Koko perjantain oli satanut rankasti. Vielä töistä tullessani olin kastunut aivan märäksi, kun pyörällä poljin sateessa kotiin. Matkalla luoksesi sää kuitenkin kirkastui, ja ihana kesäinen luonto suorastaan hehkui vihreydessään.
 
Uusi reittivalintani oli onnistunut ainakin maisemien puolesta. Ajelin halki rehevien maalaismaisemien. Vastakylvetyt pellot lepäsivät vielä siemenet povessaan odottaen hetkeä, jolloin kasvu toden teolla pääsisi vauhtiin. Välillä tien varressa vilahteli jokimaisema. Tuntui mukavalta ajatella, että sama joki, joka tuolla nyt mutkitteli tieni varrella, virtasi niin Sinun kuin minunkin kotipaikkani lävitse matkallaan mereen.
 
Kyseinen joki on minulle kovin tuttu entisestä elämästänikin. Sen varteen rakennettuun taloon tulin nuorikkona yli kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin olin täynnä uskoa ja toivoa, että rakkaus, joka sydäntäni suorastaan pakahdutti, kestäisi aina kuolemaan asti. Samainen joki saa myös alkunsa siitä järvestä, jonka saareen minulle niin rakas mökki aikoinaan rakennettiin.
 
Nyt tuo kaikki on vain muistoa. Rakkaus ei kovista yrityksistäni huolimatta kestänyt kuolemaan asti. Aviosuhdetta tai ylipäätään mitään kahden ihmisen välistä suhdetta on vaikeaa, oikeastaan mahdotonta hoitaa yksin. Sitä voi yrittää, mutta aina lopulta saa huomata, että kovatkin ponnistelut valuvat hiekkaan.

Mutta vaikka kaikki entinen onkin enää muistoja, kultaisia ja ikävä kyllä myös niitä vähemmän kultaisia, ei mikään voita sitä riemun ja vapauden tunnetta, jota tämän tästä koen, kun muistan, että kaiken entisen ahdistuksen olen uskaltanut ja kyennyt jättämään taakseni. Katkaisin sen liekanarun, joka kaulaani rakkauden nimissä ja luvalla oli kiedottu.
 
Ilo suorastaan pulppuaa sisältäni, kun nyt ajattelen tämänhetkistä elämääni. Olenko koskaan ennen ollut näin vapaa, näin onnellinen, näin tyytyväinen? En ole riippuvainen kenestäkään, kukaan ei myöskään ripustaudu minuun omine tarpeineen ja vaatimuksineen. Saan olla sellainen kuin olen. Jos jollekulle en tällaisena kelpaa, voin sellaisen ihmisen jättää taakseni ilman minkäänlaisia velvoitteita tai omantunnon tuskia. Olen riittävä ja tarpeeksi hyvä näin!