Se on merkillistä, että vaikka nykysin meillä Suomessa on rikkautta ja hyvinvointia enemmän ku ikään ennen, voi just lapset ja nuoret tosi huonosti. Jo päiväkotiin tai kouluun mennessään ne on melekosia tyrannia, jotka yrittää pompottaa aikuisia oman mielesä mukaan. Puhetta ei uskota, sääntöjä ja määräyksiä ei totella, eletään ku siat rukiissa, ollaan väkivaltasia toisia kohtaan, tapellaan, kannellaan kaiken aikaa toisten tekemisistä ja tehään justiin niin ku ite aatellaan ja meinataan.

Ja mistä tuo kaikki oikeen johtuu? Tietenki siitä, että ne on saanu kotona elää iliman sääntöjä ja rajoja. Ku vaan tarpeeks on mankunu, on saanu aina tahtosa läpi. Vanhemmat on sillä keinon päässy sillä kertaa helepommalla. Koulussa se ei enää onnistukaan, mutta mitenkäs sitä laps ymmärtää, että siellä ei enää voikaan tehä niin ku ennen kotona on saanu tehä.

Siellä on palijo muitaki lapsia, jotka on otettava huomioon, ja siellä on aikuisia, joita on kuunneltava, joien sanomisia on toteltava ja jotka ei annakaan periks, vaikka kuinka mankus, heittäytys lattialle huutamaan tai vaikka pissais lattialle mieltä osottaakseen.

Tuommosetki tapaukset ois vielä pelastettavissa, jos vanhemmat ees tässä vaiheessa ymmärtäs, että ny viimestään kannattas tehä yhteistyötä muijen kasvattajien kans. Jos koulusta tuloo noottia, että laps on teheny sitä tai tätä, pitäs ymmärtää, että niin tosiaanki on tapahtunu, opettaja on seleväjärkinen, ei vainoa justiin meijän lasta eikä valehtele.

Mutta jos vanhempi alakaaki selittää, että ku laps sano näin ja ketäs muita siinä oli mukana, niin sillon ollaan hakoteillä. Ei tartte ku kerran kyseenalastaa toisen aikuisen, vaikka opettajan sanominen, ku laps tajuaa, että valehtelemalla omasta osuuvestaan seleviää ku koira veräjästä, ja vanhempi uskoo ennemmin lasta ku opettajaa.

Ja saatta uskoa, että tämmöset vanhemmat on nykysin enemmän sääntö ku poikkeus. Useat käyttää tuntitolokulla aikaasa puolustelemalla ja selittelemällä kakarasa tekosia ja tekemällä opettajasta suorastaan valehtelijan, ettei peräti syyllisen kaikkeen tapahtuneeseen. Käyttäsivät senki ajan kertomalla kakaralleen, että jos tuommosia viestiä vielä koulusta tuloo, niin asiasta puhutaan kotona isoilla kirijaimilla.

Mutta ei! Opettajalta veetään kaiken aikaa mattoa jalakojen alta kyseenalastamalla kaikki sen sanomiset. Eihän meijän kullanmuru tee mitään, korkeintaan voi olla mukana, mutta siinäki toisten painostuksesta. Laps on hämmennyksissään, ku ei tiijä, mistä häntä ny vaajitaan tilille. Ja vanhemmat ressukat on aivan yhtä hämmennyksissään siellä kotona, ku niin kovasti yrittävät kasvattaa.

Onko sitte ihime, että lapset ahistuu. Ei niillä oo keinoja käyttää sitä valtaa, jonka vanhemmat niille luovuttaa. Ja ku ei oo keinoja, ruvetaan tyranneiks. Jo alle kouluikäset tarvihtoo monenlaista terapiaa ja keskusteluapua. Tehään pedagogisia arvioita ja oppimissuunnitelmia eikä suinkaan aina oppimisvaikeuksien takia. Entistä enemmän niitä kirijotetaan käytösongelmien ja käytöshäiriöijen takia. Ja mitä on antaa tukena? Ei mitään sen enempää ku ennenkään. Opettajat vaan joutuu tekemään moninkertasen työn kirijaamalla asiat muistiin moneen kertaan ja päivittämällä paperit sitte ainaki kahesti vuojessa.

Mitä mää tällä paasauksellani sitte haluan sanoa? Sitä, että oikeanlainen vanhemmuus on kateissa melekeen kaikilta nykyvanhemmilta. Mutta tämähän ei oo mikään uus asia, jonka mää ny oon keksiny sanoa ääneen. Joka paikassa puhutaan samasta asiasta, mutta tunnelin päässä ei vaan valoa näy.

Ite oon sitä mieltä, ettei kehitys aina voi vaan jatkua entistä hullumpaan suuntaa. Jossaki vaiheessa tuloo pysäytys. Mikä se on, sitä ei kukaan osaa sanoa. Onko se sota, luonnonmullistus, joku muu katastrofi, kuka tietää. Mutta jotain sellaista se on, että ihimisten arvot punnitaan kokonaan erilaisella vaakalla, ku nykysin ja kaikki pannaan uusiin puihin.

Se on varmaa, että jossain vaiheessa ”kehitys” tuloo tiesä päähän, vanha romuttuu ja alakaa uus aikakausi. Kasvaminen ei ikään oo heleppo paikka. Ei tuu olemaan heleppoa niilläkään, jotka tuon ajan näköö. Ite toivon, etten olis sitä enää näkemässä, mutta mistä sen tietää, miten lähellä mullistus on. Se on jo nurkalla. Mutta vielä se tuloo vasta hiipimällä. Mikä on sitte se asia, joka pistää rattaat pyörimään. Se näköö, ken elää!