Muutaman viikon kuluttua Kaisa lähti. Minun kohtalostani ei vielä ollut tullut mitään selvyyttä, vaikka Rotta oli miettinyt asiaa melkein päänsä puhki. Talon myymiseen ja Kaisan isän poismuuttoon oli kuitenkin vielä reilusti aikaa, joten eiköhän jokin ratkaisu keksittäisi. Minä en asioista huolta kantanut. En mitenkään olisi pystynyt vaikuttamaan niihin puoleen tai toiseen. Minulle riitti, että sain ruokaa, vettä, liikuntaa, leikkiä ja suojaa pääni päälle. Jos jokin asia tuntui oikein vaikealta käsittää tai kestää, silloin yleensä menin nukkumaan ja nukuin pahan mieleni pois.

Sitten koitti toukokuu. Kaisan isä ilmoitti Rotalle, että nyt oli talo myyty. Se oli tapahtunutkin ihmeen nopeasti. Vain yksi pieni ilmoitus lehteen ja ostajat olivat marssineet oven taakse. Taloa pitäisi ruveta tyhjentämään. Juhannukseen mennessä kaikki pitäisi olla pois, niin oli sovittu. Rotan omia tavaroita ei talossa enää paljoa ollut, mutta Kaisan romppeita sitäkin enemmän. Siellä olivat kaikki ne tavarat, jotka Kaisa oli tuonut opiskelija-asunnostaan lähtiessään ulkomaille, ja lisäksi ne, joita Kaisalle oli kertynyt elämänsä aikana.

Paitsi se, mihin minut sijoitettaisiin, oli Rotalla huolena myös se, mihin Kaisan tavarat saataisiin mahtumaan. Rotta asui pienessä laatikkotalossa, jossa oli hyvin vähän säilytystilaa. Sinne ei sellaista määrää romua saisi sopimaan kirveelläkään. Pitkin talvea oli Rotta tehnyt tiedusteluja niin varastopaikasta kuin minunkin loppusijoituksestani, ja nyt näytti siltä, että molemmat olivat ratkenneet, vaikken minä siitä vielä mitään tiennytkään.

Koska Kaisa ei itse voinut olla mukana muutossa, oli hän Rotalle ilmoittanut, että palattuaan taas syksyllä kotimaahan, haluaa hän käydä läpi kaikki tavaransa ja katsoa, mitkä niistä hävitetään, mitkä säästetään. Se sopi Rotalle hyvin, sillä nyt hänen tarvitsi vain siirtää tavarat pois. Kaikki lajittelu jäisi Kaisalle. Huonekalut ja vaatteet voisi siirtää suoraa päätä loppuvarastoon. Muut tavarat Rotta toisi omaan varastoonsa ja syksyllä Kaisa ne lajittelisi.

Koska toukokuu ja kevät yleensä ovat Rotalle kiireisintä työaikaa, ilmoitti hän Kaisan isälle, että pääsee muuttopuuhiin vasta tietyn päivämäärän jälkeen. Kun aikaa oli juhannukseen asti, kaiken ehtisi tehdä rauhassa, näin Rotta kuvitteli. Kuinka ollakaan koki hän taas melkoisen yllätyksen, kun sitten sovittuna päivänä saapui muuttotaloon. Ykskaks muuttoaika oli lyhentynyt toukokuun loppuun, ja uusien asukkaiden romuja oli jo tuotu talon yhteen huoneeseen.

Rotta riemastui. Johan oli kumma, ettei yhteenkään sopimukseen voinut luottaa! Miten voi ihminen olla tuollainen tuuliviiri? Ajaa nyt itsensä ja vielä toisetkin mahdottomaan rakoon, kun yrittää mielistellä muita ihmisiä! Mutta mitäpä se riemastus auttoi? Ei mitään! Ei auttanut kuin ryhtyä lappamaan Kaisan tavaroita säkkeihin, pusseihin ja nyssäköihin.

Minä kuljeskelin hämilläni ympäriinsä taloa, joka oli kuin hävityksen kauhistus. Yritin haalia kokoon omia lelujani, etteivät ne vain muutossa häviäisi minnekään. Kaikki tuntui kovin ankealta, ja välillä tuumin mielessäni, miten minun oikein käy? Saanko enää koskaan elää onnellista ja huoletonta koiran elämää laumani ihmisjäsenten rakastamana ja hoivaamana? Vieläkö minulle löytyy paikka, johon karvainen pääni kallistaa? Apeana hiivin omaan tuttuun nurkkaani, jossa niin monet kerrat olin nukkunut. Ummistin silmäni ja aloin uneksia kesästä ja Kaisasta ja kaikesta hyvästä, mitä minulla elämässäni oli ollut. Niihin ajatuksiin nukahdin.