Iskun voimasta Leena taipuu kaksinkerroin. Henki tuntuu salpautuvan ja silmissä mustenee. Sitten eivät jalat enää kanna, vaan Leena vaipuu voihkaisten maahan. Kalle siirtyy nyt lähemmäksi ja suuntaa potkun kohti Leenan vatsaa. Suu sylkee koko ajan solvauksia ja haukkumisia. Leena yrittää suojata itseään käsillään, mutta iskuja ja potkuja satelee nyt jo niin tiheään tahtiin, ettei hän voi tehdä mitään. Valkoinen morsiuspuku tahriutuu paikka paikoin ruohosta vihreäksi, ja sen helmaan ilmestyy pieni punainen läiskä, joka laajenee laajenemistaan. Leena itse ei sitä huomaa, sillä hänellä on täysi työ saada henkeä, yrittää väistellä Kallen nyrkkejä ja teräväkärkisten kenkien potkuja sekä pysytellä tajuissaan.

Mutta lähimpinä seisovat naiset näkevät punaisen tahran. Se on verta. Veritahran ilmaantuminen valkoisen puvun helmukseen kertoo naisille selvää kieltä. Nyt alkaa tapahtua. Huutava ja riehuva Kalle kiskotaan naisten voimin kauemmaksi, ja sitten jo miesvieraatkin havahtuvat. He ryntäävät hakemaan Kallea pois Leenan kimpusta ja lähettyviltä. Kalle huutaa, riehuu ja tappelee vastaan. Humalaisella, itsensä äärimmäiseen vihaan ja raivoon kiihdyttäneellä miehellä tuntuu olevan härän voimat.

Mutta iso miesjoukko saa Kallen taltutettua. Hänet ohjataan kauemmas, pidetään tiukassa otteessa ja lopulta Kalle rauhoittuu. Niin humalassa hän kuitenkin on, ettei tajua maailmanmenosta paljoakaan, vaan kallistuu nurmikolle ja nukahtaa siihen. Siihen hän saa toistaiseksi jäädäkin. Nukkukoon pois humalaansa, ei hänellä lämpimänä kesäiltana ole mitään hätää siinä ulkosallakaan. Sitä paitsi Leenan tila on nyt se, joka huolettaa kaikkia. Hän on menettänyt tajuntansa ja makaa nurmikolla kalpeana ja katkonaisesti hengittäen. Veritahra hääpuvun helmassa muuttuu yhä tummemmaksi ja suuremmaksi. Joku alkaa puhua ambulanssin tilaamisesta. Lähes kaikki vieraat ovat jo nauttineet jonkin verran sahtia, joten tuntuu viisaammalta tilata ambulanssi kuin lähteä kuljettamaan Leenaa ensiapuun henkilöautolla.

Kun ambulanssi sitten saapuu, ovat naiset jo aukoneet Leenan kiristäviä vaatteita ja asettaneet hänet makaamaan huovan päälle toisella huovalla peitettynä. Muuta ei oikein osata tehdä. Ihmiset vilkuilevat hätääntyneinä toisiinsa. Jokainen tietää, mitä verenvuoto merkitsee, eikä kukaan pysty nyt Leenaa auttamaan. Leenan kohdussaan kantama, vasta muutaman viikon ikäinen sikiö on melko varmasti kuollut.

Leena nostetaan paareille ja työnnetään sisään ambulanssiin. Kun auto hitaasti lähtee ajamaan pois hääpaikalta Leena kyydissään, kuuluu hääväen joukosta ensimmäinen nyyhkäisy. Kohta kostuu jo yhden jos toisenkin silmäkulma. Kauniit ja iloiset kesähäät ovat saaneet murheellisen lopun. Leenan äidin rintaa kouristaa, kun hän ajattelee tytärtään, joka vitivalkeana ja verta vuotavana makasi äsken maassa.

Vielä enemmän sitä kouristaa, kun hän miettii Leenan tulevaisuutta. Miten nuori Leena selviää tästä? Miten hän pystyy asettumaan avioelämään miehen kanssa, joka äsken julmilla ja säälimättömillä iskuillaan ja potkuillaan surmasi heidän ensimmäisen lapsensa? Se, että hääpäivä meni pilalle, on pieni murhe kaiken muun rinnalla. Mielessään äiti lähettää hartaan rukouksen kohti taivasta. Sieltä hän on aina tottunut avun saamaan. Sieltä hän nyt apua ja voimaa pyytää tyttärelleenkin…