Jouluaatto valkeni. Rotalla oli tapana nousta silloin aikaisin ja keittää koko laumalle joulupuuro. En kylläkään muista, että sitä minulle olisi tarjottu, mutta ihmisjäsenet söivät sitä. Olimme jo Rotan kanssa käyneet ulkona, ja nyt hän siis keitteli puuroa ja odotteli muita lauman jäseniä sitä kohta syömään. Kaisan isä oli jo noussut myös ja luki lehteä ja kirjaa, kuten tavallisesti.

Yleensäkin hän aamuisin ja muulloinkin toimi mielestäni aika oudosti. Sen sijaan, että olisi keskustellut Rotan ja Kaisan kanssa, silloin kun Kaisa vielä oli kotosalla, hän uppoutui puhumattomana sanomalehden taakse tai sohvalle kirja käsissään. Usein hän myös avasi sen laitteen, jota ihmiset kutsuvat televisioksi, ja se pauhasi kaiken aikaa niin, että muuta eivät saaneet suunvuoroa. Jos Kaisa ja Rotta yrittivät siinä jotakin puhua, ärjäisi mies heidät olemaan hiljaa. Silloin naisväki useimmiten meni Kaisan huoneeseen asioitaan puhumaan.

Siitä taas seurasi se, olin huomaavinani, että Kaisan isä loukkaantui, kun ei hänelle mukamas puhuttu asioista, vaikka itse oli ärjymällä ajanut toiset muualle. Kummallista! Meidän koirien, ainakin minun, on vaikea ymmärtää tuollaista, koska toimintamme on aina suoraa ja reilua. Lisäksi olemme pääsääntöisesti ystävällisiä muita kohtaan, elleivät he ole aiheuttaneet meille mitään harmia.

No, Rotta oli siis keittänyt puuron, Kaisan isä jurotti sohvalla lehti tai kirja kädessään, ja minä odottelin Kaisaa nousevaksi.  Rotta sulki aina ylösnoustuaan Kaisan huoneen oven, etten minä ryntäisi ulkoa tultuani häntä herättämään ja kutsumaan leikkiin, kuten niin mielelläni olisin tehnyt. Nyt siis makoilin huoneen oven alla kuulostellen tarkasti, milloin Kaisan sängyn jouset narahtaisivat lupaavasti.

Höristin korviani, sillä tuohon aikaan kuuloni oli vielä terävä. Nyt alkoi huoneesta kuulua hiljaista ääntä, ja kohta Kaisa aukaisi oven ja riensi minua tervehtimään, niin ainakin olen muistavinani. Iloisesti hän tervehti muitakin ja toivotti ”hyvää joulua”.

Mitä sitten tapahtui, siitä minulla ei ole oikein selkeää muistikuvaa, sillä olin niin innoissani Kaisan nousemisesta ja hänen läsnäolostaan ylipäätään. Kiehnäsin hänen jaloissaan ja kannoin kaikki leluni hänen arvioitavikseen, sillä leikkimäänhän nyt piti käydä, totta kai! Kaisa saisi valita lelut, joilla leikkisimme.

Ei Kaisa kuitenkaan innostunut leikistä, vaan kääntyi itkien takaisin huoneeseensa ja sulki vielä oven perässään. Rotta kiirehti sinne Kaisan perään, ja hänkin pyyhki silmiään. Minä jäin hölmistyneenä narupötkö hampaissani katsomaan heidän jälkeensä. En ymmärtänyt yhtään mitään, mutta jotenkin tuntui siltä, kuin kylmä viima olisi äkkiä alkanut puhaltaa talossa. Jotenkin se liittyi siihen, mitä Kaisan isä oli juuri sanonut. En vain käsittänyt, miten.