Illemmalla mää käväsin viemässä vihanneksia alakerrassa asuvalle naapurille, ku mulla oli niitä niin vimmatusti. Jatkon sitte vielä oman satsini puhistusta ja säilytykseen laittamista. Mangoldit mää taijan pakastaa, en nimittäin millään jaksa syyvä kaikkia tuoreeltaan, ku syön arkisin aina työpaikalla enkä aina viikonloppunakaan laita kotona ruokaa. Porkkanat kyllä tuloo syötyä ja kesäkurpitsat ja perunat kans.

Mää sain eilen muuten yhen auringonkukanki. Nyt se availoo terälehtiään tuolla olohuoneen pöyvällä. Auringonkukka on muuten yks mun suosikkikukkiani. Niitä mää iteki aina kasvatin, sillon ku mulla oli maatilikku. Kerranki muutamat kasvo yli kaks metriä pitkiks. Se oli vahavaa kompostimultaa, johon siemenet oli paiskattu.

Tyttö oli sillon pikkunen, ja mää otin kuvan, jossa se seisoo auringonkukka vieressään. Oli siinä pikkusen kokoeroa. Sitte oli semmosia, jotka rustas kukan melekeen jokahiseen lehtihankaan. Ne oli aika erikoisia. En oo semmosia sitte myöhemmin nähäny enkä kuullu kenenkään puhuvankaan semmosista.

Tytöllä on kasvamassa tavallista korkeaa lajiketta ja sitte on semmosia lyhyitä. Ne ne vasta upeita on. Ne ei oo vielä aukonu kukkiaan, mutta niistä tuloo varmasti hienoja, ku ne on sellasia pönäköitä, lyhyitä tappia. Sielläki on maa hyvä ja voimakas, niin että mikäs on kasvaissa.

Se vaan vähä harmittaa, että maanvilijelijöitten pitää jo parin viikon päästä lyyvä peltosa pakettiin. Ne lähtöö kohti uusia haasteita, eikä talonomistaja oo kiinnostunu vilijelystä ees sen vertaa, että mitään sais jättää peltoon. Sen takia pitää kaikki yrittää saaha ylös pellosta ja käyttöön mahollisimman pian. Mutta sehän on vaan elämää, ei sitä kannata surra ainakaan etukäteen. Nautitaan vaan nyt, ku on sen aika.

Tyttö tuli sitte töistä, ja mää heitin sen kotiin, että sain autoni. Ku tulin kotiin, niin menin suihkuun ja mielessä siinteli ajatus, että rupean kömyämään orrelle. Mulla oli sängyssä puhtoset petivehkeet ja ne houkutteli. Niin kuulkaas kävi, että lauantakiehtoona mää sammutin valot ja vejin peiton korville jo vähä yli kymmenen illalla. En kyllä muista, millon olisin niin aikasi menny nukkumaan viime aikoina ja vielä viikonloppuna.

Uni tuli soutamata, ja mää nukun seittemään asti, vaikka kyllä mää aamulla jo pariin otteeseen heräsin. En kumminkaan ruvennu vielä sillon ylös kämpimään. Käänsin vaan kylykeä ja olin hetken perästä taas täyvessä unessa. Seittemältä mää sitte kumminki nousin, ku tuntu, ettei unta enää riitä pitempään. Ja olinhan mää nukkunukin jo aika monta tiimaa.

Nyt on taas tämmönen harmaa päivä. Ei siellä varmaankaan kylymä oo, mutta ei ny niin kauheesti tee mieli uloskaan nokkaasa pistää. Mää alotin heti pyykin pesulla tämänki päivän. Sehän se tuntuu olleen mun elämäni ratto tänä suvena! No, ei se huono harrastus oo. Tuloo ainaki puhasta jäläkeä!

Tässä ku kahtelen ulos, niin nään, että yks lihava rastas on taas ruokailemassa mun pihilajassani.Siellä se istuu oksalla ja noppii harvakseltaan marijoja nokkaasa. Ei se kovin näläkäseltä vaikuta, ku pitää pitkiä taukoja syömisessään ja kahteloo vaan ympärilleen. Varmaan se nauttii elämästään. Mikäs on istuissa rauhallisena syyskesän aamuna vielä aivan vihireässä pihilajassa punanen marijaterttu nokan eessä ja aina välillä ottaa siitä marija suuhusa ku tarijottimelta. Näkyy siellä nyt pari muutaki laiskaa ruokailijaa. Pihilanjanmarijat ei taija olla rastaijen lempiherkkua, ku noin nirsoina valamiin pöyvän ääressä istuskellaan.

Mulla ei oo tälle päivälle mitään erikoisempia suunnitelmia. Teen mitä huvittaa tai sitte sitä, mikä mieleen muistuu tai on puolipakollista. Pyykkiohojelma kuuluu pyörähelleen loppuun. Käynpäs laittelemassa ne kuivamaan, uuvet pyykit koneeseen ja sitte kahavin keittoon! Tästä se pyhäaamu alakaa kulua hilijakseen ja kohta huomataan, että ollaanki jo illassa.

Mää kirijotan tänään vielä jotain, jos jotaki mielenkiintosta tapahtuu tai muuten vaan tuloo asioita mielen päälle. Mutta se näköö, joka elää!