koko perhe katsomaan sairasta vauvaa teho-osastolle. Soile vietiin sinne sängyllä, sillä hänethän oli juuri leikattu, eikä hän vielä kyennyt sen paremmin istumaan kuin varsinkaan kävelemään.

Siellä makasi pikkuinen vauva moniin letkuihin ja hengityskoneeseen kytkettynä. Soilelle ja Mikolle kerrottiin vauvan olevan niin sairas ja kipeä, että hänet pidettiin unessa koko ajan. Lapsen nähdessään puhkesi Soile katkeraan itkuun. Kaikki tuntui olevan lopussa! Kauan odotettu toinen lapsi makasi liikkumatta pienessä sängyssään, eikä Soile voinut ottaa häntä edes syliinsä.

Lisäksi saivat he kuulla, että Soilelta oli irronnut istukka, mikä taas oli aiheuttanut sen, että lapsi oli valunut lähes kuiviin. Hapenpuute oli vahingoittanut aivoja niin, että jos vauva jäisikin henkiin, ei hän koskaan liikkuisi tai puhuisi. Henkiin jääminenkin oli epätodennäköistä, sillä vauvan keuhkot olivat aivan kehittymättömät, ja hän kärsi jo tiedossa olleen kehityshäiriön lisäksi monista muista vammoista, jotka kaikki kuuluivat samaan oireyhtymään. Kaikki ne vaatisivat useita leikkauksia koko lapsuuden ajan, joten helppo ei lapsen elämästä tulisi.

Hiljaa nyyhkyttäen silitteli Soile vauvaansa, joka siinä nukkui mistään tietämättä. Hän oli kuin kuka tahansa vastasyntynyt vaipoissaan. Vauva oli keskonen, mutta ei mikään pikkukeskonen. Katsellessaan ympärilleen näki Soile keskossängyissä juuri ja juuri voipaketin kokoisia vauvoja. Heistäkin useimmat jäivät henkiin ja heistä ”tehtiin” ihmisiä. Sen sijaan Soilen ja Mikon lähes kaksikiloinen vauva oli annettava kuolemalle. Hänestä ei ollut eläjäksi, sillä mikään hoito tai lääke maailmassa ei voinut korvata ja uudistaa synnytyksessä tuhoutuneita aivosoluja.