Viikonloppu kului kuin siivillä. Suurimman osan siitä viettivät Sirkka ja Pekka vuoteessa käyden vain välillä ruokailemassa tai juomassa kahvia. Intiimi kanssakäyminen oli tietenkin pääosassa, mutta ehdittiin sen lomassa toki jutella paljon monenlaista muutakin.

Pekka kertoi Sirkalle juurta jaksaen koko elämänsä tarinan iloineen ja murheineen. Myös Liisasta ja seikkailustaan tämän kanssa hän kertoi rehellisesti. Pakko hänen oli sekin mainita, ettei työpaikallaan ollut kehdannut kertoa saaneensa Liisalta rukkaset, kun niin rehvakkaasti ja kaikille menemistään mainostaen oli kosimaan lähtenyt.

Ja kun ei ollut voinut totuutta naurunalaiseksi joutumisen pelossa kertoa, oli tietenkin pitänyt keksiä peitetarina, jonka mukaan Liisa muka oli kesken kihlajaisten saanut aivoinfarktin ja makasi nyt henkitoreissaan sairaalan teho-osastolla. Ja Pekka suri häntä toivoen hänen sairaudestaan niin paljon toipuvan, että ymmärtäisi Pekan edelleen haluavan hänet kihlata.

Sirkkaa vähän nauratti Pekan lammasmaisuus. Mutta hän oli toimen nainen eikä nytkään jäänyt tuleen makaamaan. Nyt toimittaisiin seuraavalla tavalla. Ihan ensimmäiseksi Pekka poistaisi valheellisen profiilinsa kuvineen päivineen deittisivustolta ennen kuin Liisa saisi siitä vihiä ja hälyttäisi poliisit hänen peräänsä.

Toiseksi Pekan kannatti pysyä  edelleen tarinassaan, jossa Liisa makasi reporankana sairaalassa. Turha ihmisten mieliä oli sen enempää hämmentää. Mutta Liisahan oli muuten terve ja vahva nainen. Pekka kertoisi työpaikallaan, että Liisa oli alkanut  toipua, ja Pekka voisi kuin voisikin hänet kihlata.  Kihlajaisia voitaisiin viettää, sanotaan nyt vaikka kuukauden tai kahden kuluttua. Joulukin lähestyi, joten se voisi olla sopiva kihlajaisajankohta joka kantilta ajatellen.

Nyt Pekka jo hätääntyi ja sanoi, ettei se mitenkään käynyt päinsä. Ei Liisa halunnut mennä kihloihin hänen kanssaan: siitähän Liisan ”sairauskin” johtui. Eikä Pekkakaan enää halunnut Liisaa, nyt kun oli tavannut Sirkan. Jos hän jonkun kanssa joskus kihlautuisi, niin Sirkka se olisi, lausui Pekka päättäväisin äänenpainoin ja olisi saman tien halunnut purra kielensä poikki.

Mitä varten hänen piti taas mennä möläyttämään tuollaisia? Sirkka lennättäisi hänet pellolle ja nopeasti sittenkin, kun hän tällaisia ensimmäisellä tapaamisella suustaan päästeli…