Sen verran mulla näköjään on vielä jälellä tuota ”vanhaa ihimistä” itessäni, että ku aamulla kipasin sängystä ylös, tempasin lakanat pois ja pistin ne pesukoneeseen, vaikka jouluaatto onki. Jo lapsuuvesta muistan, että kotona vaihettiin sänkyihin puhtaat lakanat aina aattona, ja se tapa mulla on säilyny halaki vuosikymmenten.

Ei niitä siihen aikaan heti saman tien pesty, mutta minäpä päätin tehä senki, ku alakerran kuivaushuoneessa saan ne kuiviks nopeasti ja voin vaikka samat, pestyt ja puhtaat lakanat laittaa illalla uuvestaan sänkyyni. Sekään ei kyllä olis tarpeen, sillä on mulla noita lakanoita vaikka hevoset söis, mutta mahollista se olis. Tyynyt ja peiton vein tietenki parvekkeelle tuulettumaan lakananvaihon ajaks. Kyllä on sitte mukava illalla joulusaunan jäläkeen kellahtaa puhtaaseen ja raikkaaseen petiin.

Joulusaunaanki mää meinaan tänään mennä. Ei mulla mitään vakituista saunavuoroa oo olemassa, ku sitä harvon tulis käytettyä, ja se on niin sitova. Mutta meijän taloyhtiössä on semmonen tapa, että kaikki halukkaat pääsöö ilimasin joulusaunaan. Ensin puolilta päivin on parin tunnin yhteissaunavuorot naisille ja miehille erikseen. Kello kuuvestatoista eteenpäin saa varata ihan yksityisen vuoron, joka sekin on ilimanen. Tunnin se kestää, ja kyllä siinä ajassa yks ihiminen hyvin ennättää ottaa kunnon löylyt ja kaltata ihtesä puhtaaks kiireestä kantapäähän.

Mun vuoroni on seittemästä kaheksaan. Kummää menin laittamaan nimeäni varauslistaan, oli se vielä aivan tyhyjä. Olisin voinu ottaa minkä ajan hyvänsä. Ensin mää meinasin ottaa kaikista myöhäsimmän vuoron elikkä yheksästä kymmeneen. Mutta sitte mää aattelin, että jos innostun lähtemään vielä illanhämärissä vaikka kirkkoon aattoillan hartauteen, niin se on liian myöhään. Aikasemmat taas oli liian aikasia, ku mulla on tätä menoa tälleki päivälle. Tuo aika tuntu sitte kaikista sopivimmalta mulle, ja niin mää varasin sen. Kävin äskön pyykkejä kuivamaan viijessäni kahtomassa, onko lista jo täyttyny. Olihan se, pari vuoroa vaan aivan alusta tais enää olla vapaana.

Joulusaunastaki mulla on monenlaisia muistoja. Kotona oli puilla lämmitettävä ulukosauna, ja varsinki pakkasilla sen lämmittäminen oli kovaa hommaa. Vesi piti kantaa kaivosta, ja myöhemmin, ku vesi jo tuli putkea pitki, sai putkea yleensä ensin sulatella hyvän tovin, ennen ku vesi alako taas liristä siitä. Jouluaattona sauna tavallisesti lämmitettiin jo aikasemmin kuin lauantaisin, mutta ei kumminkaan ihan keskipäivällä.

Sitte kummää olin naimisissa, oli sähkösaunan lämmitys heleppoa. Yleensä me käytiin aamupäivästä hautuumaalla. Joulurauhan jäläkeen mentiin saunaan ja sitte syötiin jouluateria. Mun entisellä miehellä oli aina kovat ootokset joulun suhteen. Siihen tulokseen mää ainaki tulin, ku sen toilauksia parikymmentä vuotta seurasin. Ei se juurikaan osallistunu jouluvalamisteluihin tai sen semmosiin asioihin. Jonku kerran mää sitä pyysin johonki hommaan, mutta ku vastaus yleensä oli äkänen tiuskasu, että alanko mää komennella, niin annon olla ja tein ite ja tytön kans kaikki mitä tehtävä oli.

Kerranki se suuttu taas jouluaattona jostaki olemattomasta asiasta niin, ettei suostunu koko joulun aikana puhumaan mitään. Lahajasaki se jätti avaamata, mutta kirijekuoren avas. Aatteli vissiin, että siellä on rahaa. Ei siellä kumminkaan sitä ollu. Oli vaan lahajakortti hierojalle, jonka mää sitte vissiin jossain vaiheessa ite käytin, ku ei ukolle kelevannu.

Niin, että miten tää liittyy joulusaunaan? Siten vaan, että saunassakaan se ei tuollon sulanu, istua mökötti vaan puhumattomana lauteella. Jos en ny aivan väärin muista, niin viimesenä yhteisenä jouluna, josta piti tulla hyvä ja ikimuistone, jollanen siitä kyllä sitte tuliki, vaikka ei ihan siinä mielessä ku oli aateltu, ukko ei tullu mun kanssani joulusaunaan ollenkaan. Sillon mää en enää siitä välittäny. Mää olin saanu jo repästyä ihteni irti melekeen kaikesta entisestä enkä meinannukaan ottaa enää syitä niskoilleni semmosesta, mitä en ollu teheny tai aiheuttanu.

Kyllä mää jo sillon tajusin, että ukolla oli kamalan paha olo itellään ja itessään. Ja ku ei se osannu sitä mitenkään sanoiks pukea, piti sen syyllistää siitä muita ja yritää pilata ja latistaa toistenki juhulamieli ja tunnelma. Hyvin se siinä kyllä monesti onnistuki, mutta mää opin kans, etten näyttäny pahaa mieltäni sille. Ku sitähän se vaan ootti, että sais mut itkemään ja kuka ties pyytämään anteeks omia tekosiani, vaikken ollu teheny mitään väärää! Eniten mua harmitti tytön puolesta, vaikka emmää usko, että se ainakaan nuoremapana kovin palijo huomas. Painostavan tunnelman kyllä, mutta sitähän meillä oli muutenki melekeen aina.

Kylläpäs taas käänty noihin ikäviin joulumuisteluksiin tämä juttu, mutta neki on ollu osa mun elämää ja auttaa osaltaan ymmärtämään monta asiaa ja ennen kaikkea nauttimaan siitä, että nyt on hyvin. Siitä mää nimittäin oon tosi ilonen, että enää mun ei tartte sellasia jouluja elää ja sietää. Kaikki eron jäläkeiset joulut on ollu toinen toistaan mukavampia. Kaikki on ollu erilaisia. Ne on ollu lepposia ja rauhallisia iliman mitään jännitystä ja pinnistystä, että mitähän voi tapahtua tai mitä sanotaan. Ne on ollu oikeita hyvän mielen ja hyvän tahon juhulia. Semmosia, ku joulujen kuuluuki olla!