Nuo viestit herättivät minut tuumailemaan asiaa useammalta kantilta. Ymmärrän toki, että kaunis ja hyvin tehty blogi on torso sen jälkeen, kun kuvat ja piirrokset ovat hävinneet taivaan tuuliin. Monissa blogeissa juuri kuvat ovat olleet pääosassa tai ainakin ne ovat olleet oleellisesti täydentämässä muuta tuotosta. Kun niitä ei äkkiä enää olekaan, näyttää hieno sivu jokseenkin tyhjältä ja vajavaiselta, vaikka kaikki tekstit kommentteja myöten ovat tallella.

Ymmärrän senkin, että kuvien uudelleen lataus postauksiin on aikaa vievää, joskus jopa suorastaan mahdotonta puuhaa. Jos vaikkapa minulta olisivat kuvat hävinneet, en taatusti löytäisi niitä mistään enkä ainakaan muistaisi, mikä mihinkin kohtaan kuului. Mutta koska blogini perustuu teksteille eikä näin äkkipäätään muistellen sisällä ainuttakaan kuvaa, ei minulla tietenkään tuota ongelmaa ole. Olen siis hiukan jäävi puhumaan tästä asiasta.
 
Se, miten kukin toimii oman bloginsa kanssa, on tietenkin jokaisen oma asia. Yksi, esimerkiksi minä jatkan entiseen tyyliin, koska en menettänyt mitään. Vahingosta viisastuneena ja jo kerran tallentamattomat blogitekstit menettäneenä, kun ylläpitäjä mitään ilmoittamatta hävitti koko sivuston, olen sen jälkeen tallentanut kaiken kirjoittamani jo kirjoitusvaiheessa omalle koneelleni, muistitikulle ja vielä johonkin muuallekin. Toista kertaa, niin kuvittelen, ei minulle samalla tavalla käy, kaatukoon sitten oma kone tai sivusto.
 
Toinen taas alkaa kenties kokoilla kuvia sieltä sun täältä lisätäkseen ne niihin kohtiin, joista ne hävisivät ja yrittääkseen palauttaa blogin lähes entiselleen. Häntä harmittaa työn suuri määrä, mutta hammasta purren hän siihen ryhtyy, ja kas kummaa! Saattaa olla, että homma alkaakin luistaa, ja blogista pienten korjailujen ja ehkä muutosten jälkeen tulee entistä ehompi.
 
Kolmas on ollut järjestelmällinen ja kaukaa viisas ymmärtäen, että koneet ovat koneita, ja tietää tarkkaan, mistä puuttuvat kuvat löytyvät. Hänelle ei tuota mitään vaikeuksia saattaa blogiaan entiseen kuntoon hetkessä.
 
Neljäs miettii, mihin ryhtyä. Hän on pitänyt blogia vuosien ajan ja nyt tuntuu työläältä ryhtyä sen paremmin korjailutöihin kuin uuden blogin perustamiseenkaan. Ehkä bloginpito loppuu kokonaan, mene tiedä, sillä totta puhuen se on vaatinut aika paljon aikaa ja vaivannäköä. Tällaisenkin viestin voi rivien välistä tarkalla silmällä lukea.
 
Ja sitten on hän, joka ilmoittaa saaneensa tarpeekseen sivuston oikkuilusta. Tämä oli nyt kerta kaikkiaan viimeinen pisara! Uusi blogi on jo perustettu toiselle sivustolle, jossa kuulemma ei ongelmia esiinny. Ensimmäisessä postauksessa saavat halukkaat osoitteen ja pääsevät heti vierailemaan uudessa blogissa. Hyvästi, entinen! Pitäkää tunkkinne, perkele!