- Tapaammeko tänään? on ensimmäinen hauras ajatukseni, kun vähän levottomasti nukutun yön jälkeen herään valkenevaan pakkasaamuun.

 - Tapaammeko tänään? ajatus toistuu, kun puen päälleni ja lähden ulos laittamaan autoa lähtökuntoon.

- Tapaammeko tänään, kiertää ajatus päässäni, ja pienet perhoset vatsassani alkavat räpistellä hentoisia siipiään, kuin haluten jo kiireesti päästä ulos maailmaan, sen ihmeistä ja ihanuuksista nauttimaan.

- Me tapaamme tänään, ajatukseni saa uuden muodon. Enää en kysele, en epäröi, en arvele. Nyt elän, valmistaudun, odotan, tulen ja sinulle antaudun.

- Me tapaamme tänään. Sinun syliisi haluan käpertyä, Sinun kätesi tuntea ympärilläni, Sinun huulesi haluan suutelemaan huuliani ja kaikkia muitakin kohtiani.

- Me tapaamme tänään. Sinut haluan johdattelemaan minut hellästi ja intohimoisesti, varmasti ja epäröimättä, määrätietoisesti ja ilman ehtoja siihen nirvanaan, joka meille, sinulle ja minulle ja kaikille muillekin sitä halajaville on varattuna paikassa, jota ei ole. Sillä sinne me tänään olemme matkalla, sinä ja minä.

- Me tapaamme tänään. Alan hiljalleen valmistautua lähtöön. Kuvasi ajatuksissani saa minut värisemään jännityksestä, kun pukeudun vaatteisiin, joissa haluan sinut tavata. Kun oma käteni koskettaa ihoani vaatteita pukiessani, sävähdän ajatellessani, että kohta sinun kätesi tekee saman niitä pois ottaessaan.

Voi, miten odotankaan sitä hetkeä! Miten sydämeni läpättääkään ajatellessani kätesi viipyilevää kosketusta, sormiesi kevyttä puristusta, käsivarsiesi voimaa, kun nostat minut syliisi ja kannat eteisestä sisälle huoneisiin.

- Me tapaamme tänään. Odotatko minua? Oletko valmis minulle? Haluatko minua?

Minun vastaukseni noihin kaikkiin kysymyksiin on: - Kyllä!

Me tapaamme tänään…