Tämä kaikki tapahtui jo kauan sitten, paljon ennen kuin yksikään meistä oli vielä edes toiveena tai ajatuksena vanhempiemme mielissä, saati siemenenä heidän kehoissaan. Tämä tapahtui myös kaukana täältä, siellä missä sypressit tuoksuvat ja oliivi- ja appelsiinipuut kantavat joka vuosi runsaan sadon. Siellä missä kevätsade saa autiomaan puhkeamaan kukkaan, ja missä polttava helle ajaa ihmiset hakemaan suojaa kuumimman keskipäivän aikaan.

Siellä kaukana asui nuori nainen, oikeastaan tyttö vasta. Onnellisena hän vaelteli vuoriniityillä lammaslaumaansa paimentaen. Helisevänä soi hänen naurunsa kylän kaivolla,  kun hän iltaisin saapui sinne laumaansa juottamaan ja itsekin virkistäytymään raskaan työpäivän jälkeen. Elämä hymyili, tulevaisuus houkutti eikä pienintäkään pilvenhattaraa näkynyt poutatuulisella kesätaivaalla.

Mutta juuri silloin, kun elämä makeimmalta maistuu, eikä mitään pahaa osaa edes aavistaa tapahtuvaksi, voi myrskypilviä äkkiä ruveta kerääntymään äsken niin seesteiselle taivaalle. Ensin ne ovat vain pienen pieniä haituvia, kuin savujuovia, mutta toisiinsa tarttuessaan ne laajenevat ja tummuvat muodostaen kohta ukkospilven, joka vain odottaa hetkeä, jolloin päästä jyrisemään ja salamoimaan.

 -  Maria!

Maria havahtuu haaveistaan kuullessaan isän kutsuvan häntä. Hän kokoaa nopeasti laumansa ja alkaa ohjata sitä kotia kohti. Ilta on jo hämärtynyt, ja lampaat on saatava suojaan ennen yötä. Viime yönäkin on susien kuultu ulvovan aivan kylän lähistöllä.

Saatuaan lampaat sisälle suunnistaa Maria vielä peseytymään ennen kuin rientää isänsä luokse. Tervehdykseksi hän suikkaa suuta isän molemmille partaisille poskille ja istahtaa sitten kuuliaisen tyttären tavoin tämän jalkojen juureen. Hän ei kysy mitään, vaikka jännitys nakertaa sisikuntaa, sillä ei ole tyttären asia hoputtaa isäänsä missään asiassa. Kärsivällisesti Maria odottaa, mitä asiaa isällä mahtaa olla, tärkeätä varmaan, sillä ei häntä muuten olisi tähän isän luokse pyydetty tavallisena arki-iltana kesken ilta-askareitten. Isä näyttää niin vakavaltakin ja katselee Mariaa kovin surullisen näköisenä.

Isä katsahtaa Mariaa, silittää kevyesti hänen tummia hiuksiaan ja huoahtaa syvään. Sitten hän suuntaa katseensa jonnekin kaukaisuuteen ja alkaa puhua hiljaisella äänellä. Maria kuuntelee tarkkaavaisesti kertaakaan keskeyttämättä, mutta mitä pitemmälle isä ehtii, sen levottomammin pamppailee hänen sydämensä.

 - Maria, tyttäreni, isä aloittaa.

 - Olet jo siinä iässä, että meidän on ajateltava avioliittoasi. Olet hyvä tyttö ja hoitanut aina sinulle uskotut työt mallikelpoisesti. Koskaan ennen ei lammaslaumamme ole tullut niin hyvin hoidetuksi kuin tänä aikana, jolloin sinä sitä olet ollut siitä vastuussa . Myös äitisi on ollut tyytyväinen siihen, miten olet hoitanut hänen sinulle uskomansa askareet. Sinusta tulee ahkera, kelpo vaimo ja lastesi hellä ja huolehtivainen äiti.

Isä vaikenee ja on jonkin aikaa hiljaa. Sitten hän jatkaa samalla hiljaisella äänellä kuin äsken. Mariasta vaikuttaa siltä kuin isä joutuisi nieleskelemään, ja välillä tämä pyyhkäisee karhealla, ankaran työn kovettamalla kädellä silmäkulmaansa. Se tuntuu Mariasta oudolta, sillä hän on tottunut näkemään isän aina nauravana ja reippaana perheenpäänä, joka kuuluvalla äänellä ohjaillen pitää oman laumansa kaidalla tiellä.

 -  Kovin mielellämme me äitisi kanssa pitäisimme sinut vielä vuoden tai pari ilonamme ja apunamme, mutta tiedäthän, että toimeentulomme on kovin niukkaa, ja yksikin ruokittava suu vähemmän taloudessa merkitsee paljon. Eräs Joosef -niminen mies Nasaretista on nähnyt sinut ja haluaisi sinut vaimokseen. Hän on jo useamman kerran kysynyt asiaa minulta, mutta aina olen jollakin tekosyyllä pystynyt siirtämään lopullisen vastauksen antamista. Tänään hän sitten ilmaantui luokseni ollessaan käymässä täällä kylässämme muissa asioissa. Taas hän esitti minulle saman kysymyksen kuin aiemmin:

 - Saanko tyttäresi Marian vaimokseni? Tänään haluan vastauksesi

 - Näin hän sanoi minulle, enkä enää millään verukkeella pystynyt olemaan vastaamatta. Niin sitten kesken työpäivän kiiruhdin kotiin keskustelemaan asiasta äitisi kanssa. Toin Joosefin mukanani, jotta äitisikin näkisi hänet. Siinä keskustellessamme ja Joosefia puhuttaessamme sekä hänen soveltuvuuttaan aviomieheksesi arvioidessamme tulimme siihen tulokseen, että Joosef on ahkera, hyvä ja kunniallinen mies, jonka vaimoksi voimme sinut turvallisin mielin antaa. Hän pitää huolen sinusta ja tulevasta perheestänne, ja uskon, ettei sinulla tule olemaan puutetta mistään.

Taas isä vaikenee ja silittää Marian hiuksia. Tuska puristaa Marian sydäntä. Hänen on vaikea käsittää, mitä isä juuri on sanonut. Hän on kyllä kuullut kaiken ja ymmärtänytkin kuulemansa, mutta käsittämään hän ei sitä pysty.

Kaikki ilo tuntuu kadonneen Marian maailmasta, ja hänen äsken kirkkaina ja loistavina säteilleet tummat silmänsä ovat nyt vakavat ja täynnä pidätettyjä kyyneliä. Hän, kuusitoistavuotias Maria on kohta naitu nainen ja äiti, vanhan miehen vaimo, vastuussa perheestään ja miehen omaisuutta.

Mutta jos Maria on luullut, että isä nyt on kertonut kaiken oleellisen, hän erehtyy pahemman kerran. Sydän tuntuu pysähtyvän Marian rinnassa, kun isä jatkaa puhettaan. Ei, tämä ei voi olla totta! Isä ja äiti eivät voi tehdä hänelle tätä! Maria ei tottele heidän tahtoaan!

 -  Maria, Joosef on hyvä mies. Tiedän, että tämä voi tuntua sinusta pahalta, sillä olethan vasta nuori tyttö ja varmasti haluaisit aviomieheksesi itsesi ikäisen nuorukaisen. Mutta ymmärrät kai, että emme voi torjua Joosefin tarjousta. Olemme äitisi kanssa kyllä panneet merkille, että naapurin Markus on sinulle hyvin mieleistä seuraa. Jopa niin mieleistä, että monena yönä olemme kuulleet sinun hiipivän salaa häntä tapaamaan. Nyt kadumme syvästi sitä, ettemme puuttuneet tapaamisiinne aiemmin ja tehneet niistä ajoissa loppua, mutta emmehän hyväuskoisuudessamme mitenkään voineet aavistaa, että näin kävisi.  Eilen äitisi kertoi minulle, miten sinun asiasi ovat, mutta vannotti minua olemaan puhumatta sinulle mitään, kunnes yhdessä keksisimme jonkin ratkaisun.

Taas isä vaikenee ja tuijottaa hiljaa huokaillen jonnekin kaukaisuuteen. Maria yrittää seurailla hänen katseensa suuntaa, mutta ilta on jo pimennyt eikä pimeydestä voi erottaa mitään. Vain kaskaiden laulu kuuluu kovaäänisesti lämpimässä yössä.

 -  Kun Joosef sitten tänä aamuna ilmestyi verstaaseeni vaatimaan vastausta, tuntui se minusta suorastaan Jumalan johdatukselta ja vastaukselta rukouksiimme. Tietysti minun oli kerrottava hänelle, ettet sinä ole enää sellainen viaton nuori tyttö, kuten hän oletti. Olet jo uteliaisuuttasi maistanut rakkauden maljasta, ja siitä seurauksena olet pian tuleva äidiksi. Lapsen isä on nuori Markus, mutta jokainenhan ymmärtää, ettette sinä ja Markus voi perhettä perustaa. Millä Markus elättäisi itsensä, sinut ja syntyvät lapset? Missä asuisitte? Miten elämämme järjestyisi?

Joosef kuunteli hiljaa kaikkea kertomaani ja sanoi sitten yllättäen, että tilastasi huolimatta hän oli valmis ottamaan sinut vaimokseen. Naimalla sinut hän tekee sinusta kunniallisen naisen, ja lapsesi saa hänen nimensä.

Hain vielä äitisikin kuuntelemaan tätä Joosefin lupausta, ja niin sitten yhdessä päätimme, että Joosef saa sinut vaimokseen. Kahden päivän kuluttua hän tulee sinut hakemaan kotiinsa Nasaretiin. Siihen mennessä sinun on järjestettävä kaikki asiasi, pakattava kapiosi, ja Markusta et saa enää missään nimessä tavata.

Muista myös, että tästä asiasta ei neuvotella. Olemme äitisi kanssa päätöksemme tehneet. Nyt se saattaa tuntua sinusta epäoikeudenmukaiselta ja kohtuuttomalta, mutta jonakin päivänä sinä ymmärrät, että teimme päätöksemme rakkaudesta sinuun.

Isän ääni sortuu, ja hän kääntyy nopeasti Mariasta poispäin. Maria näkee, miten isän vahvat, työn ja murheiden jo hiukan kumaraan painamat hartiat vavahtelevat. Isä itkee! Se tuntuu Mariasta kummalliselta, sillä juuri äskenhän isä sanoi tehneensä päätöksen rakkaudesta häneen, tyttäreensä. Silloinhan sen pitäisi olla hyvä asia. Mitä itkemistä siinä on? Sitä ei Marian nuori, vielä kuitenkin monella tapaa viaton ja kokematon sydän voi käsittää.

Maria nousee hiljaa paikaltaan. Hän ei itke. Rinnassa tuntuu outo, jäytävä kipu, mutta luomien takana polttelevia kyyneleitä se ei silmiin nostata. Tässä hetkessä, itkevän isän vavahtelevia hartioita hiljaa silitellessään kasvaa Maria tytöstä naiseksi.

Lapsuuden onnellinen aika sisarusten kanssa kisaillessa vilahtelee nopeina kuvina mielessä. Samoin nuoruuden juuri äsken eletyt päivät, jolloin Maria ensimmäisen kerran salaa sai maistaa, miltä tuntuu nuorukaisen kuuma käsi nupullaan olevan rinnan ympärille kupertuneena tai arat huulet painumassa toisia yhtä arkoja, yhtä ahneita huulia vasten.

Entä se polttavan kuuma, tähtikirkas yö, kun Maria ensi kerran avasi sylinsä miehen, oikeastaan vasta keskenkasvuisen pojan tulla? Se on piirtynyt tulikirjaimin hänen mielensä sopukoihin, ja siitä muistona syntyy lapsi muutaman kuukauden kuluttua. Ei Maria oikein voi sitä asiaa vielä käsittää. Hän oli ajatellut, että asiat kyllä järjestyisivät jotenkin. Markus oli luvannut huolehtia lapsesta ja hänestä. He olivat nuoria ja terveitä. Kyllä he yhdessä selviäisivät.

Nyt kaikki kuitenkin muuttuisi kokonaan. Hänet naitettaisiin Joosefille, vanhalle miehelle, jonka kotiin hänen olisi lähdettävä kahden päivän kuluttua.