Tänään ryystää nimipäiväkahaviaan Uuno. Näin meitä valistaa Wiki.

Uuno on suomalainen miehen nimi.

Muun muassa muissa Pohjoismaissa sekä Virossa vastaava muoto on Uno. Uunon nimipäivä on suomenkielisessä almanakassa 25. kesäkuuta. Unon nimipäivä on ruotsinkielisessä almanakassa samana päivänä. Vuoden 2009 mennessä loppuun on Suomessa saanut Uuno-nimen 9909 miestä ja muutama nainen. Muodossa Uno nimi on Suomessa annettu 1995 henkilölle. Nimen on yleensä oletettu johtuvan italian tai espanjan lukusanasta uno, joka tarkoittaa lukua yksi, samoin kuin myös latinan sana unus. Eräät ruotsalaiset tutkijat ovat kuitenkin arvelleet sen olevan muunnos skandinaavisesta nimestä Une, joka oli keskiajalla naisen, mutta nykyisin miehen nimi ja joka johtunee vanhasta skandinaavisten kielten verbistä una, rakastaa.

Uuno-nimeä käytetään myös joskus jonkinlaisena haukkumanimenä, jolla tarkoitetaan typerää, huonoälyistä. Merkitys on siis samantyylinen kuin nimellä Urpo.

En nykyään tunne yhtään sen nimistä jäpikkää, vaikka joskus kauan sitte tunsin yhen. Mutta se on ollu maan mullissa jo iät ja ajat. Oli sillon jo vanha ukko, ja tuskinpa sitä ”tuntemista” ees voi oikeen tuntemiseks sanoa. Paremminki tiesin sen olemassaolon.

Vaikka vanhat nimet on kovassa kurssissa, ei Uuno taija olla kovin suosittu. Johtusko sitte siitä, että se on saanu ristikseen vähä haukkumanimen kaiun. ”Oot varsinainen uuno!” Vaikka mää oon kyllä sitä mieltä, ettei nimiä pitäs valita sen mukaan, minkälainen maine niillä on. Mutta ei tietysti niinkään, että länttää lapselleen minkä hyvänsä nimen ja sitte jättää sen yksin sitä kantamaan. 

Kaikki ihimisille tarkotetut ja yleisesti hyväksytyt nimet on hyviä. On muijen ihimisten häpeä, jos ne ei osaa käyttäytyä ja suhtautua nimiin niminä. Ku olin reissussa, kuulin jutun, jossa poikavauva oli kastettu Rikuks. Ku pappi sitte oli sanonu nimen ensimmäisen kerran, oli kastevieraijen sakista kuulunu selevä, ääneen lausuttu toteamus:”Koiran nimi!”.

Siinä kohtaa ois mun mielestä papin pitäny puuttua asiaan ja ripittää julukisesti mokoma typerys. Ois saanu, mitä ois ansainnuki. Mutta monesti tilanteet tuloo niin äkkiä, ettei siinä hyvälläkään supliikkivärkillä varustettu ihiminen saa sanaa suustaan. Vasta jäläkikäteen hoksaa, mitä ois pitäny vastata.

Mää voin oikeen kuvitella, minkälainen tunnelma tilasuuvessa tuon lausahuksen jäläkeen on vallinnu. Kaikki on yrittäny olla niin ku mitään ei ois tapahtunukaan, mutta asia on hiertäny taka-alalla kaiken aikaa. Toivottavasti on tuo torvelo ymmärtäny ees hävetä, mutta harvemminhan siinä niin käy. Asia on painettu niin sanotusti villasella, mutta jokahinen on vaan oottanu, että loppus äkkiä nää kemut, että pääsis kertomaan asiaa eteenpäin tietenki omalla painotuksella höystettynä.

Asianosaset on saattaneet pistää välit poikki tykkänään, ja sehän ei ikään mitään mukavaa oo. Ymmärrän mää senkin, että joku voi oikeasti aatella noin. Mutta aatteleminen ja sanominen on kumminki kaks eri asiaa. Aattelemiset, ku pitää leipäläpesä visusti kiinni, ei loukkaa ketään. Sanat ku lähtöö suusta, niin niitäpä et ota enää ikinä takasi.

Muistan, ku tyttö kastettiin. Sitä oli jo etukäteen puhuteltu nimellä, joka sille sitte annettiin. Justiin ennen ristiäisiä päästi kummitäti suustaan kans oikeen sammakon. Se sano tuumanneesa, että ei tytölle varmaan sitä nimeä anneta, ku se kumminki hänen mielestään viittaa niin vahavasti yhteen toiseen asiaan. Mää en sanonu mitään, mutta tulipahan seki asia ja kummitätin kanta seleväks.

Eikä nimeä vaihettu. Ja kunnialla on tyttö nimesä kantanu, eikä sitä oo ikään nimestään kiusattu. Kiusaamisten varalta neuvon tytölle jo etukäteen, mitä se voi vastata, jos joku meinaa ruveta sen nimestä jotain sanomaan. Sitä en muista, joutuko se sitä taktiikkaa ikään käyttämään, mutta jos joutuki, niin kiusaamiset ja ilikkumiset loppu lyhyeen.