Soilen ja Mikon kirjoittamalla paperilla ei tietenkään ollut sellaisenaan mitään lain voimaa, mutta olihan se suuntaa antava. Aikanaan kaikki sitten vahvistettaisiin vielä virallisesti. Päivien kuluessa alkoi Mikkoa kuitenkin kaduttaa ”hyväsydämisyytensä” Soilea kohtaan. Hän ehdotti, että paperiin Soilen osuudeksi kaikesta omaisuudesta kirjattu rahasumma pienennettäisiin puoleen. Saattoihan olla, että Mikko itsekin tarvitsisi rahaa asunnon ostoa varten.
 
Se tuntui Soilesta kyllä kummalliselta ajatukselta, sillä Mikollahan oli nyt jo kiinteistöjä enemmän kuin tarpeeksi. Eihän ihminen voi olla kuin yhdessä paikassa kerrallaan. Hän kuitenkin suostui siihen, sillä ei hän aikonut kyllä rahasta ryhtyä riitelemään. Raha ja omaisuus tuntuivat tässä vaiheessa kaikkein vähäpätöisimmiltä asioilta.
 
Mutta kun aikaa vielä kului, alkoi Mikosta tuntua, että tuo alkuperäisestä pienestä summasta jo puoleen pienennetty summa oli sekin ihan liikaa. Soilehan veisi hänet perikatoon, jos hänen sellainen summa pitäisi tälle maksaa. Mikon seuraava ehdotus oli, että maininta Soilelle annettavasta rahasummasta jätettäisiin kokonaan pois. Joskus Mikko sen kyllä maksaisi, mutta nyt ei hänellä ollut ”varaa” siihen.
 
Tottahan Soile tiesi, ettei koskaan tuota rahaa tulisi saamaan, ellei sitä papereihin olisi kirjattu. Mutta ei ehdotus häntä oikeastaan yllättänytkään. Tässä kohtaa Mikko tosiaankin paljasti oikean karvansa juurta jaksain. Soile muistaa vieläkin, miten sanattomaksi hän tuolloin meni. Mutta vain hetkeksi. Hän loi Mikkoon pitkän, paljon puhuvan silmäyksen ja ilmoitti, että maininta voitaisiin kyllä jättää paperista pois. Rahasumman maksaminen tai maksamatta jättäminen jäisi Mikon omantunnon kysymykseksi.
 
Ei ollut Mikolla omaatuntoa eikä minkäänlaista kohtuutta missään. Ilmeisesti hän kuitenkin katsoi toimineensa täysin oikeudenmukaisesti Soilea kohtaa luvatessaan, että Soile saisi siirtää omalle tililleen neljäsosan verran rahaa alkuperäisestä rahasummasta, jotta saisi edes huonekalut ostettua. Soile teki sen välittömästi, sillä jo seuraavana aamuna olisi Mikko taas voinut tulla katumapäälle. Myöhemmin, kun Soile vielä peräsi joitakin itselleen kuuluvia tavaroita, sai hän kuulla olevansa ja aina olleensa ahne, pirullinen ja v….mainen akka.
 
Tällaisia teettävät loputon ahneus ja ainainen oikeassa oleminen. Ei Soile sitä surrut, että vuosikymmenten taloudelliset uhraukset valuivat hänen osaltaan hiekkaan. Hänestä oli oikeastaan mukavaa nähdä, miten pärjäisi, kun joutui aloittamaan kaiken aivan alusta. Hän tiesi pärjäävänsä, sillä olihan hänellä vakituinen työ, hän oli terve ja ainakin aluksi asettuisi hän vuokralle asumaan.
 
Taloudestaan tarkkana tiesi hän, että ennen pitkää rahaa alkaisi jäädä säästöönkin, kun nyt ei tarvinnut kaikkea olla sijoittamassa Mikon nimiin hankittavaan omaisuuteen. Saattoi olla, että oman asunnon hankinta voisi hyvinkin tulla kysymykseen, mutta se olisi sen ajan murhe. Silloin olisi pienestä pesämunasta tietysti ollut hyötyä, mutta sitä ei kannattanut nyt surra.
 
Eniten Soileen koski nähdä ja havaita, miten kylmä ja tunteeton ihminen Mikko oli. Mies oli silmää räpäyttämättä valmis jättämään toisen ihmisen vaikka puille paljaille. Yhdessä hankitut asiat olivatkin äkkiä Mikon yksin hankkimia. Soile rahoineen oli kelvannut niitä hankkimaan ja hänen työpanoksensa oli ollut tärkeä ja tarpeellinen niistä huolehdittaessa, mutta mitään omistusosuutta ei Soilella niihin Mikon mukaan ollut. Tässäkin ilmeni se, ettei Soilella ollut Mikon silmissä mitään arvoa. Ja tuollaisen ihmisen kanssa oli Soile elänyt yli kaksikymmentä vuotta! Tuntui vapauttavalta päästä eroon kaikesta, niin tuosta ahneesta ja ilkeästä ihmisestä kuin huolta ja vaivaa aiheuttavasta omaisuudestakin.