Alkajaisiksi suunnattiin basaareihin, sillä irokeesi halusi ostaa vielä monenlaisia mausteita niitä keitoksiaan varten, joilla Punahilkan sitten lopullisesti aikoi hurmata. Punahilkka vähän naurahteli moiselle suunnitelmalle sanoen, ettei aikonut miksikään syöttilääksi ruveta, vaan heti kotimaahan päästyään saisi irokeesikin vetää Suomi-verkkarit jalkaansa ja lähteä lenkkipoluille Punahilkan kanssa, kun kuulemma dementiahiihtosauvatkin oli jo valmiiksi hommannut.

Punahilkka itse ei sellaisia tarvinnut. Hän osasi pistää niin tossua kuin korkokenkääkin toisen eteen varsin vilkkaasti ilman moisia hankojakin. Olihan se asia jo moneen kertaan tullut nähdyksi. Mitä taas ruokapuoleen tuli, niin hedelmäsalaatit ja muut rehuruuat eivät paljoa mausteita, varsinkaan mitään perseenpolttochiliä kaivanneet. Mettä ja hunajaa voisi niihin korkeintaan vähän lisää lorautella, jos alkaisi siltä tuntua, ettei Punahilkan medessä ja hunajassa riittävästi makeutta ollut. Mutta mielellään Punahilkka toki seuraili, mitä kaikkea irokeesisusi osteli. Sai siinä samalla itsekin ihastella sitä runsauden sarvea, jota tarjolla oli ja vetää nenäänsä kaiken maailman mausteitten huumaavaa tuoksua.

Ostoskierroksen jälkeen käytiin vielä niissä paikoissa, joihin oli aiottukin tutustua, mutta ei vielä tätä ennen ollut ehditty, kun muut kiireet, joista toisen kyljessä kyhnääminen ei suinkaan vähäisin ollut, olivat ajan niin tyyten vieneet. Kovin paljon niitä ei ollut, sillä vaikka Punahilkka kovasti arvostikin entisten sukupolvien työn tuloksia ja erilaisten kulttuurien huimia saavutuksia, oli hän kuitenkin sitä mieltä, että kiinnostavuudestaan huolimatta historia oli mennyttä aikaa. Tärkeintä oli elää tätä hetkeä ja nauttia siitä, sillä huomisestahan ei kukaan mitään tiennyt.

Sitten olikin palattava hotellille, sillä lento kotimaahan lähtisi muutaman tunnin kuluttua. Punahilkka kipitti seuralaissuden sviittiin, ja irokeesi taas omaan hotelliinsa. Lentokentällä päätettiin tavata, ja jos suinkin mahdollista, niin lentokoneessa vierekkäin istua. Siihen voisi tosin seuralaissudella olla yhtä jos toistakin sanomista, mutta Punahilkka päätti ainakin yrittää, sinnikäs kun oli.

Vaikealta tuntui erota, vaikka ero ei tällä kertaa kestäisikään kuin jokusen tovin. Mutta sitten Punahilkka otti ohjat käsiinsä ja sanoi, että nyt mentiin, jotta ei jäätäisi koko lennolta kuin eno veneestä. Siihen oli irokeesinkin suostuttava, mikäs auttoi, sillä eihän täältä varmaankaan ilman RSPM:n apua kotiin millään keinolla selvittäisi. Nyt kannatti tätä olla suututtamatta ja niellä vain kiltisti kaikki, mitä RSPM keksisi ehdottaa ja kukaties ihan ehdoiksi kotiin pääsemiselle asettaa.