Odottaessaan siinä lattialla maaten kauhusta ja pelosta kankeana, milloin Liisa polttorautansa kanssa alkaisi hääriä hänen kimpussaan, havahtui Pekka ovelta kuuluvaan pirinään. Luojalle kiitos! Apu ja pelastus olivat tulleet! Joku oli sittenkin kuullut hänen avunhuutonsa tai muuten vain tullut soittamaan ovikelloa.

Toivottavasti oven takana oli poliisi! Nyt jäisivät Liisa ja Sirkka kiinni verekseltään ja saisivat ansionsa mukaan! Sillä vaikka Liisallakin varmasti oli joitakin vaatimuksia Pekan toimien suhteen, olivat vapaudenriisto ja kidutus sentään paljon raskaampia rikoksia, joista varmasti rapsahtaisi kummallekin naiselle komea kakku istuttavaksi.

Pekan teki mieli itkeä silkasta ilosta ja helpotuksesta. Se häntä vain ihmetytti, että vaikka pirinä jatkui ja jatkui, ei kumpikaan naisista ollut sitä kuulevinaankaan. Polttorauta lähestyi yhä uhkaavasti, ja Sirkka piteli Pekasta kiinni estäen hänen rimpuilunsa. Pekka yritti huutaa sen minkä rätti suussa pystyi herättääkseen oven takana olevien huomion. Mutta siihenkään eivät naiset reagoineet.

Ja sitten polttorauta osui paljaaseen ihoon hiukan sihahtaen. Kipu oli niin hirmuinen, että Pekan silmissä musteni. Pekan viimeinen muistikuva ennen pyörtymistäään oli Liisan inhottava ja ilkeä nauru, joka jäi kaikumaan huoneeseen, sekä ovikellon nyt jo jatkuva pirinä…