Olipa kerran reipas ja rohkea Punahilkka, joka oli kyllästynyt olemaan yksin. Päivänä muutamana päätti hän lähteä erään itseään erinomaisen hyvänä tutustumispaikkana mainostavan deittipalstan sivuille katselemaan, josko sieltä löytyisi mukavia susihukkia ikäviä ja yksinäisiä päiviä ja iltoja ilostuttamaan.

Olihan häntä kyllä varoitettu nettideittailun vaaroista ja sen pintapuolisuudesta. Mutta Punahilkka ei sellaisista varoituksista piitannut, sillä hän halusi tietenkin itse tarkistaa, pitivätkö nuo varoitukset paikkansa. Ettei vaan olisi taas ollut paljonkin ilmaa mukana ”totuudessa”, kuten niin monessa muussakin asiassa. Niinpä  lähti hän reippaasti matkaan Susimetsän jännittäville ja varjoisille poluille periaatteenaan ”rohkea rotan syö ja uhkarohkea Punahilkka suden”.
 
Koska Punahilkka on rehellinen ihminen, laati hän tietenkin oman profiilinsa vain tosiasioihin pohjautuen ja omalla suorasukaisella tyylillään. Innokkaana surffaili hän sitten myös susihukkien sivuilla ja profiileissa, ja löytyihän niistä useinkin kiinnostavia tapauksia, joten ei muuta kuin meiliä bittiavaruuteen! No, siitäpä seurasikin sitten yhtä jos toista.
 
Paljon sai Punahilkka kuitenkin läppärin näppäimiä näpytellä, mutta tulosta ei vain oikein syntynyt. Ei tahtonut löytyä niitä rohkeita riskinottajia, joita hän peräänkuulutti. Ei ollut susihukilla uskallusta soittaa, vaikka puhelinnumeron saivat jo tassuttelussa tai jopa ennen sitä. Jos joskus päästiin niin pitkälle, että tavattiin, niin jo kohta alkoivat susihukkien voimavarat olla lopussa, tai jännitys ja pelko täyttivät mielen. Eihän se passannut, että Punahilkka voisi vetää kuittailussa pitemmän korren tai sanoisi suoraan, mitä haluaa. Kyllä Punahilkan nyt vain olisi pitänyt ymmärtää, ettei susihukille sillä tavalla vastaan sanottu tai heidän sanomisiaan kyseenalaistettu. Ja ei kai Punahilkka sellaista kuvitellut, että hilkat ja sudet voisivat joskus olla tasavertaisia? Sehän nyt olisi aivan ennenkuulumatonta!
 
Oli Punahilkan toimissa muutakin ärsyttävää. Hän ei nimittäin suostunut lähettämään kuviaan sellaiselle susihukalle, joka ei mitään viestiä laittanut, pyyteli ainoastaan Punahilkan kuvaa nähdäkseen. Ei hän myöskään vastannut susihukkien flirtteihin, vaan piti niitä tyhjänpäiväisinä jorinoina, joita oli helppo laitella matkaan ilman aikomustakaan tutustua paremmin flirtin kohteeseen. Punahilkalle olisi pitänyt olla jotakin persoonallisempaa, jotakin omintakeisempaa, mutta mitenkäs sitä nyt tavallinen susihukka osaisi mitään itsestään kertoa. Korkeintaan loukkaantuneita kommentteja saattoi Punahilkan blogiin laittaa, kun siinäkin tuo onneton antoi tulla täydeltä laidalta eikä yhtään ajatellut susihukkien herkkiä tunteita.