Loppiainen sujui Punahilkalta taas kerran sielun haavoja sitoessa. Tällä kertaa haavat eivät toki olleet niin syviä kuin uutena vuonna syntyneet, nyt jo arpeutumaan alkaneet, mutta olemassa ne olivat, vaikka Punahilkka kovasti yritti niitä vähätellä ja melkein olemattomiksikin saada.

Loppiaista seurasi viikonloppu, ja sunnuntaina siis oli suden ja Punahilkan määrä lopultakin tavata. Vaikka Punahilkka kovasti toivoi tapaamista, ei hän mitenkään uskaltanut olla varma sen toteutumisesta. Koko viikonlopun hän odotteli sudelta tekstiviestiä, jossa tämä taas ilmoittaisi suunnitelmien ainakin muuttuneen tai jopa kokonaan peruuntuneen.

Lauantaina illansuussa viesti sitten tulikin, mutta Punahilkan suureksi riemuksi ei se ollut peruutusviesti, vaan siinä susi ilmoitti, että pentu lähtisi sunnuntaina siihen ja siihen aikaan. Milloin Punahilkka haluaisi sudenpesään saapua?

Koska aikaa oli Punahilkan mielestä tuhlattu jo aivan liikaa, ja hän kiihkeästi olisi halunnut jo levätä suden sylissä tämän varmojen tassujen hyväiltävänä ja ahneen suun suudeltavana, valitsi hän ensimmäisen mahdollisen ajan, joka tarjolla oli. Sitenhän heille jäisi enemmän yhteistä aikaa viettää toistensa lämpimässä läheisyydessä. Sitä paitsi, matka oli pitkä ja talvinen päivä lyhyt, joten nekin seikat oli otettava huomioon.

Mielessään rallatellen Punahilkka kävi nukkumaan. Sen verran monta kolausta oli luottamus kuitenkin jo saanut, ettei hän vieläkään uskaltanut suden sanaa täysin varmana pitää. Mutta eihän tässä nyt muutakaan mahdollisuutta ollut. Uskoa täytyi, jos tavata aikoi. Punahilkka oli aina ollut sitä mieltä, ettei hän ensimmäiseksi alkaisi toisen sanaa epäillä, eikä se hänen häpeänsä olisi, vaan sen toisen häpeä, jos tämä ei sanojensa takana pystyisi seisomaan.

Kun aamu sitten kuitenkin koitti, eikä susi vieläkään ollut tapaamista perunut, alkoi hento toivonkipinä kyteä Punahilkan sisällä. Aamun kääntyessä päiväksi kipinästä oli tullut jo pieni liekki, joka kuitenkin edelleen oli niin hento, että ensimmäinen tuulenvire olisi sen sammuttanut.

Punahilkka yritti ajatella myönteisesti ja varautua silti pettymykseen. Hän lähti ulos talviseen pakkaspäivään. Sieltä palattuaan laittoi hän auton lähtökuntoon ja sisälle tultuaan alkoi kohta itsekin valmistautua susitapaamiseen.

Punahilkkaa jännitti, ja kiihkeä odotus täytti hänen mielensä…