Kun nyt puhelimessa puhuen oli edetty niin pitkälle kuin se mahdollista oli, sovittiin treffit. Puolimatkankrouvia yritettiin tavoitella, ja löytyihän sellainen ainakin suurin piirtein. Ikävä kyllä se oli erään suuren liikeketjun huoltoasema, josta kumpikaan ei pitänyt, mutta asialle ei nyt oikein mitään voinut. Keskellä synkintä Susimetsää ei kahvia alkutalvesta voinut ruveta kannon päällä istuen ryystämään, vaan sisätiloihin oli pyrittävä; muuten olisivat ainakin Punahilkan pienet jalat ja sorjat sääret saattaneet pakkasessa pahoja vaurioita saada.

Ja kun muuta ei tarjolla ollut, niin sitten sovittiin, että ABC-uskonnon minareetin varjoon suunnistettaisiin. Punahilkka halusi kuulla hiukan suden tuntomerkkejä, ettei kävisi niin kuin eräillä toisilla susitreffeillä menneenä kesänä. Silloinkin oli suden kanssa sovittu tapaaminen eräälle huoltoasemalle. Susi oli valistanut jo etukäteen, että paikka olisi niin pieni, ettei erehtymisen mahdollisuutta ollut. Kun Punahilkka sitten saapui paikalle, oli pihaan juuri pöllähtänyt pari linja-autollista turisteja, jotka olivat vallanneet lähes joka pöydän. Siinä olikin Punahilkalla vähän aikaa kuikuilemista, että oikean suden seuraan osasi hakeutua.

Susi kuvaili hiukan itseään ja Punahilkka sanoi, että hänellä tietysti olisi jotain punaista yllä. Ja jos huoltamon pihaan sattuisi samaan aikaan eläkeläisbussi pysähtymään, niin heidän joukostaan olisi Punahilkkaa turha tiirailla. Huolimatta jo puolivuosisataisesta iästään oli Punahilkka simpsakka hilkka, joten kyllä hänet mummokansasta varmasti erottaisi.

Puhelu lopetettiin, ja Punahilkka varmisti vielä, että jos susi syystä tai toisesta katumapäälle tulisi, toivoi Punahilkka siitä ilmoituksen saavansa hyvissä ajoin, ettei hukkareissua joutuisi tekemään. Susi lupasi toimia sovitulla tavalla.