Aamulla mun piti lähteä hissun kissun töihin, ku tyttö nukku vielä. Se tuli puoli kahen aikaan yöllä, ja arvaahan sen, että sitä väsytti, ku pitkän matkan oli matkustanu. Mää nukun illalla muutaman tunnin, mutta nousin sitte päästämään sitä sisälle, ku meijän talossa ovisummeri laitetaan aina yön ajaks pois päältä. Vähä aikaa siinä turistiin ja vaihettiin kuulumisia, mutta sitte käytiin molemmat maata.

Kyllä oli mukava nähä tyttö pitkästä aikaa. Samanlainen sirpakka se oli, ku aina ennenki. On se kumma, miten toisiin ihimisiin ei ylimääränen liha tartu. Tyttö syö ku hevonen, herkkujaki, mutta ei se vaan liho yhtään. Aina se sanoo, että haluais oikeastaan painaa vähä enemmän, mutta ku ei vaan liho, vaikka kuinka söis.

En tiijä, oonko väärässä, mutta mää aattelen, että yks syy sen lihomattomuuteen on se, että mää imetin sitä niin pitkään. Tyttö oli melekeen kaks vuotta vanha, ku mää vasta lopetin imetyksen. Eihän se ois enää pitkään aikaan mitään rintamaitoa tarvinnu, mutta musta oli mukava imettää, ku maitoa kerran tuli. Ja tyttö oli koko lapsuutesa terve ku pukki! Siihen sillä pitkällä imetyksellä varmasti ainaki oli vaikutusta.

Joskus mää oon aatellu sitäki, että oli onni, että imetin tyttöä niin pitkään siinä mielessä, että en enää sen jäläkeen saanu vauvaa imettää. Mää sain nauttia imetyksen onnesta tytön kohalla ja keinutella sitä sylissäni, ku kaikki muut raskauvet päätty niin ku päätty. Joskus asioien merkityksen ymmärtää vasta palijo myöhemmin.

Täällä oli yöllä satanu lunta. Aamulla se oli jo aivan loskaa. Ei kyllä ollu kovin mukavaa polokea pyörällä siinä loskassa. Liukastaki oli, vaikka tiet oli kyllä aurattu. Vähä valosammalta maisema kyllä näytti, ku maa oli valakonen. Mutta näistä märistä loskakelistä mää en kyllä välitä tipan tippaa. Tulis sitte kunnon talavi eikä tämmöstä epämäärästä syksyn ja talaven sekotusta. Vaikka eipä ne kelit meijän toiveijen mukasiks muutu. Ne on mitä on, vaikka me miten valitettas. Niin että ei kannata tuhulata enerkiaa turhaan valitukseen.

Ku mää olin nukkunu yöni huonosti, mun päätä tietysti pakotti aamulla. Lääkkeellä se onneks meni ohi, mutta ny illansuussa sitä alako kipottaa uuvestaan. Jouvun ottamaan jo toisen lääkkeen. Saa nähä auttaako. Lähetään kohta tytön kans vähä ulos, jos vaikka raitis ilima auttas. Pitkään ei voija valavoa, ku tyttö lähtöö huomenissa jo kukonlaulun aikaan Tampereelle.

Sillä on siellä työpaikkahaastattelu. Vaikka ei se varmaa oo, pääsöökö se haastatteluun asti, ku ensin on joku valintakoe. Aika erikoista, että kesätyöpaikkaan valitaan ihimisiä ensin valintakokeella ja sen jäläkeen kai paraat ja sopivimmat haastatellaan. Kaiken lisäks Tampereen ulukopuolelta tuleville maksetaan matkat, ja kaikille valintakokeeseen osallistuneille tarijotaan vielä ruokaki. Lentolippuja ne ei sentään tytölle maksa. Ne se joutuu pulittamaan omasta pussistaan. Mutta nykysinä aikona tuntuu höyliltä, että jo kesätyöntekijöitä voijellaan tuolla lailla, vaikka hyvähän se vaan on.

Mää oon taas tänään vieny vähä eteenpäin sitä mun suunnitelmaani. Saas nähä, mitä siitä tuloo, vai tulooko yhtään mitään. Mutta mää oon kyllä aika innostunu asiasta. Toisen kautta ei mua haittaa, vaikkei se onnistuskaan. Kai silläki sitte joku tarkotus on, niin ku varmaan silläki, että koko asia ees pällähti mun päähäni. Mutta katellaan, miten käy.

Ny myö lähetään tytön kans ulos. Aateltiin käyvä viemässä tavaraa lasinkeräykseen, ku ei pitkään aikaan oo tullu sitäkään tehtyä. Kaks kärpästä yhellä iskulla meinataan ny lätkästä. Sen jäläkeen onki sitte kateltava jo kiireesti ortta, että jaksaa aamulla nousta viemään tyttöä asemalle.