Mun piti vielä jatkaa siitä viikonlopusta, ku sillon sattu ja tapahtu monenlaista mukavaa. Ukko-Pekalla matkustuksen jäläkeen me marssittiin sitte asemalta takasi lähtöpaikkaan, jossa kortteeria sillä kertaa piettiin. Oli kuuma ku pätsissä, ja yhen jos toisenki rupes tekemään mieli uimaan, ja sinne päätettiinki sitte lähteä heti ku asemalta selevittäs.

Siinä matkan varrella me kerättiin vaapukoita suuhumma. Kas, kun ei kukaan ollu niitä ennen meitä noukkinu. Aattelivat vissiin, että ne oli pölysiä ja likasia, ku olivat aivan tien vieressä. Mua ei semmonen haitannu eikä sitte muitakaan, ku ne näki, että mää pistelin niitä hyvällä halulla suuhuni. Kyllä ne oliki hyviä! Mää oon kuullu, että tänä kesänä tuloo palijo vaapukoita. Isoja ovat eikä matosetkaan niitä vaivaa. Ite en kyllä oo keränny yhtään, mitä nyt suuhuni, sillon ku oon sattunu niitä jossain näkemään.

Ku tultiin asemalta, niin kiireesti vaan uikkarit päälle ja pyyhkeet mukaan. Mää olin tietenki unohtanu ottaa uikkarin mukaani kotoa lähtiissäni, vaikka tyttöä niin olin vannottanu siitä asiasta. Ei auttanu muu ku uija pikkareissa ja topissa, ja ihan hyvin ne asiasa ajovatki. Mää en oo mikään erikoisen hyvä uimaan, mutta tarpeeks matalassa ja loivassa rannassa tykkään kyllä pulikoija.

Se oli meri, johon me mentiin. Ihana hiekkaranta oli ja ihimisiä kohtuu palijo. Mutta vesi ei ollu mitenkään keitetyn olosta. Kylymä jakso tuossa välillä oli jäähyttäny sen, ja aika viileää oli, ku kahalattiin syvemmälle. PY se sitte ensimmäisenä pulahti kokonaan veteen ja mää seuraavana.

Ku veteen tottu, niin kyllä siellä saatto olla jonku aikaa. Ainaki se virkisti, ku oli niin kylymää. Mää pulikoin jonku aikaa ja nousin sitten pois. Talon isäntä kysy PY:ltä, oliko tämä ennen uinu meressä. Oli kuulemma uinu, muttei Itämeressä. Pois kahalatessaan PY nahka kananlihalla totes, että Ranskanmaalla meret on kuumempia. On kai se uskottava!

Uimasta ku tultiin, alako päivä olla jo niin pitkällä, että piti ruveta kahtelemaan jotaki murua rinnan alle. Eellisillan herkuista oli jääny sen verran tähteitä, että mää tein ruuat niistä. Perunat mää paistelin palijon sipulin ja valakosipulin kans. Mää tykkään laittaa paistinperunoihin aina hyvin mausteita. Tavallisimmin mää suolan lisäks laitan mustapippuria, joka on muutenki mun suosikkimausteeni, ja karria. Se antaa niin kivan värinki perunoihin.

Ihan reilusti oli taas ruokaa, vaikka vaan tähteitä syötiin, ja vielä jäi yks annos mulle maanantaipäiväks syyvä. Mää oon tarkka tuon ruuan suhteen. Mitään käyttökeleposta en heitä pois. Kyllä se pieniki annos aina lisänä jonku kans menöö.

Mulloli ollu tarkotus paistaa vielä lettusia jäläkkäriks, mutten sitte kerenny siinä hötäkässä, ku oli niin monta hommaa valavottavana. Mää paiston ne sitte vasta vähä myöhemmin. Hyvin näytti kaikille kelepaavan vielä lettusetki, vaikka ruokaa omien sanojesa mukaan olivat jo syöneet mahasa killilleen. Mikseivät ois maistuneet, ku kyytipoikana oli jäätelöä, monenlaisia hilloja, kahavia ja vielä mustikkapiirakkaaki, oikeen pullataikinapohojalle tehtyä. Ulukona luonnon helemassa ja mukavassa seurassa se ruokaki maistuu paremmalta. Kyllä se niin on.

Tuosta mustikkapiirakasta tuli mieleeni, että mun mielestä parasta piirakkaa on just sellanen pullataikinapohojanen, jossa on palijo kartemummaa. Oikeassa pullassaki sitä pitää olla reilusti. Moni muuki varmaan aatteloo samalla lailla. Mutta oottako tulleet aatelleeks, että vaikka se kartemumma meillä on niin yleinen ja suosittu mauste, ei se oo sitä joka paikassa.

Otetaan nyt esimerkiks Ranska. PY kerto, että vaikka hänen äitisä on innokas kokki ja leipuri, ei se tuntenu koko maustetta, ennen ku tuli Suomessa käymään. Ei se sitte pitänykään siitä, ku sitä oli ollu Ahavenanmaalla niijen perinteisessä pannukaakussa. Ei PY: kään oikeen oo sinut kartemumman kans. Se tunnistaa heti, jos pullassa on sitä. Minä aprikoin pyhänä, oliko piirakkapohojassa kartemummaa ollenkaan, ku ei sitä näkyny eikä mun suussani oikeen maistunukaan. Mutta PY tiesi heti, että kyllä oli. Sillä on vielä niin herkkä makuaisti kartemumman suhteen.

Toinen mauste, jota meillä täällä Suomessa käytetään kuulemma palijo tai ainakin enemmän ku Keski-Euroopassa, on kaneli. No, tuloohan sitä kanelia viskeltyä monenlaisiin ruokiin. Se sopii niin hyvin omenan kans ja kaikkiin joulusiin ruokiin ja leivonnaisiin tietysti kans.

Sitte alako päivä olla siinä mallissa, että oli kotiinlähön aika. Mennessä haittiin vielä tytölle sänky, ku se vuojenvaihteen jäläkeen kai asettuu taas Suomeen opiskelemaan. Vanha sänky on ties missä. Mutta ny se sai tilalle aivan samanlaisen runkopatjasängyn, ku sen omaki oli ollu. Ja vielä ilimasin! Se on kierrätyskamaa, mutta ei mikään rotisko, vaan kunnollinen, hyvä ja tukeva sänky. Siististi piettyki vielä. Kannattihan se ottaa, ku hakemisen vaivalla sen sai.