Minä tietenkin kävin ihmettelemään, eikö Vilppu ollut päässyt pissalle ulos koko päivänä, kun sillä oli noin vimmattu kiire tarpeilleen heti, kun ovi avattiin. Sain kuulla, että kyllä se oli käynyt ulkona monta kertaa ja jokaisella kerralla lorottanut pitkät pissat. Senkin kuulin, että juomavettä kului nykyisin paljon, ja se varmaan oli yksi syy jatkuvaan pissahätään.

Huolestuin oitis. Ei Vilpulla aikaisemmin ollut ollut tuollaisia oireita. Se joi mielestäni jopa aika vähän ja oli tähän asti pärjännyt hyvin koko päivänkin ilman pissakäyntejä. Nyt oli tilanne kokonaan toinen. Yritin kysellä, miten kauan oireet olivat jatkuneet, sillä vielä tyttären juhlissa ei mitään ollut havaittu. Isäntä vastasi niiden jatkuneen muutaman päivän, ehkä viikon. Ihmettelin hiukan mielessäni, miksei hän ollut huolestunut asiasta tai kertonut minulle mitään.

Nyt ei kuitenkaan voinut tehdä mitään asian eteen. Oli lauantai-ilta ja sauna lämmin. Minä päätin kuitenkin lähteä vielä pienelle lenkille Vilpun kanssa. Samalla voisin vähän seurailla, kuinka monta kertaa se pissaisi lenkin aikana.

Niin sitten lähdimme kävelemään pururadalle. Tavallisesti Vilppu juoksi omia reittejään kaukana ihmisistä, pysähtyi nuuskimaan kiinnostavia hajuja ja odotteli välillä kärsimättömänä meitä hitaita kaksijalkaisia. Nyt se lönkytti hiljakseen eteenpäin ja pysytteli koko ajan aivan läheisyydessäni. Kun käännyimme kotiinpäin, se vaikutti suorastaan huojentuneelta, että lenkki vihdoinkin oli tehty.

Minä aloin olla todella huolissani Vilpun terveydestä. Se oli vanha koira, joten ei olisi ollut ihme, vaikka esimerkiksi sokeritauti olisi siihen puhjennut. Oireet, jatkuva jano ja pissalla ravaaminen nimittäin viittasivat siihen suuntaan. Keskustelimme asiasta Vilpun isännän kanssa ja päätimme viedä sen eläinlääkärin pakeille heti seuraavalla viikolla.

Olimme varanneet matkan Tallinnaan pääsiäiseksi. Nyt sovimme, että se perutaan, sillä Vilppua ei voinut jättää miehen vanhan äidin vastuulle moneksi päiväksi. Isännän oli parasta olla kotona, jotta Vilppu pääsisi ulos aina, kun siihen näytti olevan pienintäkin tarvetta.

Sunnuntaina Vilppu oli todella huonossa kunnossa. Se makasi aulan lattialla ja tärisi. Arvelin, että sillä oli kipuja, mutta emme mitenkään osanneet emmekä voineet sitä nytkään auttaa. Ainoa asia oli se, että heti arjen koittaessa soittaisin eläinlääkärille ja varaisin Vilpulle ajan. Keskiviikko oli miehelle sopivin päivä, joten nyt oli yritettävä pärjätä sinne saakka, vaikka sydän kirvellen katsellin vanhan rakkaan koiran kärsimyksiä.