Tuollaisten tuumailujen jälkeen maanantaina iltapäivällä lennätin bittiavaruuteen ensimmäisen osan susitarinasta ”Sinulle, susi…” ja jäin hiukan jännittynein mielin odottelemaan Sinun reaktioitasi. Olin varma, että itsesi siitä kyllä tunnistaisit. Illansuussa huomasin, että olit käynyt lukemassa blogiani. Mitään viestiä en Sinulta kuitenkaan saanut. En oikein osannut arvioida, oliko se hyvä vai huono merkki. En sillä kuitenkaan sen enempää päätäni vaivannut, vaan tuumailin mielessäni, että tälle polulle olin nyt lähtenyt ja loppuun sen kulkisin Sinun reaktioistasi ja muista seuraamuksista välittämättä.
 
Illalla sain Sinulta s-postia. Ensin kuvailit mennyttä viikonloppuasi. Se oli lauantaipäivän osalta ollut kiireinen, ja vielä sunnuntainakin oli kaikki tuntunut takkuavan. Kerroit olleesi väsynyt, haluton, apea ja vain suurella tahdonvoimalla saaneesi toimitettua välttämättömät työt. Sitten olit lukenut muutamaan kertaan yöllä ja iltapäivällä kirjoittamani blogimerkinnät ja tajunnut, millaisessa myllerryksessä minun mieleni oli.
 
Maanantaipäivä olikin sitten sujunut kertomasi mukaan lähes euforisissa tunnelmissa. Työasiat olivat loksahdelleet kohdalleen kuin itsestään, olosi tuntui painottomalta, kiire tuntui kaikonneen. Kun sitten vielä iltapäivällä olit lukaissut blogini ensimmäisen kerran nopeasti läpi, kepeys, ilo ja ajatus minusta, niin ymmärsin, olivat täyttäneet mielesi.
 
Viestisi luettuani tiesin, että suotta olin hetkeäkään epäröinyt aloittaa tarinaamme. Halusin kuitenkin Sinun vielä vakuuttuvan siitä, että päättyisipä tarinamme sitten miten tahansa, en missään tapauksessa koskaan paljastaisi oikeaa henkilöllisyyttäsi kenellekään. Blogini lukijoille olisit aina se susi, joka eräänä maaliskuisena keväisenä päivänä Susimetsässä oli putkahtanut mutkan takaa Punahilkan polulle. Laskin jopa leikkiä siitä, että Sinulla itselläsikin saattaisi olla vaikeuksia tunnistaa itseäsi, kun oikein alkaisin irrotella tarinoinnissani.

Samana iltana puhuimme vielä puhelimessa. Viimeistään tuon keskustelun jälkeen saatoin olla varma, ettei Sinulla tosiaankaan ollut mitään sitä vastaan, että kirjoitin tarinaa meistä. Päinvastoin tunnuit olevan asiasta jopa mielissäsi. Yksi asia kuitenkin vaivasi hiukan mieltäsi. Yleensä susi, joka susitarinaan pääsi tai joutui, oli jo menetetty susi. Näin oli käynyt jokaisessa tarinassani, joten oliko ihme, jos tuollainen ajatus päähäsi putkahti.
 
Nyt halusit tuohon asiaan tarkennusta ja selvennystä. Miten oli, olinko kuitenkin jo mielessäni päättänyt, että tarina Sinun osaltasi tulisi päättymään onnettomasti? Tulisiko Sinustakin aikanaan vain yksi talja Punahilkan kuuleman mukaan jo varsin runsaaseen susitaljakokoelmaan? Olitko Sinäkin vain susi, josta pienellä vaivalla sai kyhättyä kiinnostavan tarinan lukijoiden iloksi?
 
Enpä osannut minäkään tässä vaiheessa sanoa siihen juuta enkä jaata. Se näkee, ken elää, tuumasin kait lopulta hiukan epämääräisesti. Joka tapauksessa tarina jatkuisi, ja me itsehän sen loppujen lopuksi päättäisimme, millainen loppu sillä olisi. Tähän vastaukseen Sinun oli tyytyminen, sillä olithan tekemisissä Susimetsän Punahilkan kanssa, ja silloin on lähes kaikki mahdollista.