Ennen kuin Pekka ennätti sanoa mitään, alkoi Liisa puhua. Hän aloitti taas kaukaa kertoilemalla, mitkä kaikki syyt olivat kihlautumiseen johtaneet. Yksinäisyys ja oman arvottomuuden tunne olivat olleet niistä päällimmäisinä. Nyt oli hän kuitenkin saanut arvostusta osakseen kahdeltakin taholta: entiseltä heilaltaan ja Pekalta. Oli vaikea päättää, kumman puoleen kallistuisi.

Molemmat olivat ilmiselvästi varteenotettavia mahdollisuuksia. Vanhan heilan Liisa tunsi ennestään ja tiesi tämän mahdollisuudet. Lisäksi tällä oli suurena etuna se, että hän asui lähellä Liisaa. Pekalla oli rasitteenaan toisella puolella Suomea asuminen. Eihän sekään tietysti ylivoimainen este olisi, jos muuten asiat loksahtaisivat paikoilleen. Nyt kun Liisa oli Pekan tavannut, oli hän huomannut, miten kultainen ja hyvä ihminen tämä oli. Oikea aarre! Ja olihan Pekka jo monta kertaa aiemminkin toiminut pelastavana enkelinä Liisan ollessa ahdingossa.

Mutta Liisaa ahdisti tavattomasti ajatus, että tässä ja nyt pitäisi hänen äkkiä päättää, kumman valitsisi. Alkoi kyllä näyttää siltä, että vanha heila saisi jäädä. Tämä oli ollut Liisalle vain yksinäisten hetkien lohtua, kyllä hän sen nyt ymmärsi. Mutta ei hän Pekallekaan suoralta kädeltä uskaltanut myöntävää vastausta antaa. Sen verran isosta asiasta kuin koko loppuelämästä kun sentään oli kysymys.

Liisan ehdotus oli, että asia jätettäisiin avoimeksi. Pekka ottaisi sormuksen mukaansa ja miettisi hänkin nyt vielä uudemman kerran, oliko Liisa sittenkään se nainen, jonka kanssa hän halusi lopun elämäänsä elää. Myös Liisa ajattelisi asiaa itse tykönään, jotta pääsisi selvyyteen omista tunteistaan. Hän halusi olla täysin varma asiasta, ettei turhaan toiselle pettymystä aiheuttaisi. Ei halunnut hän itsekään pettyä, sillä pettymyksiä oli hänen tielleen sattunut jo enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Liisa liikuttui itsekin niin sanoistaan, että aivan kyynelkarpalot sai silmänurkkiinsa puristettua. Hän oli huomannut, että pienen itkun tirauttamalla sai hän aina Pekan huomion käännettyä pois itse asiasta. Pekka alkoi herkästi moittia itseään siitä, että oli aiheuttanut Liisalle pahaa mieltä, ja varsinainen syy hautautui äkkiä jonnekin yleisen pahan mielen ja syyllisten hakemisen joukkoon. Voisiko sanoa, että Liisa oli mestari taidoissaan syyllistää muita.

Tälläkin kertaa kävi juuri niin kuin Liisa oli toivonut. Pekka hätääntyi Liisan kyynelistä ja alkoi kiireesti lohdutella ja hyvitellä Liisaa. Totta kai Liisa oli oikeassa. Pekka oli ollut liian hätäinen ja olisi hänen tietysti etukäteen pitänyt Liisan mielipidettä kihlauksesta kysyä.

Mutta yksinäisyys ja hylätyksi tulemisen tunne olivat olleet Pekankin seuralaisia viimeisten kuluneitten kuukausien aikana. Ihmekös sitten, jos hän oli hiukan liikaa innostunut tuttavuudestaan Liisaan. Vaikka kyllä Pekka tässä saattoi aivan rehellisesti Liisalle sanoa, että rakkaus se hänen rintaansa korvensi, eikä hän itse olisi tarvinnut yhtään lisää miettimisaikaa. Niin varma hän tunteistaan oli, varsinkin nyt, kun oli nähnyt Liisan. Pekan mielestä Liisa oli vielä ihanampi kuin hän olisi salaisimmissa unelmissaankaan osannut kuvitella.

Totta kai Pekka halusi kunnioittaa Liisan toivetta ja palaisi kihlausasiaan myöhemmin. Nyt myös Liisalla olisi Pekkaa ajatellessaan hiukan enemmän lihaa luitten ympärillä. Nyt ei tarvitsisi tukeutua enää pelkkään ääneen ja mielikuvaan, kun he olivat tavanneet toisensa.

Tästä eteenpäin saattoi aina vaikkapa puhelun aikana palauttaa mieleensä toisen eleitä, ilmeitä, kaikenlaisia toiselle ominaisia pikkutapoja. Pekka ainakin muistaisi aina Liisan äänen kuullessaan ja häntä muuten ajatellessaan tuon pienen nenänkipristyksen ja silmien räpyttelyn, joita Liisa tuskin itse edes havaitsi, mutta jotka toivat pienen persoonallisen lisän Liisan olemukseen.

Nyt piti Liisan pikimmiten kuivata kyyneleet kauniista silmistään. Asiaa mietittäisiin puolin ja toisin uusista näkökulmista ja varmasti siihen löydettäisiin molempia tyydyttävä ratkaisu. Pekka kyllä omalta osaltaan tiesi, mikä hänelle olisi parasta ja toivoi Liisan ajattelevan samansuuntaisesti. Mutta ei hän näin vakavassa päätöksessä tietenkään halunnut Liisaa painostaa mihinkään. Lempeästi tukemalla ja rohkaisemalla tahtoi Pekka Liisaa auttaa tässä tärkeässä, koko loppuelämään vaikuttavassa päätöksessä.