Helle, reipas ulkoilu, saunominen ja aivonystyröiden ankara hierominen, ehkä myös uuteen ihmiseen tutustuminen alkoivat vaatia veroaan. Nukkumaan tästä kohta olisi jouduttava. Pikkuisen olisi Punahilkan ennen nukkumaan menoa tehnyt mieli jotain syötävää, mutta kun ei Susi sitä tarjoillut, niin ei Punahilkkakaan kysellyt. Olihan hän sentään kahvia saanut ja kivennäisvettä ja suklaisia kookospalleroita, joten niillä nyt oli pärjättävä. Ja kyllähän Punahilkka pärjäisi, siitä ei ollut epäilystäkään. Ihmetteli kyllä mielessään hieman melko vaatimatonta tarjoilua, kun sentään ensi kerran tavattiin. No, ehkäpä kyse oli vain susimaisesta ajattelemattomuudesta. Näin Punahilkka päätteli.
 
Nukkumaan käytäessä sai Punahilkka ensimmäisen muistutuksen siitä, että kaikki eivät puheissaan aivan yhtä rehellisiä olleet kuin hän itse. Puhelimessa oli Susi nimittäin sanonut nukkuvansa sohvalla. Punahilkka saisi nukkua Suden sängyssä satiinilakanoissa, joitten värinkin oli saanut etukäteen toivoa. Punaista oli Punahilkka toivonut, sävyllä ei niin väliä olisi. Valinnanvaraa kuulemma oli.
 
Ei mennyt Susi sohvalle, mutta ei se Punahilkasta kamalaa ollut: olihan Susi lämmin ja karvainen ja kunnioitti Punahilkan haluja ja toiveita. Sen sijaan Punahilkkaa ihmetytti se, että Suden niin auliisti lupaamia punaisia satiinilakanoita sen paremmin kuin muunkaan värisiä tai lakanoita ylipäätään ei sängyssä ollut. Pelkän karhean patjan päälle kellahti Susi Punahilkan oikaistessa sängyn toiselle puoliskolle. Mutta sudenpesässä sudenpesän tavoin, ajatteli Punahilkka urheasti ja käpertyi Suden lämpimään syliin.
 
Jossakin unen ja valveen rajamailla alkoi pieni tiuku kuitenkin helistä Punahilkan korvien välissä. Mieleen tulivat komeasti kukkivat parvekekukat, naiset ja potaskan puhuminen. Mieleen palautuivat myös Suden sähköpostit, joissa tämä niin ihanasti oli puhunut erotiikasta ja sen tärkeästä merkityksestä itselleen ja elämälle yleensä. Ei Punahilkka tyhmä ollut, ei sinne päinkään, mutta päätti nyt vielä katsoa. Ei hän sitä paitsi yön selkään olisi mitenkään voinut edes lähteä, joten oikein muutakaan vaihtoehtoa ei ollut kuin pyöriskellä tuskastuneena karhealla patjalla. Aamun valjettua nousi hän nopeasti ylös vuoteelta alkaen valmistautua uuteen päivään.
 
Ei vastannut taakse jäänyt yö aivan Punahilkan odotuksia, mutta hän rauhoitteli itseään, ettei niin paljon pitänyt odottaakaan. Silti tuntui oudolta, että aikuinen mies toimi niin täysin vastoin kaikkea sitä, mitä oli antanut ymmärtää. Ikään kuin Suden kuvaus itsestään ja toiveistaan olisikin ollut kuvaus siitä, millainen hän haluaisi olla.