Joulu oli tulossa. Kummallinen soutamisen ja huopaamisen tunnelma oli vallinnut laumassa jo pitkän aikaa. Usein ollessani Rotan kanssa lenkillä näin hänen itkevän, mutta en tietenkään ymmärtänyt, mistä oli kyse. Minua Rotta kohteli aina hyvin, taisin jopa saada ylimääräisiäkin rapsutuksia, joten arvelin, etten ainakaan minä ollut Rotan pahan mielen aiheuttaja.

Joulu oli siis tulossa. Se oli yleensä mukavaa aikaa, sillä silloin leivottiin ja paistettiin kaikenlaista, ja huumaavat tuoksut täyttivät koko talon. Sitä ihmettelin, että Rotta oli useana päivänä poissa laumasta. Hän lähti aikaisin aamulla ja palasi vasta hämärissä. Missä hän oikein oli, se ei minulle selvinnyt, mutta ei kai se mitään elämääni mullistavaa ollut, tuumailin itsekseni.

Rotan ja Kaisan isän puheesta kuulin kyllä kummallisia asioita. Puhuttiin, että tämä olisi viimeinen yhteinen joulu. Mitä se oikein mahtoi tarkoittaa? Yritin kuunnella tarkasti heidän keskustelujaan ja ymmärtää, mitä puhuttiin, mutta hämärän harsoon jäi kaikki. Oloni oli hiukan levoton, sillä enhän voinut tietää, mitä odotettavissa oli. Joka tapauksessa Kaisaa odotettiin kotiin jouluksi, ja se oli minusta hyvin mukavaa.

Niin Kaisa sitten aivan joulun alla tulikin. Oli ihanaa nähdä hänet taas pitkästä aikaa. Sain tietenkin nukkua Kaisan sängyssä, kun nykyisin tavallisesti nukuin Rotan vieressä. Aatonaattoiltana Kaisa ja Rotta valvoivat myöhään piparkakkuja ja joulutorttuja paistellen. Minusta oli hauskaa seurata heidän touhujaan. Sitä vähän ihmettelin, kun Kaisan isä jo hyvin aikaisin siirtyi makuuhuoneeseen ja sulki vielä oven perässään. Tuntui aivan siltä kuin hän olisi tarkoituksellisesti halunnut eristäytyä muusta laumasta. Mutta en antanut senkään asian häiritä iloani siitä, että koko lauma oli taas koossa.