Kesän ”päättävä” ja syksyn ”aloittava” viikko sisälsi sekin kaiken kaikkiaan kymmenen postausta. Nyt saatiin taas pitkästä aikaa nähdä se ihme, että niistä jokaisella oli eri kirjoittaja. Olisiko alkava syksy sittenkin virkistänyt mieliä ja marjamättäiden ja sienimetsien kangistamia sormia, ja kirjoittajat alkaisivat pikkuhiljaa vääntäytyä näyttöpäätteittensä ääreen ilakoituaan koko sateisen kesän kuka missäkin.

Postauksen aloitti yhteisön vanhin, yleensä aina hyväntuuliseen ja humoristiseen sävyyn kirjoittava lady. Myös hänen kotikulmilleen oli ”Taiteiden yö” rantautunut, vaikkakin viikkoa myöhemmin kuin etelän rintamaille. Lady kertoili kokemuksiaan illasta ja yöstä ja sai postauksellaan monenkin kynän kirvoittumaan kommenttiin.

Seuraava postaus oli yllättäen siipensä karrelle useaan kertaan polttaneelta feenikslinnulta. Hänestä ei ollutkaan sitten juhannuksen kuulunut halaistua sanaa, kun hänen silloinen postauksensa oli kommenttien osalta soljahtanut hiukan toisille urille kuin mitä feeniksin itsetunto sieti (Kärpäsen tulkinta). Nyt hän kertoi puuhastelleensa kaiken kesää kummallisten kaapeleiden kanssa. Sellaisessa jos missä luulisi siipeensä saavan (Kärpäsen huom!), mutta ehkä tämä valo(kaapeli)pää, monen alan asiantuntija kun oli, osasi väistellä pahimpia rätkäyksiä.

Lyhyeen postaukseen oli liitetty lukijat asiaan tarkemmin perehdyttävä video, joka sitten poiki taas tukun kommentteja. Jotenkin tuli Kärpäselle kommenteista sellainen olo, että feeniksin asiaan eivät kommentoijat kovin vakavasti suhtautuneet, mutta voihan se, Kärpänen siis, toki olla väärässäkin. (Useinkin on, kuten myös eräs Punahilkan entinen susikokelas aikoinaan ilmoitti olevansa tehtyään kotikutoista luonneanalyysia Punahilkasta. Mutta se on kokonaan toinen juttu, miten nyt sattuikin vain juolahtamaan Kärpäsen mieleen.)

Kommentoinnin aloitti, kuinkas muutenkaan UPK, joka tuntui suorastaan palavan halusta kertoa toisille jotakin, mutta ikään kuin odotti, että toiset hänen asiaansa ensin kysyisivät. Ensin hän kertoi näkevänsä omalla ruudullaan, ei videota, vaan jotakin mustaa, josta ei saanut selvää, mitä se oli. Se ei kuitenkaan UPK: aa haitannut, sillä tärkeämmältä tuntui kertoa se, että viikonlopun kyläpaikassa oli myös ollut käytössä samanlainen kaapeli, jota feeniks kaiken kesää sadepilven rakosissa oli omalle kylälleen viritellyt.

Myös feeniksin kotipaikan lähettyvillä oli UPK piipahtanut, ja siitäkös feeniks harmittelemaan, miksei UPK ollut hänelle mitään käynnistään ilmoittanut. Olisi voitu aivan nokakkain vaihtaa ajatuksia, sillä sen verran aina aikaa liikeni valokuitujen välissä viuhahdellessakin (Kärpäsen huom!). Mukavaa olisi se ollut UPK: n mielestäkin, mutta se aikataulu, se aikataulu! Niin oli kiristetty tiukalle, ettei millään ennättänyt.

Mahdetaan Kärpänen taas seuraavan ajatuksensa perusteella tuomita ilkeäksi ja kateelliseksi pörriäiseksi, joka oman elämän puuttuessa tonkii ja ruotii toisten, sille kokonaan kuulumattomia asioita. Mutta vaikka tuomittaisiinkin, sanoo se silti, mitä ajattelee ja mihin käsitykseen on tullut, sillä seurattuaan pitkään pikkuyhteisöä ja sen jäsenten toimintaa, on sille väistämättä muodostunut jonkinlainen käsitys yhteisön dynamiikasta ja sen jäsenten toimintatavoista.

Käsityksensä oikeellisuudesta ei Kärpänen sano yhtään mitään, sillä ei se pyri arvioitaan ja huomioitaan rinnastamaan mihinkään jumalan sanaan. Ovatpahan vain eräänlaista kotikutoista analyysia, johon kenellä tahansa on oikeus, onhan kyseessä täysin avoin yhteisö.

Mutta asiaan. UPK siis kertoi pyörähtäneensä feeniksin kotitanhuvien lähettyvillä, mutta ajanpuutteen vuoksi ei ollut ottanut tähän mitään yhteyttä, vaikka niin soma olisi ollut tavata ja haastella ihan elävässäkin elämässä. Joskus aiemminkin on Kärpänen tuumaillut, että UPK vaikutti aina kovin innokkaalta tapaamaan muita yhteisön jäseniä ja oli ensimmäisenä ilmoittautumassa milloin mihinkin kissanristiäisiin niin kauan, kun ne pysyivät pelkkien suunnitelmien asteella.

Mutta annas olla, kun olisi pitänyt ilmoittautua sitovasti, varata majapaikka tai peräti lähteä liikkeelle. Jo ilmaantui estettä jos jonkinmoista. Helpointa oli yleensä vedota ensin niukkaan budjettiin ja heti sen jälkeen hankalaan asuinpaikkaan, josta ei niin vain ponkaistukaan tien päälle. Lopputulokseksi jäi kuitenkin aina se, ettei UPK: aa koskaan nähty missään yhteisissä tapaamisissa. Jälkeenpäin hän kyllä sitten taas harmitteli, miten mukavaa olisi ollut, mutta kun…

Hauskaa muuten, että juuri edellisen postauksen kommenteissa oli postannut lady kiinnittänyt huomion samaan asiaan. Sillä kertaa kyseessä oli KHÄ, joka oli ollut aivan väärässä paikassa ja niin mielellään olisi myös osallistunut taiteiden yöhön, mutta kun… Lady totesikin, että näitä ”mutta kun” -tapauksia tuntui olevan peräti usein itse kullakin. Kärpänen on samaa mieltä asiasta, vaikkei sitä siltä kysytäkään.

Sitä, huomasiko ja tajusiko UPK itse, miltä hänen toimintansa sivullisista vaikutti, on vaikea sanoa. Kukaan ei asiaan koskaan sen enempää julkisesti puuttunut, paitsi tietenkin Kärpänen, mutta vaikea on uskoa sitäkään, etteivät toiset lintukotolaiset olisi sitä havainneet. Yhteisön toimintamalleihin kuitenkin kuului se, että kaikki hiukankin närää tai eripuraa herättävä pyrittiin kiireimmiten lakaisemaan maton alle ja yritettiin olla kuin ei oltaisikaan. Näin säilyi ”sopu” ja ”hyvä mieli” kaikilla, ainakin näennäisesti.