Sitten Soile päätti irrottautua kaikesta entisestä. Hän haki työpaikkoja eri puolelta Suomea Lappia myöten. Lapin työpaikkaa hän ei kuitenkaan saanut, mutta etelämpää onnisti. Soile aikoi sanoa hyvästit entiselle ja suunnata kohti uusia uria.

Innostus uudesta oli tyssätä heti alkuunsa, kun Soile ryhtyi etsiskelemään asuntoa jostakin työpaikkansa lähistöltä. Juuri ennen töidensä alkamista hän sitten sai asunnon. Ei kyllä läheltäkään työpaikkaa, vaan kokonaan eri kaupungista. Lähijunaliikenteeseen oli Soilen turvauduttava, ja myöhemmin on hän monet kerrat ihmetellyt niiden ihmisten jaksamista, jotka vuosikymmeniä istuvat junissa aamuin illoin parikin tuntia suuntaansa.

Soilesta ei siihen ollut kuin yhden talven verran, ja sitten rupesi hän katselemaan uutta työpaikkaa lähempää kotiaan. Sellainen löytyikin, mutta matkustamisen osalta ei tilanne juurikaan helpottunut. Junamatka kyllä lyheni, mutta sitten oli matkustettava vielä bussilla sellainen rupeama, että tympeäksi kävi sekin.

Noista ajoista Soile muistaa, että ne olivat hänen elämässään melko yksinäistä aikaa. Kaikki ystävät olivat jääneet aikaisemmalle asuinpaikkakunnalle, eikä Soilella ollut intoa etsiä uusia ystäviä vaikkapa harrastusten kautta; niin raskaana hän koki kulkemisen.

Soilen elämä oli töissä käymistä, lukemista, käsitöitten tekoa ja sellaisia menoja, joihin hyvin saattoi mennä yksinkin, esimerkiksi elokuvat, taidenäyttelyt tai konsertit. Ravintoloissa hän ei juuri enää iltojaan kuluttanut. Se aika tuntui jääneen taakse. Eikä uusia, kiinnostavia miehenpuoliakaan ollut liiemmin näköpiirissä, vaikka joitakuita aina silloin tällöin pörräilikin Soilen ympärillä.

Mikosta ei hän ollut kuullut mitään aikoihin. Ennen muuttamistaan toiselle paikkakunnalle oli hän tavannut Mikon pikipäin, kun tämä yllättäen oli soittanut hänelle ja sanonut tulevansa käymään. Tavattaessa oli Mikko kertonut rakentaneensa talon uudelle asuin- ja työpaikkakunnalleen ja olevansa edelleen kihloissa Pirkon kanssa.

Kuvankin uudesta komeasta talostaan oli Mikko näyttänyt. Soile ei kuvaan paljoakaan huomiota kiinnittänyt: sehän oli Pirkon ja Mikon talo, ei se hänelle kuulunut. Muutenkin tuntui Mikko sillä hetkellä kaukaiselta, kun uudet työ- ja elämänkuviot pyörivät mielessä.

Mutta yksinäiset, ikävät illat uudella paikkakunnalla saivat vaikean suhteen Mikkoonkin näyttämään taas tavoittelemisen arvoiselta. Soile päätti kokeilla kepillä jäätä ja soitti Mikolle. Hän oletti Mikon olevan edelleen kihloissa, joten hän ajoitti puhelun niin, että oli pienin mahdollinen todennäköisyys, että Pirkko siihen vastaisi. Ei vastannut Pirkko, vaan Mikko itse. Ja sitten saikin Soile kuulla kummia.

Mikko oli purkanut kihlauksensa Pirkon kanssa, ja eleli nyt yksikseen uudessa talossaan. Jonkinlainen seurustelusuhde hänellä oli meneillään, mutta mitenkään vakavalta se ei vaikuttanut.

Mikko vaikutti vilpittömästi ilahtuneelta Soilen soitosta, ja ehdotti tapaamista. Sellainen sovittiinkin saman viikon perjantaiksi. Mikko teki nimittäin edelleen vuorotyötä, ja hänellä loppuisi yövuoro juuri silloin ja alkaisi monen päivän vapaa. Silloin olisi aikaa tavata, jos se vain Soilelle sopisi. Sopihan se, miksei olisi sopinut.

Jälkeenpäin on Soile useasti miettinyt sitä, että jos hän olisi ennalta osannut aavistaa, mihin tuo tapaaminen johti, olisiko hän toiminut toisin. Tuskin olisi, sillä mitäpä katumista eletyssä elämässä pitäisi olla. Valinnat on tehty sen hetkisten tietojen, taitojen ja elämänkokemusten perusteella. Valinnoista on ollut tietyt seuraukset, jotka kaikki eivät tietenkään ole olleet mukavia, mutta kokonaisuuden kannalta välttämättömiä. Ja valintojen mukana tulleita hyviä kokemuksia ei kenelläkään liene tarvetta pois vaihtaakaan…