Sitten sanoi sanasensa jäsen, jonka oikeudentuntoa ja suoraselkäistä sanojensa ja mielipiteittensä takana seisomista kärpänen ennenkin oli ihaillut. Usein vain nuo ominaisuudet olivat vähän hautautuneet turhan varovaisuuden taakse: henkilö kun mitä ilmeisimmin ei tahtonut ketään ainakaan kovasti loukata.

Nyt oli ilmeisesti tullut mitta täyteen, kun korkeasti koulutettu herrahenkilö ensin selvästi puolusti väärää tekoa ja kaiken kukkuraksi oli vielä ominut erään ”viran”, jonka kommentoija oli itse-oikeutetusti, blogissaan olevan kuvan perusteella ajatellut kuuluvan hänelle jo paljon aiemmin kuin herrahenkilö oli plagioijan toimesta moiseen ”virkaan” ylennetty.

Se jurppi nyt tätä jäsentä ja hän sanoikin sen suoraan. Siitä seurauksena herra ”RL” lupasi poistaa tuon maininnan omasta blogistaan ja ”luovuttaa” sen ilomielin tittelin oikealle omistajalle. Rauha laskeutui tähän asiaan, ja hyvä niin, sillä olisihan ollut vallan kamalaa, jos lemmenasiasta sota olisi syttynyt!

Mutta ammatin mainitseminen karvasteli edelleen herrahenkilön kurkussa, koska se ei hänen mielestään mitenkään kuulunut käsiteltävään asiaan, vaan oli selvä piikki. Hoh-hoijaa! Viime aikoina on tämä herra näyttänyt kovasti mainostavan sitä, miten itsetunto on täällä lintukodon lämmössä kasvanut korvissa kohisten, ja miten nahka on paksuuntunut niin, että se kohta alkaa muistuttaa vähintäänkin villisian nahkaa (kärp. huom!). Oliko tässä kuitenkin se kuuluisa akilleen kantapää, joka meillä kaikilla taitaa olla, vaikka miten parkkiintuneita kuvittelemme olevamme? Mene tiedä!

Kaikista sotkuisista kysymyksistä ja epäilyistä ja suoranaisista syytöksistä suivaantui vuorostaan henkilö, jonka tekstiä oli plagioitu. Kahdeksan kohdan kommentissaan hän selkeästi toi esille tosiasiat, jotka joiltakin tuppasivat tässä pyörityksessä unohtumaan, jos niitä koskaan oli oikein kunnolla tajunnutkaan.

Hän ihmetteli, mistä herrahenkilö ykskaks oli saanut päähänsä, että hän esiintyy anonyymina. Sivumennen sanottuna sitä ihmetteli varmaan moni muukin. Seuraavaksi hän kuvaannollisesti väänsi rautalangasta mallin, jonka avulla selitti oman bloginsa tuotoksia ja niiden alkuperää. Tyhmemmänkin olisi luullut sen jo viimein käsittävän.

Sitten hän kertoi, miksi oli tuonut asian lintukotoon. Plagioija ei kuuleman mukaan ollut, yllätys, yllätys julkaissut kommentteja, jotka hän tämän blogiin oli asian tiimoilta jättänyt. Plagioijan profiilitiedot olivat johdattaneet kirjoittajan lintukotoon, ja sieltähän oli löytynytkin lisää tuttua tekstiä.

Herra korkeasti koulutettu oli saanut kunnian päästä kisaan mukaan, kun kirjoittaja oli huomannut hänen tekevän yhteistyötä plagioijan kanssa. Olihan tämä mm. vuolain sanakääntein ylistänyt plagioijan taitoja osata sanoa asiat aina niin tavattoman hyvin. Ammatti taas mainittiin siksi, että luulisi tuossa ammatissa toimivan olevan perillä siitä, mitä plagiointi tarkoittaa ja että se on rangaistava teko. Eikä taida maineen kilpeä kovastikaan kiillottaa tieto siitä, että on kovin läheisissä väleissä plagiointia harrastavan ihmisen kanssa.

Sai herra arvostustakin. Suoraan omalla nimellä asioiden lähteille kommentointi tuotti hänen hattuunsa piiiiiiitkän sulan, mutta aiheeton vihjailu blogin pitäjän tekemiin laittomuuksiin lyhensi kyllä tuota sulkaa useita senttejä.

Herran ehdottamaa sovittelu- ja anteeksipyyntökäytäntöä ei kirjoittaja ottanut kuuleviin korviinsa. Hän saneli selkeät ja kärpäsen mielestä oikeudenmukaiset ohjeet ja vaatimukset, miten asiassa nyt edettäisiin. Anteeksipyyntökin, julkinen sellainen niihin kuului, mutta se yksin ei riittäisi. Blogissa oli selkeät ohjeet, miten tuli toimia, jos halusi käyttää ja levittää kirjoittajan tuotoksia. Plagioija ei näin ollut menetellyt ja sai nyt oppia asian kantapään kautta.

Vieläkään ei plagioija itse ollut puhunut ei pukahtanut mihinkään suuntaan. Ellei mitään soveliaan ajan kuluessa kuuluisi, tekisi plagioinnin kohteeksi joutunut bloggaaja asiasta copyright -ilmoituksen.