Kärpänen pörräsi katossa ja lennähtipä joskus vähän lähemmäksikin asioita tutkailemaan. Koska kärpänenkin aikoinaan, entisen blogimaailman vielä eläessä ja hengittäessä oli ollut ahkera blogisti, oli sillä tietysti kokemusta ja jonkin sortin näkemystäkin asioista. Eikä kärpänen myöskään koskaan ollut ollut niitä, jotka laittoivat kynttilänsä vakan alle, ei. Mutta kuvia se ei suostunut kumartamaan, ja sekös nyt näytti muutamia kismittävän.

Kiinnostuneena kärpänen seurasi reaktioita ja luki kommentteja, joita hänen ”analyysinsa” lukijoissa aiheuttivat.

”Mihin tuo pörisijä kritiikillään oikein pyrkii? Kuka siltä, mokomalta p….kärpäseltä on pyytänyt tuollaista massa-arviointia meistä?” kyseli tuohtuneena joku, jolla uudessa yhteisössä ilmiselvästi näytti olevan jonkinlainen yleisen suunnannäyttäjän rooli.

”Itsensä tuolla tavoin toisten yläpuolelle asettamalla surisija piirtää vain omaa, matalamielistä  kuvaansa”, vastasi siihen toinen.

”Negatiivisuus näyttää olevan sen kirjoitusten käyttövoimana”, viisasteli eräs kommenttiautomaatti. ”Mahtaneeko testata jotakin, vai yrittääkö peräti luoda epävarmuutta muihin kukaties jonkun toisen ohjeistamana lopullisena tavoitteenaan koko yhteisön hajotus!” Tällaisen arvion jälkeen olisi kärpänen jo purskahtanut ääneensä nauramaan, jos kärpäset nauraa olisivat osanneet. Eipä ollut itse osannut tällaista mahdollisuutta ajatellakaan; kuinkas sitä nyt olisi osannut, aivoton...

Harvinaisen suuri yksimielisyys oli vallannut blogikansan tässä asiassa. Kärpänen, tuo iljettävä ja inhottava negatiivinen niljake oli hyökännyt lintukotoa vastaan ja uhkasi nyt sen rauhaa ja sopua ilkeillä kirjoituksillaan, jotka kyllä olisi parasta jättää omaan olemattomaan arvoonsa, mutta joita kuitenkaan ei pystynyt olemaan lukematta ja kommentoimatta, kun ne niin kirpaisivat.

Oikeastaan ne täytyi lukea oikein suurennuslasin kanssa, että varmasti olisi huomannut kaikki piikit ja pistelyt, joita tuo ilkeämielinen, yksinäinen, katkera ja kateellinen verkkosilmä virtuaalikynästään suolsi. Kyllä mahtoi olla paha olo tuollaisella, kun ainoastaan toisia mollaamalla sai itselleen tyydytystä.

Onneksi ME emme ole tuollaisia, vaan täällä meidän ihanassa yhteisössämme olemme kaikki kuin yhtä suurta perhettä. Me emme mokomista surinoista välitä; eiväthän ne ole kuin tuon palturia puhuvan hyönteisparan omia, tuskin pään tasalle ulottuvia mielipiteitä.

”Mutta yhden asian näyttää tuo ala-arvoinen surkimus älynneen: lukijat eivät tällä menolla lopu!”

Tällaisia lueskeli kärpänen ja lentää pörräsi taas kohti kattoa paremmin nähdäkseen…