Joulu tuli ja meni. Punahilkka tyttärineen vietti sen sisarensa perheen luona, ja heistä kumpaisestakin tuntui, että nyt vietetty joulu oli yksi heidän tähänastisen elämänsä parhaita. Sudesta ei joulun aikaan paljoa kuulunut. Tekstiviestinä lähettämäänsä joulutervehdykseen Punahilkka vastauksen sai, mutta siinäpä yhteydenpito sitten taisi ollakin. No, ei Punahilkka kyllä juuri muuta odotellutkaan; olihan sovittu, että katsotaan joulun jälkeen.

Uutta vuotta lähti Punahilkka viettämään tyttärensä luokse tämän opiskelupaikkakunnalle. Läppäri oli tietenkin mukana, joten blogia saattoi päivittää ja s-posteja lähetellä mukaville ja miellyttäville susille. Siihen aikaan oli Punahilkka vielä deittisivuston jäsen, joten totta kai hän käytti maksetun aikansa tarkasti. Ei sitä nyt yhden suden varaan voinut deittailua jättää varsinkaan, kun ei tästäkään sudesta, jolle tekstareita ja s-posteja tämän tästä singahteli, voinut mitään varmaa sanoa.

Vaikka olihan Punahilkka jo näille kymmenille tultuaan muutenkin sen ymmärtänyt, ettei asioita deittimaailmassa koskaan kannattanut ottaa hirmuisen vakavasti. Mielipahaa ja sydänsuruja siitä vain sai, jos liian nopeasti ja liian tiiviisti kiinnittyi susiin tai hilkkoihin. Täällä virtuaalimaailmassa kun moni tuntui kuvittelevan, ettei tuo toinen, jossakin bittiavaruudessa leijuva henki ollut ihminen ollenkaan. Oli siis aivan sama, miten sellaista kohteli.

Mutta Punahilkka ei ajatellut näin. Todella harvoin, jos koskaan jätti hän mitään yhteydenpitoa sellaiseen jamaan, ettei siitä oikein tiennyt, jatkuiko se vai oliko se jo lopussa. Parempi oli aina selkeästi lopettaa sellainen yhteydenpito, joka kerran epävarmalta tuntuu.

Huvittavana sivuhuomautuksena ja oivallisena esimerkkinä joittenkin tavasta kohdella virtuaalituttavuuksiaan mainitsee Punahilkka tässä erään toisen suden, joka juuri puheena olevaan aikaan otti Punahilkkaan yhteyttä. Susi oli Punahilkkaa reippaasti nuorempi, mutta sanoi juuri ikäeron olevan se kiinnostava eroavuus. Lyhyitä viestejä vaihdeltiin uuden vuoden tietämillä ja päästiin jo niin pitkälle, että ihan tapaamistakin suunniteltiin.

Tuota tapaamista ei koskaan toteutettu. Suden viestit harvenivat ja loppuivat sitten kokonaan ilman mitään selityksiä. Sen Punahilkka kyllä huomasi, että kyseinen susi esiintyi deittipalstalla ainakin kahdella profiililla, joten se kait kertoi jo jotakin.

Punahilkan viimeisestä viestistä oli kulunut jo lähes vuosi, kun Punahilkka äskettäin vain joitakin päiviä sitten sai sudelta viestin. Miten lie Punahilkan viesti säilynyt suden posteissa. Yhteydenotto oli tunnusteleva, aivan kuin susi olisi kokeillut kepillä jäätä.

No, niin epätoivoinen ja yksinäinen ei Punahilkka sentään, monien epäilyksistä huolimatta ole, että tuohon syöttiin olisi tarttunut. Hän ilmoitti sudelle kohteliaasti, että viestivälit olivat tällä Punahilkan mittapuun mukaan hiukan liian pitkät. Lisäksi Punahilkka epäili, että suden muut yritykset olivat menneet pahasti kiville, joten nyt täytyi sitten turvautua Punahilkan tapaiseen ”hätävaraan”. Sellaiseksi hätävaraksi ei Punahilkka kuitenkaan halunnut ryhtyä, vaan sanoi suoraan, että antaa asian olla; Punahilkkaa ei enää kiinnosta. Tällaisen suoran puheen susi tuntui ymmärtävän, ja liekö muutenkaan kovin tosissaan ollut; kunhan oli kokeillut.

Mutta palataan taas lähes vuoden takaisiin tapahtumiin. Punahilkka vietti siis uutta vuotta tyttärensä luona. Susi oli töissä välipäivät, ja s-postia lennähteli silloin tällöin Punahilkan ja suden välillä. Uudenvuodenaattona käytiin varsin vilkas ja tiivistunnelmainen tekstiviestittely näiden kahden välillä. Oliko siitä mitään seurauksia, ja jos oli, niin millaisia?