Nyt oli ensi töiksi kuitenkin saatava irokeesille jonkinlaista vaatetusta paljaan ylävartalon suojaksi. Myöskään kukikkaat ja repaleiset shortsit eivät enää tainneet tarjota minkäänlaista suojaa tai peittoa irokeesin sukukalleuksille ja hänen karvaisille säärilleen.

Sitä ennen oli irokeesin vammat tutkittava ja hoidettava ja lopuksi saateltava hänet omaan majapaikkaansa. Näin saneli Punahilkka kuin ei ikänään muuta olisi tehnytkään kuin puolipukeisten, raadeltujen susien turkkeja kuntoon saatellut ja heidän asioitaan muutoinkin järjestellyt heidän itsensä ollessa siihen kykenemättömiä.

Seuralaissusi yritti änkyttää jonkinlaisia heikkoja vastalauseita, kun Punahilkka saneli ohjeitaan, mutta mikäs auttoi. Ja reilun tunnin kuluttua oli pesty ja puunattu irokeesisusi haavat sidottuina ja seuralaissudelta lainattu, jokseenkin kilttana puku päällään valmis siirtymään omaan hotelliinsa.

Punahilkkaa nauratti hänen katsellessaan irokeesia siinä seisomassa silmä mustana lainatamineissa. Takki kiristi hartioista niin, että pieninkin liike tuntui aiheuttavan saumojen ratkeamisen. Housuissa taas olisi riittänyt pituutta vaikka toisellekin irokeesille, sillä hän oli vain keskimittainen susi, kun seuralaissusi taas oli liki kaksimetrinen korsto.

Seuraavaksi oli mietittävä, miten irokeesi hotelliinsa pääsisi. Ei hänen sinne toki jalkaisin tai hevoskärryillä tarvinnut yrittää, vaan Punahilkka määräsi seuralaissuden hommaamaan hänelle kyydityksen mustalla virka-autolla. Punahilkka itse lähti saattajaksi, sillä sen verran outo ilmestys irokeesi lainatussa puvussaan, ja laastarilappuja sinne tänne liimattuina oli, että hyvinkin olisi saattanut herättää niin koppalakkien kuin muidenkin kulkijoiden kiinnostuksen.

Eikä hänellä sellaiseen oikein ollut enää varaa. Väkevät voimat olivat huvenneet monissa koitoksissa Punahilkan kunniaa ja omaa henkeä puolustaessa, ja verenhukkaakin oli sen verran, että parasta pitää vain matalaa profiilia ja yrittää olla herättämättä ylimääräistä kiinnostusta kenessäkään.

Niin lähtivät Punahilkka ja irokeesi Suomen valtion mustalla virka-autolla kohti irokeesin vaatimatonta hotellia seuralaissuden jäädessä jokseenkin nyreissään hienoon sviittiinsä katselemaan heidän peräänsä.  Ei voinut Punahilkka vastustaa kiusausta kääntää vielä hiukan veistä avonaisissa haavoissa, sillä sen verran häntä sapettivat Suden äsken lausumat ”totuudet” hänen arvomaailmastaan ja arvostuksistaan.  

Juuri ennen oven sulkeutumista takanaan hän vielä käännähti ja sädehtivän hymyn saattelemana vinkkasi silmää hartiat pettymyksestä lysyssä seisovalle Sudelle. Tuo silmänisku kujeilevalla hymyllä höystettynä kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, ja sai seuralaissuden aivan kiehumaan mustasukkaisissa liemissään, mikä tietysti tarkoitus olikin. Maistelkoon nyt omaa soppaansa viimeiseen katkeraan pisaraan asti, mokomakin jörrikkä!

Arvata tietysti saattaa, että mustan auton kuljettaja sai irokeesin hotellin edustalla odottaa tovin jos toisenkin, ennen kuin sädehtiväsilmäinen, elämää ja erotiikkaa uhkuva Punahilkka irokeesinsaattomatkaltaan palasi.