Jos oli kirjavuutta blogimerkintöjen aiheissa, oli sitä vähintäänkin yhtä paljon blogeja kirjoittavien, lukevien ja kommentoivien motiiveissa. Yhdet kokivat, että heillä kerta kaikkiaan oli niin paljon sanottavaa, etteivät he voineet olla hiljaa. He halusivat kirjoittaa, kun sanat suorastaan huusivat ulospääsyä heidän sisällään.

Toiset halusivat hyödyntää blogipalstaa deittailussaan. He uskoivat, että kirjoittamalla blogia he samalla tekivät itseään tutummaksi vastakkaiselle sukupuolelle. Pelkässä profiilissahan oli vaikea tuoda julki kaikkia ajatuksiaan, asenteitaan ja mielipiteitään, mutta blogissa, jota saattoi kirjoittaa vaikka joka päivä, se kyllä onnistui usein aivan huomaamatta. Saattoipa se tuoda kirjoittajasta esille sellaistakin, mitä tämä ei välttämättä olisi halunnutkaan, ja mikä ei myöskään tuonut lisää sulkia hänen hattuunsa, päinvastoin.

Ja sitten oli tietysti myös heitä, jotka yksinkertaisesti vain halusivat olla esillä. Pelkkiä videoita blogiinsa spämmääviä pidettiin tällaisina, mutta kyllä heitä oli myös kirjoittajien joukossa. Joiltakin tuntui kaikenlainen itsekritiikki puuttuvan tyystin, ja vaikkei mitään sanomista olisi ollutkaan eikä ulosantikaan sieltä sujuvimmasta päästä, oli blogia päivitettävä, että olisi ollut näkyvillä. Aiheeksi saattoi riittää kuumuudesta tai kylmyydestä valittaminen tai jokin muu yhtä "mielenkiintoinen" asia.

Monet kirjoittajat myös paljastivat, että he olivat jääneet pyristelemään bloginkirjoituskoukussa. Blogi oli heille kuin huume, jota oli saatava joka päivä ja valitettavasti yhä suurenevina annoksina.

Samanlaisia ryhmittymiä saattoi havaita myös lukijoitten joukossa. Useimmat lukijat pysyivät pelkkinä lukijoina, mutta joskus riittävästi toisten blogeja luettuaan uskaltautui joku tarttumaan itsekin virtuaaliseen kynään ja aloittamaan bloggaamisen. Ensimmäinen merkintä oli yleensä hiukan arka ja anteeksipyytelevä ”yritänpä nyt minäkin” –tyyliin, mutta muutaman merkinnän jälkeen rohkeus ja usko omiin kykyihin kasvoi, ja kohta saattoi kirjoitusta tulla solkenaan.

Yleensä aloittelijat otettiin ystävällisesti ja kannustushuutojen saattelemina vastaan, niin että kynnys aloittaa muodostui todella matalaksi. Näin oli lukuriippuvuus hetkessä muuttunut kirjoitusriippuvuudeksi. Missään vaiheessa en huomannut, että ”blogiyhteisöä” ja sen jäseniä olisi narsistisin keinoin hallinnut sen paremmin julkisesti kuin salaakaan kukaan tai mikään. Kuka tahansa saattoi aloittaa bloggaamisen ja jatkaa sitä niin pitkään kuin halusi.

Ainoa ”tuomari” oli ek:n ylläpito, joka silloin tällöin poisti blogeja mitä naurettavimmista syistä. Mutta väite, että blogisivusto olisi ollut yhden tai muutaman kellokkaan johdon alla, jotka keskuudessaan päättivät, ketkä tässä hiekkalaatikossa saisivat hiekkakakkuja leivoskella, on täysin tuulesta temmattu, ja antaa aiheen olettaa, että sellaisen väitteen esittäjällä eivät aivan kaikki lepakot tapulissa horrosta…