Perttu sai oikeen komian päivän juhulintaasa. Vielä tuntu kesältä, vaikka ilima oliki jo selevästi viileämpää ku tässä taannon. Tulin iltapäivällä kotiin tytön luota. Mukava oli ajella syyskesäsessä säässä. Tiltu kuluki kiltisti ja kyselemätä eteenpäin kotiin asti.

Eilettäin, ku menin, oli ilima jo lähtiissä vähä sateisen olonen. Laiton kumminki kaprit jalakaan, ku aattelin, että vielä sentään on elokuu, ja se on kesäkuukausi. Linijapiilissä ei montaa matkustavaista mun lisäkseni ollu. Mää istunki komeasti etupenkkiin. Siitä näki hyvin maisemat ja sen, missä kohassa millonki oltiin.

Pussissa matkustamisessa on se hyvä puoli, että näköö vähä muitaki paikkoja ku niitä, joita tavallisesti tuloo ajeltua. Yleensähän sitä yrittää vaan päästä mahollisimman äkkiä perille ja lyhintä mahollista reittiä. Kaikki sivutiet jää sillon kahtomata. Ny sai katella niitäki, ku isolta tieltä poikettiin aina linija-autoasemille.

Mää oon aina pitäny liniautokuskia hyvinä ajajina. Eilinen kuski sai mut kyllä vähä muihin aatoksiin. Se räpläs kaiken aikaa puhelintaan, soitteli sillä ja selas, en tiijä mitä selas. Auto käänty välillä vaarallisen näkösesti piennarta kohti, ja sitte tietysti piti kuskin tehä äkkinäinen korijausliike. Kyllä mua välillä vähä hirvitti, mutta onneks päästiin ehejin nahon perille ja vielä ihan aikataulun mukasesti.

Tyttö oli luvannu tulla mua vastaan. Niin se tuliki, mutta mää kerkesin ennen paikan päälle. Käytiin vähä tytön asioilla ja sitte suunnattiin rautatietoria kohti. Siellä oli jotku ruokamessut. Palijo oli erilaisia ruokia eri maakunnista. Myö ostettiin ruokamma Lapin teltasta. Mää kokosin lautaselleni, salaattia, pannulla paistettuja neulamuikkuja, villiä lohta ja vielä kermaperunoita. Tyttö oli poronlihapyttipannun.

Kuinkas ollakaan, ku oli saatu lautaset kouraan ja alettiin murkinoimaan, alako saje. Ei auttanu muu ku ehtiä katosta pään päälle. Siellä oli samaan aikaan jotku kalijamessut. Semmoseen telttaan me istahettiin. Siellä ei palijo ollu väkeä, niin että saatiin ihan rauhassa pistellä ruuat poskeen. Hyviä oli. Jäläkiruuaks aateltiin vielä muurinpohojalettuja, mutta tyttö sano tekeväsä letut kotona. Siihen hyvään uskoon mää sitte jäin. Vaan kuinkas kävikään?