Tuska puristaa Marian nuorta sydäntä, kun hän astuu hiljaiseen oliivilehtoon, jossa vain kaskaiden äänekäs laulu kuuluu. Jo eilen he Markuksen kanssa salaisessa tapaamisessaan sopivat näkevänsä toisensa täällä taas tänään. Kumpikaan ei silloin voinut aavistaa, että tapaaminen olisi viimeinen. Markus ei tiedä sitä vieläkään, mutta muutaman hetken kuluttua on Marian kerrottava se hänelle.

Maria säpsähtää tuntiessaan äkkiä lujat kädet ympärillään. Markus on tullut. Nuorukainen kääntää tytön tiukasti itseään vasten, ja kohta kuumat, kiihkeät huulet, jotka vasta äskettäin ovat päässeet maistamaan suudelman suloisuutta, painuvat toisiaan vasten. Kesken suudelmien ja hyväilyjen Maria purskahtaa viimein rajuun itkuun. Siinä Markuksen rakastavassa sylissä voi hän vihdoin antaa kyynelten tulla.

Markus irrottaa heti otteensa ja katsoo pimeässä kysyvästi rakastettuaan. Mutta Maria ei sano mitään, painautuu vain uudestaan nuorukaisen syliin. Sillä ei hänellä ole vielä sydäntä kertoa pojalle, että täältä lähdettyään ei enää koskaan tule lepäämään Markuksen käsivarsilla. Ei koskaan enää vastaa hänen kiihkeisiin, kuumiin suudelmiinsa. Ei koskaan tämän illan jälkeen avaa nuorta, kuumaa syliään pojan tulla. Kohta se on kerrottava, mutta vielä se saa odottaa.

Yhtäkkiä oliivilehtoa kiertävän aidan portti narahtaa kuuluvasti. Joku astuu suojaavien muurien sisään. Nuoret kavahtavat eroon toisistaan kuin sähköiskun saaneina. Tunkeilija on tullut paratiisiin, ja Maria arvaa, kuka tuo tunkeilija on.

- Maria! kuuluu samassa isän ääni. - Oletko täällä? Jos olet ja Markus on kanssasi, on teidän molempien heti paikalla lähdettävä kotiin! kaikuu isän ääni käskevänä ja Marian korvissa hiukan vihaisenakin. Poissa on se pehmeys ja hellyys, jonka Maria siitä vain muutama hetki sitten erotti. Nyt on äänessä tyttärensä kunniaa ja puhtautta puolustava ja varjeleva isä, joka ei armoa tunne, jos saa selville, että joku on kajonnut hänen tyttäreensä.

Tietäähän isä, mitä Maria ja Markus ovat keskenään jo useamman kuukauden ajan puuhailleet. Hän tietää myös sen, mihin nuo vaarattomana ja viattomana kisailuna alkaneet leikit ovat johtaneet. Maria on raskaana, ja lapsen isä on nuori Markus. Totta kai isä ymmärtää Marian halun tulla hyvästelemään rakastettunsa ennen miehelään menoa: ei hän sentään mikään tyranni ole!

Mutta hyvästelyt eivät saa johtaa mihinkään läheisempään ja intiimimpään kanssakäymiseen, sillä Maria on nyt kihlattu nainen. Jos Joosef, Marialle valittu aviomies saa tietää, että Maria vielä kihlauduttuaan on tavannut muita miehiä, saattaa hän purkaa koko kihlauksen, ja sitä riskiä ei isä voi ottaa.

Siksi isä kovettaa sydämensä, astuu ripeästi nuorten luo ja tarttuu vastustelevaa Mariaa käsivarresta lähtien kuljettamaan häntä kohti oliivilehdosta pois johtavaa porttia. Maria huutaa sydäntä särkevästi ja yrittää pyristellä ja tapella vastaan. Mutta isä nostaa hänet kevyesti syliinsä, kääntyy pois Markuksesta ja ainuttakaan selityksen sanaa tälle sanomatta häviää pimeyteen kirkuva Maria sylissään.

Nuori Markus jää hämmentyneenä seisomaan yksin pimeään oliivilehtoon. Hän ei voi käsittää, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Hitaasti alkaa hänen mielensä kuitenkin tajuta, mistä on kysymys. Nyt on hänen vuoronsa itkeä. Nyyhkyttäen vaipuu hän maahan, ja rajut itkunpuuskaukset vavisuttavat nuorta vartaloa. Maria on mennyt eikä koskaan enää palaa.