Elellään jo kevättalvea. Joulukuisen eri huoneisiin muuton jälkeen eivät Leena ja Kalle ole viettäneet ainuttakaan yhteistä yötä samassa vuoteessa. Joskus Leena on huomaavinaan Kallen katselevan häntä pitkään ja kuin himoiten, eikä yksinäisessä vuoteessa nukkuminen totta puhuen Leenankaan mielestä kovin mukavaa ole.

Mutta kun ei Kalle sano mitään tai toimi mitenkään, ajattelee Leena vain kuvitelleensa kaiken. Kallella on varmasti lukuisia vuoteenlämmittäjiä, joiden luona hän viihtyy erityisesti silloin, kun ei juomisensa takia voi tulla kotiin nukkumaan. Leenaa Kalle tarvitsee ainoastaan kodinhoitajaksi, joka huolehtii siitä, että ruoka on ajallaan valmiina ja puhtaita paitoja riittää. Näin Leenaa ajattelee ja unohtaa Kallen pitkät, tutkivat katseet ja omat tarpeensa.

Kunnes eräänä aurinkoisena kevätpäivänä tulee Kalle töistä kotiin hieman tavallista aikaisemmin. Leena ehtii jo säikähtää, että nyt on Kalle saanut potkut. Leenan on siis lähdettävä töihin ja jätettävä Siiri toisten hoitoon. Huoli asettuu jo sydänalaan, mutta onneksi se on ennen aikaista.

Kallella on tuomisinaan ruusukimppu, jonka hän arasti hymyillen ojentaa Leenalle. Leena hämmentyy ja punastuu. ”Mitä sinä nyt?” Leena sopertaa ja alkaa asetella kukkia maljakkoon Kallen seuratessa vieressä. Kuin vahingossa laskee Kalle kätensä Leenan vyötäisille, ja kuuma sävähdys käy Leenan läpi. ”Aattelin, että tuon sulle vähän kukkia, kun en mitenkään oo hyvittäny niitä ryyppyreissujani. Eihän nää nyt mitään korvaa, mutta ainakin meinaan, että oon kovasti pahollani kaikesta.” Näin Kalle juttelee ja yrittää vetää samalla Leenaa lähemmäksi itseään. Leena vastustelee, sillä ei hän nyt tällaista odottanut eikä ainakaan tällä hetkellä edes halua.

Kun Kalle huomaa Leenan vastentahtoisuuden, hellittää hän otteensa ja siirtyy vähän kauemmaksi. ”Mitä, Leena, tuumaat, jos lähettäs tänä iltana vaikka elokuviin tai tanssimaan? Ei oo aikoihin käyty missään yhessä. Ihanhan tässä jo mökkihöperöityy. Ja saisit sinäkin vähä vapaata lapsenhoijosta. Muori varmaan mielellään ottas Siirin hoitoosa yheks illaks. Lupaan olla kajoamata viinaa, jos sitä pelekäät.”

Näin Kalle juttelee rauhallisella ja ystävällisellä äänellä ja katselee Leenaa kiinteästi. Leena on kuin tulisilla hiilillä. Kallen katse suorastaan polttaa häntä, ja hänen tekisi mielensä kapsahtaa tämän kaulaan. Sitten kaikki ikävät asiat menneisyydestä nousevat taas kirkkaasti hänen mieleensä. Voiko Kalleen luottaa? Mikä sen tietää, mitä hänellä on mielessään? Entä jos tämä on jonkinlainen ansa tai koetinkivi Leenalle?

Miljoonat ajatukset risteilevät Leenan päässä hänen yrittäessään tehdä päätöstä. Kalle on käyttäytynyt hyvin eikä kertaakaan ole rikkonut heidän sopimustaan. Sitä paitsi he ovat edelleen virallisesti naimisissa keskenään. Leenalla ei ole haluja etsiä muuta miesseuraa, mutta ei hän ilman miestäkään voi olla. Kai hän voisi lähteä Kallen kanssa ulo, kun tämä noin kauniisti pyytää ja kukkiakin toi. Eihän sen vielä tarvitse tarkoittaa sitä, että myös yö vietetään yhdessä…