Kävi nimittäin tällä tavalla.
 
Punahilkka oli näkevinään välähdyksen Suden silmissä, ja mieleen palasi ensimmäinen mökkireissu: se, jolla savusaunakin poltettiin. Jo silloinhan oli Punahilkasta tuntunut, että Susi tarkkaili häntä ovelien ja suorastaan ilkeiden silmänvälähdysten saattelemana.

Teatterin lämmöstä huolimatta Punahilkka tunsi kylmien värähdysten kulkevan pitkin selkäpiitään. Nytkö hänen pahat aavistuksensa kävisivät toteen? Oliko tullut se hetki, jolloin Suden todellinen karva paljastuisi? Sanoisiko kolmas kerta toden, ja Punahilkalle kävisi vielä köpelösti? Joko pitäisi ruveta uskomaan suomalaisia kansanviisauksia ja kaivaa vain kiltisti nenäliinaa esille pitkän iloleikin jälkeen?

Susi tarttui Punahilkkaa käsivarresta ja tempaisi hänet sivummalle. Sitten hän alkoi tentata, kuka tuo mies oikein oli, ja mitä tekemistä Punahilkalla oli tämän kanssa. Oliko Punahilkka jo etukäteen sopinut miehen kanssa tapaavansa tämän Tallinnassa? Käytettiinkö tässä nyt hyväuskoista Sutta pelkkänä aisankannattajana ja maksumiehenä? Leikkiäkö kaikki vain oli ollutkin Punahilkan puolelta?

Punahilkka kiskaisi itsensä irti Suden tiukasta otteesta ja sanoi, ettei häntä nyt kyllä tällä tavalla riepoteltaisi. Itse oli Susi ehdottanut Tallinnan viikonloppua, ja Punahilkka oli siihen tietenkin mielellään suostunut. Ei hän ollut ketään muuta tänne tapaamaan tullut, mutta jos nyt sattumalta jonkun tutun näki, niin selkäkö olisi pitänyt kääntää ja tervehtimättä olla, ettei vain Suden herkkiä tunteita olisi loukannut.

Totuuden mukaisesti Punahilkka kertoi, että mies oli eräs Artturi Sudenkorento, johon hän oli tutustunut aiemmin keväällä samaisen deittipalstan kautta kuin Suteenkin. Jotain vispilänkauppaa ja teerenpeliä oli heidän välillään kyllä ollut, mutta ei siitä sen kummempaa ollut kuitenkaan kehittynyt. Ja nythän Artturilla näkyi olevan jo uusi daami käsipuolessa. Saattoi olla joku virolainen tai jopa venakko. Punahilkka muisteli, että Artturi oli usein käynyt ostoksilla rajan takana Viipurissa. Sieltä oli varmaan seuralaisensa löytänyt.

Ja sitä paitsi, Punahilkka huomautti varsin kärkevään sävyyn, ei hän Sudelle ollut mitään ikuista rakkautta sen paremmin kuin uskollisuuttakaan luvannut. Punahilkka sai tervehtiä ja jopa tavata ketä halusi. Siihen ei Sudella ollut kuonon koputtamista. Hän olisi vaikka siitä paikasta voinut lähteä Artturia suudella moiskauttamaankin, eikä se Sudelle olisi kuulunut pätkääkään! Ja jos Susi tähän tyyliin jatkaisi mustasukkaista tenttaustaan, niin sen Punahilkka vähän äkkiä tekisikin.

Susi ei tähän tyytynyt, vaan edelleen pää punaisena tivasi Punahilkan tarkoitusperiä. Vai sellaista Punahilkka suunnitteli. Varmaan oli jo seuraavakin siirto tarkasti harkittu, ja Susi jätettäisiin kohta lehdelle soittelemaan. Kyllä Susi nyt alkoi ymmärtää, mitä Punahilkka profiilissaan oli tarkoittanut, kun elämän parasta energiajuomaa mielellään sanoi nauttivansa. Taisi olla niitä tyhjennettäviä maljoja useampiakin samalla kertaa. Eipä olisi Susi sellaista Punahilkasta ikinä uskonut, mutta nythän katkera totuus näytti ihan vahingossa ja sattumalta paljastuvan.