Seuraavan viikon postausten määrä oli täsmälleen sama kuin edellisellä viikolla. Mahtoiko tuolle viikolle osuneella ystävänpäivällä olla jotakin tekemistä asian kanssa. Luultavasti, sillä toivotusten lähettäminen tätä kautta vastasi varmasti monen kirjoittajan mielestä hyvin yhtä postausta. Näin saatiin määrää lisää, vaikka sisältö kuta kuinkin samana pysyikin. Laadusta ei Kärpänen tässä yhteydessä virka mitään.

Viikon ensimmäinen postaus kommentteineen oli kyllä sitten sitä sarjaa, että Kärpänenkin oli höräistä aamukahvinsa väärään kurkkuun. Noituuksia :) -blogi oli vastikään suojattu salasanalla, jota blogista kiinnostuneet lukijat saivat itselleen pyytää kirjoittamalla tiettyyn sähköpostiosoitteeseen.

Kaikkien, tai ainakin myrkyllisten hämähäkkien äiti oli postaukseensa liittänyt videon, jonka jollakin tavalla aasinsillan kautta sai liitetyksi Kärpäseen. Varsinaisena asiana hänellä oli se, että harmitus oli suuri, kun Kärpäsen tekstejä ei enää päässyt lukemaan. Olisiko nyt ketään, joka muistaisi, millä osoitteella salasanaa saattoi anella?

Ensimmäisenä ehätti vastaamaan blogisti, joka ennenkin oli yrittänyt kautta rantain paljastaa Kärpäsen henkilöllisyyden kaikelle kansalle siinä ilmeisesti kuitenkaan onnistumatta. Nyt hän tarjoutui ottamaan Kärpäseen yhteyttä, jotta osoite saataisiin kaikille halukkaille. Kirjoituksesta paistoi selvästi postaajan halu taas tässä yhteydessä saattaa tietonsa julki.

Sitten seurasi muutama lyhyehkö kommentti eri kommentoijilta, joista ei oikein osannut sanoa, mitä asiaa niissä haluttiin kommentoida. Mutta jo löytyi osoitekin. Sanonyymina esiintyvä, kaikkien tunnistama anonyymi lätkäisi osoitteen esille. Moinen hentomielisyys perustui kuulemma pelkästään ”tunnettuun ystävä-kerholaisuuteen”, mitä ikinä moinen ilmaisu sitten mahtoi tarkoittaakaan.

Sitten avasi sanaisen arkkunsa joka paikassa huseeraaja ja tuuliviirin lailla joka puolelle kumartelija. Ennen oli hänkin lukenut mielellään Kärpäsen jorinoita ja vieläkin lukisi, jos olisi mahdollista. Mutta liian pitkälle oli menty kirjoituksissa, ja niin oli tainnut käydä Kärpäselle, ettei itse sitten kestänytkään sitä ”kritiikkiä”, mitä muilta sai.

Tässä kohtaa on Kärpäsen pakko vetää olematonta suutaan pieneen hymyntapaiseen. Vai kritiikkiä! Enimmäkseen se oli ollut kyllä melkoista jätöstä, jota kommentoijat suu vaahdossa blogiin syytivät. Mitä taas tulee syihin, joiden takia blogi salasanaistettiin, niin tämä kommentoija oli siitäkin tietävinään lähes kaiken, mikä ilmeni hiukan myöhemmin toisessa kommentissa.

Varsinainen postaaja tarttuikin tähän asiaa ja oli puolustavinaan myös Kärpästä. Puolustamisen aitoudesta voidaan olla montaakin mieltä, mutta ainakaan Kärpänen itse ei siihen luottanut. Epäluotettavuudesta sai postaaja pyyhkeitä myös seuraavalta kommentoijalta, joka varoitteli hämähäkkirouvaa levittelemästä salasanaa muille, jos sen sattuisi saamaan.

Tuosta lausahduksesta alkoikin sellainen sanaleikki, ettei paremmasta väliä. Kärpänen salasanoineen unohdettiin lähes tyystin, kun alettiin kilvan muistella, kuka oli sanonut, mitä oli sanonut ja missä oli sanonut. Yksi muisti asian näin, toinen taas noin ja kolmas ei muistanut koko asiaa mitenkään. Kukaan ei antanut periksi, ja soppaan työnsivät lusikkansa taas nekin, joille se ei vähääkään kuulunut. Keskustelu meni jo aivan henkilökohtaisuuksiin, kun toisten sanomisista loukkaantuneet yrittivät keksiä vielä loukkaavampia ilmaisuja.

Nyt vedettiin estradille jo ulkonäkö, lihavuus, laihuus, lauluääni ja mitä vielä. Jokainen, johon kalikka jollain lailla kalahti, älähti vuorollaan. Sanasodan aloittanut kommentoija kirjoitti pitkät pätkät sairauskertomustaan kehuen samalla itsensä ja oman erinomaisuutensa maasta taivaisiin. Mitä lie kaunaa tunsi hän erästä tiettyä ammattikuntaa kohtaan, kun aina tiukemmissa paikoissa sai tämä kuppikunta tuta sanan säilän iskevän kipakasti.

Kärpäsellä on omat epäilynsä kaunan syistä, mutta koska ne ovat vain epäilyjä, ei se niitä tässä paljasta, ettei vain saisi syytettä väärän tiedon ja luulojen levittämisestä. Sillä toisin kuin eräs kommentoija on se sitä mieltä, että luulo ja mielipide ovat kaksi täysin eri asiaa.

Joku yritti vielä silloin tällöin kääntää keskustelua alkuperäisille urille, mutta aina se ennemmin tai myöhemmin alkoi taas elää omaa elämäänsä. Jossain kohdassa oli havaittavissa myös tahallista provosointia, kun joku, ilmeisesti oikeasti Kärpäsen kynänjäljestä nauttiva anonyymi antoi tulla oikein isolla kauhalla.

Onnettomuudekseen hän sattui valitsemaan esimerkkinsä hiukan huonosti, ja jo oli taas täysi rähinä päällä. Taas kerran tuli todistettua se, että suurin osa kommentoijista ei tajunnut kokonaisuutta eikä siis kommentoinut sitä, vaan tarttui johonkin yksityiskohtaan ja loukkaantui siitä sydänjuuriaan myöten. Ja kun loukkaantui, oli kuin ”soipa mehto” eli ei enää kyennyt näkemään, kuulemaan eikä haistamaankaan mitään muuta kuin oman loukkaantumisensa ja oikeassa olemisensa.

Myös letunpaistaja kommentoi vähän joka asiaa. Hän selosti pitkään, miten oli toiminut ”Kärpäs-jutussa”. Oli koetettu hyvällä, oli koetettu pahalla ja sitten jo raastuvallakin uhkaamalla, mutta aina vain jatkoi tuo surkimus pörinäänsä. Vaikka toiminta olikin lopputuloksen kannalta laihanlainen, ei tämä lettuilija silti katunut yhtään kommenttiaan, minkä virtuaalikynästään oli laskenut menemään. Se vain tuppasi harmittamaan, että hyvä blogi oli tärvääntynyt, kun siellä tuollaisia juttuja oli alettu levitellä. (Voi, voi, taas on Kärpäsen pyyhkäistävä silmänurkkaansa, niin on silläkin paha mieli.)

Lopulta sanailu meni muutaman kommentoijan väliseksi kädenväännöksi, josta ei loppua kai olisi tullut tekemälläkään. Sitten joku muistutti lähestyvästä ystävänpäivästä, ja se suitsi pahimpia hiukan hiljaisempaan menoon. Alkuperäinen postaaja yritti viimeisenä vetonaan vielä väittää, että Kärpänen olisi kuollut. Hiukan taisi erehtyä väitteissään.